|
01. F(r)iend
02. The Quiet Place
03. Dead Alone
04. Touch Of Red
05. Like You Better Dead
06. My Sweet Shadow
07. Evil In A Closet
08. In Search For I
09. Borders And Shading
10. Superhero Of The Computer Rage
11. Dial 595-Escape
12. Bottled
Kesto: 47:04 |
Vuonna 2002 julkaistu Reroute To Remain esitteli melkoisen vahvasti uudistuneen In Flamesin. Kappaleita oli virtaviivaistettu lisää sitten Claymanin ja koneita oli entistä vahvemmin mukana. Tuo rohkeahko veto kannatti tuolloin, sillä Reroute To Remain nousi allekirjoittaneella IF–levyjen top kolmoseen. Miten Göteborgin lippulaiva pärjää uuden Soundtrack to Your Escape -levynsä kanssa onkin jo aivan eri juttu.
Levyn käyntiin repäisevä F(r)iend potkaisee melkoisen rivakasti kuulijaa genitaaleihin nopealla menollaan, ja laittaa levyn muutenkin hyvään alkuvireeseen. Vahinko ettei tämä kuitenkaan anna erityisen hyvää yleiskuvaa yhtyeen linjasta, sillä jo toisesta kappaleesta, The Quiet Place, lähtien kuulija tietää yhtyeen yleislinjan. Soundtrack to Your Escape nimittäin jatkaa siitä, mihin Reroute jäi. Nyt ei yhtye ole ottanut asiakseen tehdä samanlaista kasvonkohotusta kuin aikaisemmalla levyllään, vaan se totuttelee uuteen tyyliinsä. Toisin sanoen Soundtrack... on rakennettu aivan samoista palikoista kuin Reroutekin, mutta silti levylle on saatu tuoretta henkeä ilman turhaa paikallaan tarpomista. Anders Fridenin laulusuorituksista ihmiset ovatkin jo hieman polemiikkia pitäneet, ja mies tosiaan esittäytyy hieman eri tavalla kuin aikaisemmin, ote on välillä paljon räkäisempi ja vihaisempi kuin aikaisemmilla levyillä, vaikka vokaalisuoritusten aggression määrä ei kuitenkaan näy samanlaisena nosteena muussa materiaalissa.
Levyyn sisälle pääseminen vaatii oman aikansa. Itse olin viiden ensimmäisen kuuntelun perusteella valmis lyttäämään Soundtrackin paikalleen jumahtaneena yrityksenä toistaa Rerouten voittajareseptiä ilman uusia elementtejä. Harvoinpa se eilen ostettu pizza maistuu enää ihan samalta mikrossa lämmitettynä kuin pizzerian uunista nostettuna. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä Soundtrack sisältää paljon hyvää musiikkia, joka ei missään nimessä avaudu ensimmäisellä pyörityksellä. Rerouten jälkeen jotain aivan uskomatonta tasonnostoa odottavat ihmiset joutuvat silti väkisinkin pettymään.
Eli ensin petyin, sitten innostuin ja nyt kokonaistunne on se, että Soundtrack on "ihan hyvä" levy, mutta mikään spektaakkeli se ei silti omalla sarallaan ole. Jää kuitenkin tunne, että Rerouten jälkeen yhtye otti rimaa hieman alemmaksi ja tämä kostautui levylle pienoisena materiaalin kasvottomuutena. Silti In Flames on edelleen kuningas omassa sarjassaan tuhansien jäljittelijöiden soutaessa perässä.
26.02.2004, Niko Kaartinen |
|