Kansitaide KOKOELMA
L.V. Beethoven - Ode To Perfection
Digital
[ Lion Music ]

( 8- )
01.Robert Rodrigo (Airless) - Symphony No.5 Movement 1
02 . Pier Gonella (Mastercastle) - Turkish March, Op 113
03. Joe McGurk - Grande Sonata Pathetique No.8 in CM opus13 - movement 1
04. Charly Sahona (Venturia) - Piano Sonata No. 21 in C major, Op. 53, Movement 1
05. Condition Red - Symphony no 3 "Eroica" Scherzo: Allegro vivace
06. Mathias Holm Klarin (Mindsplit) - Thy ship must sail, my Henry dear (WoO 153 n. 20)
07. Boguslaw Balcerak's Crylord - Sonata "Pathetique" Op. 13 - III. Rondo. Allegro
08. Chris Steberl (Project Alcazar) - Ode to Joy
09. Mistheria - Piano Sonata 31, Movement Three, Adagio ma non troppo

Sain arvioitavakseni levyllisen uudelleenversiointeja Ludwig van Beethovenin teoksista. Säveltäjää tuskin tarvitsee tässä enempää esitellä ja maailmassa on ennenkin kuultu heviversioita klassisesta musiikista. Tyydytäänkö tässä helppoihin ratkaisuihin, jossa rummut lätkyttelevät taustalla hevikomppia ja kitaristi sooloilee päälle minkä kerkiää. Nämä monisyiset kappaleet kuitenkin tarjoavat mahdollisuuden monipuolisimmillekin sovituksille ja kysymys kuuluukin: osataanko niitä hyödyntää. Beethovenin musiikissa mennään melodiat edellä ja kitara on loistava instrumentti tulkitsemaan näitä legendaarisia säveliä. Pääasiallisesti levyllä siis esiintyvät eri kitarstit ympäri maailmaa, jotka ovat ottaneet käsittelyynsä nämä historialliset biisit. Pitsikaulukset ja sukkahousut ylle, käydäänpä asiaan!

1. Robert Rodrigo (Airless) - Symphony No. 5 Movement 1

Levyn avaa varmasti kaikkien tuntema teos, joka kääntyy helposti raskaamman musiikin käsittelyyn. Teoksen alkutahdit kaikessa synkkyydessään sekä raskaudessaan ovat omiaan käännettäväksi metalliin ja tässä huomaa hyvin, miten klassinen sekä heavy jakavat samanlaista estetiikkaa monessakin mielessä. Hyvä biisivalinta sekä oivallinen sovitus, mutta toteutus on valitettavan demomainen. Yleisesti ottaen huonot saundit sekä hengetön miksaus tekevät mielen siirtymään seuraavaan biisiin, mutta kitaristeille tämä versio tarjoaa kosolti herkkua. Soitanta toimii ja kitaristin näkökulmasta tässä on kosolti hyviä lickejä toteutettuna eri tekniikoin. Yleissaundi on kovin midimäinen sekä orkestrointi voisi olla monipuolisempi ja soolosoitinkin on liian kovalla. Kitarassa voisi käyttää hieman efektejä enemmän värin lisäämiseksi. Pieni kaiutus sekä delay toisi kitaraan tilan tuntua. Kaikesta huolimatta sovitus tekee oikeutta alkuperäisteokselle, mutta jos toteutus olisi ollut parempi, niin lopputulos olisi ollut kiitettävä. Kuitenkin mielenkiinto kantaa teoksen koko reilut viisi minuuttia ja oli hyvä, että biisiä oli hiukan typistetty alkuperäisestä. Tässä mentiin selkeästi kitara edellä mikä onkin tämän levyn idea.

