Kansitaide Tome of the Unreplenished
Cosmoprism: The Theurgy - Act I
MCD
[ I, Voidhanger Records ]

( 6 )
01. Exileosis
02. Dead Body of God
03. Sapient
04. Black Hole Resident
05. Hypostasis

Aiemmin lähinnä black metal -bändiksi mielletty Tome of the Unreplenished on lähtenyt Urfaustin lailla oudommille ja kokeilevimmille urille. Cosmoprism: The Theurgy - Act I -minijulkaisun kohdalla black metalin, tai oikeastaan metallin ylipäätään, voi surutta unohtaa. Kyse kun on enemmänkin lähinnä elektronisesta kokeilevuudesta, jossa yhdistyvät niin ideat ambientin, melun ja industrialin puolelta.

Täysin yhtyeen metallisia juuria ei ole suinkaan unohdettu, sillä kielisoittimet kummittelevat taustalla. Vaikka kappaleet ja niiden surrealistinen tunnelma rakentuvat monin osin sähinöistä, piippauksista, särinöistä ja muista kiehtovista äänistä, basson ja kitaran voi erottaa sieltä ja täältä kuuluvaksi. Lauluja ei paikoin ole lainkaan, mutta satunnaisempia ähinöitä, rääkynöitä ja särötettyjä huutoja on ajoittain kuultavissa.

Cosmoprism: The Theurgy - Act I ei niinkään rakennu hyvien tai toimivien biisien varaan, vaan enemmänkin roikkuu omaleimaisen tunnelmansa varassa. Vaatii kuitenkin astetta poikkeavampaa musiikkimakua, että tästä saa mitään irti, saati nauttii. En suinkaan pidä tällaista metamusiikkia huonona, jos en järin onnistuneenakaan. Tällä saralla kun on paljon parempiakin artisteja.

Plussaa kuitenkin mielenkiintoisesta äänimaailasta ja tunnelmasta, joka ei aivan ensimmäiseksi tuo toista tapausta mieleen. Jos ja kun levyn äänimaailmasta innostuu, suosittelen varauksetta sukeltamaan esimerkiksi Inaden muutaman pykälän parempaan äänimaisemaan tuttavuutta tekemään.



17.04.2017, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Innerstanding
Innerstanding
[ CD ]
https://tomeoftheunreplenished.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/TomeoftheUnreplenished Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 421
Palaa »