Kansitaide And There Will Be Blood
Obitus
CD
[ Deafground Records ]

( 7+ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Hell Is Open
02. These Numbers Blur
03. Belial
04. Orphan
05. Rotten
06. Pages Of Misery
07. The Three Beggars
08. Last Breath
09. Blackness (Feat. Bryan Huwald)
10. The Sun

Parin omakustanne-EP:n jälkeen vastikään uunituoreen levytyssopimuksen Deafground Recordsin kanssa solminut saksalainen metallitulokas nimeltä And There Will Be Blood esittelee ensimmäisen pitkäsoittonsa.

Kansitaiteen happamasti pälyilevän kummajaisen alta paljastuu levy, joka on paitsi aggressiivinen, hyökkäävä, death- ja coremetallia parhaimmillaan kaoottisesti sekoittava kolossi, myös joissain määrin puuduttava. Vaikka Lamb Of Godista enemmän tai vähemmän esimerkkinsä ja ideansa ammentanut ryhmä on jo tällaisenaan muuntautumiskykyinen, olisi sekaan mahtunut vieläkin rönsyilevämpää ja pidemmälle jalostettua lopputulosta. Lars Wollschlägerin tulkinnassa on aggressiivisuutta ja tahdonvoimaa, vaikkei hän Obituksella pokkaakaan vuoden tulkitsija -palkintoa. Toivoisinkin hänen yrittävän jatkossa vastavuoroisesti hillitympää ulosantia – eihän Randy Blythekään ärjy aivan joka sekunti kuola lentäen.

Vaikka vertaankin narulle päätynyttä materiaalia Lamb Of Godiin, ei Obituksen tarvitse tyytyä olemaan pelkkä klooni Jenkkien groovemetallijättiläisestä. Miinuksistaan huolimatta And There Will Be Bloodin on riittämiin ideoita omastakin takaa todistaakseen lähteneensä tarpomaan oikeille laduille. Ja jos Lamb Of Godia on pakko käyttää mallinukkena, miten olisi biisit 512 ja The Duke?



16.06.2017, Samuli Keskitalo
http://www.atwbb.de/ https://www.facebook.com/AndThereWillBeBlood/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 670
Palaa »