2. Pier Gonella (Mastercastle) - Turkish March, Op 113

Tämäkin kappale kuuluu Beethovenin tunnetuimpiin teoksiin ja sovitus olikin tässä tapauksessa lyhyt ja ytimekäs. Siinä missä levyn avausraita oli jälkituotannoltaan hyvin kuiva (mikäli sitä oli lainkaan) niin tähän on selvästi panostettu enemmän. Biisin kokonaismitan ollessa vajaat kaksi minuuttia oli kitarapornoa käytetty hyvinkin säästeliäästi. Päähuomio kiinnittyi miksaukseen, joka on varsin tanakka ja enemmän "heavy". Vaikka kyseessä on midisaundit, oli rumpuihin selvästi panostettu ja niissä oli eloa. Soitto toimi mallikkaasti eikä siihen oltu turhia sooloja lisäilty. Antaa musiikin puhua puolestaan. Miksauksesta vielä sanottakoon, että masteroinnissa kompuraa voisi olla vähemmän. Näillä asetuksilla saundista tulee "pumppaava", joka hieman häiritsee musiikin fiilistelyä.

3. Joe McGurk - Grande Sonata Pathetique No. 8 in Cm opus 13, Movement 1

No niin! Nyt lähtee tykisti! Kappalevalinta on todella haasteellinen ja heti alusta tulee vahvat Symphony X -mielikuvat. Yksi ensimmäisistä huomioista kiinnittyy sovitukseen, joka on vähintäänkin kunnianhimoinen. Tässä ei ole tyydytty perusratkaisuun, joka on siis ”tuplabasarit jylläämään alle ja harmoniaan midisynasaundi”. Rummutkin toimivat tässä osana orkesteria ja jokaisella instrumentilla on oma paikkansa kitaran ollessa kuitenkin solistinpallilla. Soitto on virtuoottista, joka tulee selväksi ensi tahdeista lähtien. Tässä ei kuitenkaan ole ylimääräisiä sooloja eikä niitä tarvitakaan. Teos on kitaralle hienosti sovitettu ja sisältää niin melodisempaa soittoa, intervallihyppyjä ja salamannopeaa pikkausta. Yleissaundi on kuitenkin taas kotistudiomainen, joka taitaa olla tämän levyn vallitseva juttu. Se ei kuitenkaan tässä mitenkään häiritse, vaan mieleen tulee vain, että mikäli tässä olisi saundit vimpan päälle niin, kyseessä olisi todella loistava versio hienosta teoksesta!

4. Charly Sahona (Venturia) - Piano Sonata No. 21 in C Major, Op. 53, Movement 1

Olen aina ollut kiinnostunut pianoteoksista kitaralle sovitettuna. Tämä versio tarjoaa musiikillisesti kevyempää kuunneltavaa aiempiin biiseihin verrattuna. Nyt on käytössä kosolti kitaraa ja komppiosuudetkin ovat tarkkaan mietittyjä sekä sovitettuja kuusikieliselle. Äänikuvassa pomppii koko ajan eri suunnista uusia kitararaitoja mikä tuo hauskan efektin sekä orkesterimaisen mielikuvan. Rummut ovat enemmän tunnelmanluojina siellä täällä ennemmin kuin komppisoittimen roolissa. Soitto on taas hyvin mallikasta ja kypsää eikä yleissaundi ole enää kovinkaan metallinen vaan enemmän rock, mutta hyvällä tavalla. Kevyempi särö sopii tähän sovitukseen, mutta taas toivoisin pientä efektointia kitaraan, jolloin kitara ei ole aivan niin "in your face". Myös rumpuja voisi nostaa, jotka ovat nyt todella hiljaisina taustalla. Tässä sovituksessa kitarat dominoivat eikä tarvetta jousille tai muille orkesterisoittimille ole. Kitara hoitaa kaiken ja idea toimii hienosti!

5. Condition Red - Symphony no 3 "Eroica" Scherzo: Allegro vivace

Nyt mennään klassisemman orkesterimusiikin alueella ja pientä modernisointia on havaittavissa lead-synamelodioissa, jotka eivät ihan tähän kontekstiin meinaa istua. Ensimmäisen parin minuutin aikana ei pahemmin kitaraa kuulla vaan kyse on enemmänkin uudelleensovituksesta, jossa kitara on muiden soitinten mukana äänimaisemassa. Tähän mennessä kyseessä on parhaat orkesterisaundit mutta edellä mainittu lead-syna tunkee esiin koko ajan ja ilman sitä kuuntelukokemus olisi jo miltei suoraan klassista musiikkia. Sovitus on taas kerran hyvinkin kunnianhimoinen ja toteutus loistava, mutta ainoastaan tajuntaan tunkeutuvan synan voisi jättää pois. Rumpuja oli käytetty erittäin säästeliäästi, enemmän orkesteriperkussioiden tapaan, ja olisin toivonut tähän enemmän kitaraa, sillä punaista lankaa sovitukselle ei tällä kertaa meinannut löytyä.

