Kansitaide Angel Martyr
Black Book: Chapter One
CD
[ Iron Shield Records ]

( 4 )
01. Obsequies
02. They… Among Us
03. Victims
04. Eric The Conqueror
05. Midnight Traveller
06. Turn On The Fire
07. Pirate Song
08. On The Divine Battlefield
09. Angel Martyr

Italialainen Angel Martyr yrittää toista tulemistaan. Bändi sai alkunsa jo reipas kymmenen vuotta sitten, mutta projekti laitettiin jäihin kaikessa yhteisymmärryksessä. Vuosia myöhemmin vuoden 2012 Heavy Metal Night Festissä bändin kokoonpano muodostui uusiksi, ja siitä se ajatus sitten lähti. Nyt bändiä edustava soittajakolmikko sanoo saaneensa aikaiseksi voimakasta ja ennen kaikkea eeppistä heavymetallia parhaassa muodossaan. Vaan toteanpa taas kerran italiaanojen lahjojen olevan jossain ihan muualla kuin ryhdikkään heavymetallin säveltämisessä.

Vauhtia, nopeutta, hutilointia ja käppätason heavyä. Siinä ovat Black Book: Chapter Onen
rakennuspalikat. Tuotantopuolessa ja soundimaailmassa ei ole hurraamista, joskin senkin voisi katsoa läpi sormien, mikäli sävelletty materiaali olisi hyvällä tasolla. Levyn kansitaide ja Obsequies-intro kunnioittaa King Diamondia, ja onkin surkuhupaisaa todeta intron olevan levyn paras osa. Kolmikko lähtee soitellen sotaan They… Among Usin myötä, joka, monien muiden biisien tavoin, on venytetty liian pitkäksi. Halutessaan levyn voi lokeroida eeppisen heavymetallin alle, mutta tässä tapauksessa eeppisyys tulee vain turhan pitkiksi venytettyjen biisien pituudesta.

On The Divine Battlefield säkkipilleineen ja Pirate Song Running Wild -pastisseineen päivineen Black Book: Chapter One on jollain tapaa hellyyttävä yritys tehdä kunnianhimoinen heavy metal -levy. Säälipisteet eivät kuitenkaan kanna pitkälle.



17.04.2017, Samuli Keskitalo
https://www.facebook.com/ANGEL-MARTYR-558229684208440/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 433
Palaa »