Kansitaide Brutus
Slachtbeest
CD
[ Unique Leader ]

( 6 )
01. Ontrouwn
02. Darmschurft
03. Onan
04. Vleespomp
05. Lufstraf
06. Wrevel
07. Doodsvrees
08. Grafzerk
09. Bloedspoor
10. Slachtbeest


Kesto: 31:41
Hollantilaisporukka Brutus poikkesi hiljattain Suomessakin Macabren ja Cephalic Carnagen kera. Nyt myös yhtyeen Slachtbeest-levy on rantautunut maahamme. Brutusin ainoa metodi on työstää jo nimensäkin velvoittamana helvetillisen brutaalia death metallin ja grindcoren sekoitusta. Biisi toisensa jälkeen kulkee lähestulkoon samalla idealla: alku saattaa sujua kiinnostavasti, mutta jo minuutin jälkeen kappaleen sisältö onkin jo käynyt tuskastuttavan selväksi. Yhtye ei yritäkään missään vaiheessa tuoda esiin mitään variaatioita, vaan kaikki kappaleet vajoavat samaan kasvottomuuden massaan.

Soitannollisella puolella Brutusin asiat ovat melko hyvällä tolalla. Vokalisti edustaa lajille tyypillistä matalan ja hiukan tylsän murinan linjaa. Kitaristit rääkkäävät keppejään infernaalisilla, ja ajoittain jopa melkein muistettavilla riffeillä rumpalin pieksäessä patteristoaan kuin viimeistä päivää.

Tuotannollisesti levyssä ei myöskään ole mitään vikaa. Soundit ovat mukavan tuhdit ja riittävän kirkkaat, jotta riffikuviot erottuvat. Rumpuja ei ole ruuvattu liian teräviksi, joten konemaisuudelta vältytään mukavasti, ja vokaalitkin ovat kohtuullisen hyvällä tasolla peittämättä mitään, tai jäämättä muiden elementtien alle.

Sävellyksellisellä ja sovituksellisella puolella ovatkin Brutusin suurimmat murheenkryynit. Vaikka biisit ovat hyvin soitettuja ja tavara onnistuneesti tuotettua, eivät nämä seikat peitä sitä tosiasiaa, että yhtye on auttamattomasti perustavinta laatua olevaa rivimateriaalia. Useankaan kuuntelun jälkeen kappaleista ei yksikään jää erityisemmin mieleen, vaan muistikuvia hallitsee kaiken lanaava, puuduttavan tasapaksu massa. Eipä silti, lajityyppinsä keskitason tämä nippa nappa ylittää.

25.02.2004, Marko Saarinen
http://www.brutushakken.nl Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1159
Palaa »
 
Bookmark and Share