6. Mathias Holm Klarin (Mindsplit) - Thy Ship Must Sail, My Henry Sear (WoO 153 n. 20)

Siinä missä edellisessä biisissä kitara loisti poissaolollaan, niin tässä versiossa ei paljoa muuta olekaan. Kyseessä on kaunis kappale, joka taipuu kitaran käsittelyyn upeasti. Sovitus on hyvin minimalistinen: taustalla komppikitara, hiljainen hi-hat -tempo sekä eteerinen synamatto, jota luotsaa eteenpäin soolokitara. Tällainen sovitustapa antaa solistille paljon tilaa, ja tässä se on käytetty fiksusti hyväksi. Kuultavissa ei ole lainkaan ”ynkkämäistä” tilusankarointia, vaan maukkaalla fraaserauksella toteutettua kitarointia, joka kuljettaa hyvin tarinaa eteenpäin. Soittotyyliä voisi luonnehtia moderniksi, jossa vibrakampea hyödynnetään tulkinnassa ja plussaa annan myös kitaristin saundille, jota on miellyttävää kuunnella. Sovituksesta olisi voinut saada jylhemmänkin, mutta tämä on yksi tapa toteuttaa asioita, toisinaan vähemmän on enemmän, vaikka Yngwie onkin toista mieltä.

7. Boguslaw Balcerak's Crylord - Sonata_Pathetique_Op. 13 III. Rondo.Allegro

No niin, tulihan sitä Yngwie-meininkiä. Kyseinen soittotapa kuuluu olennaisena osana maailmaan, jossa yhdistellään klassista musiikkia metalliin. Mielikuva länsinaapurin maestroon on niin vahva, että huomio kiinnittyy täysin ankaraan sooloiluun eikä vertailulta voi välttyä. Onneksi tässä tapauksessa kuitenkin kisassa pärjätään hyvin ja asialla on varsin pätevä soittoniekka. Biisin sovitus on oikein hyvä, mutta miksaus voisi olla selkeämpi. Kitara kuuluu selkeästi, mutta tausta muhjuuntuu pahasti eikä vahva kompressointi auta asiaa. Rumpujen saundit ovat "kumiset" ja taka-alan orkestroinnista ei meinaa saada selvää, vaikka se selvästi taidokkaasti onkin toteutettu. Tämä oli tyylipuhdasta neoklassista kitarapornoa, mutta valitettavan ennen kuultua eikä tarjoile mitään uutta. Nopeat juoksutukset olivat saundia sekä fraseerausta myöten vahvaa Ynkismiä, jossa ovat kriteerit suorituksen osalta hyvin korkealla. Kitarismin näkökulmasta siitä kuitenkin täydet pisteet!

8. Chris Steberl (Project Alcazar) - Ode to Joy

Vuorossa on kenties Beethovenin tunnetuin teos. Ainakin allekirjoittaneelle tämä oli ensimmäinen kosketus klassiseen musiikkiin nuoruusvuosina Vantaan musiikkiopistossa. Kyseessä on reipashenkinen ralli duurissa, josta saa helposti toimivan kitarailottelun. Tässä ei välttämättä tarvita valtavia uudelleensovituksia ja kappale kulkeekin hyvin ennalta-arvattavin juonenkääntein. Saundimaailma on voimakkaasti aiempien kaltainen: kitarat erottuvat selkeästi, tausta on hieman muhjua ja kaiken päälle roimasti kompuraa. No, löytyi biisistä bassosoolokin, josta pisteet. Kitarasoolot nojaavat enemmän rockin puolelle kuin spandexeja suosivaan neoklassismiin. Valinta toimii hyvin tässä kappaleessa, mutta pirteän ensipuraisun jälkeen jälkimauksi jää kuitenkin nopeasti unohtuva kertapala. Ensimmäistä kertaa on myös tehtävä huomio, että kitaransoitossakin voisi olla hieman parantamisen varaa muutaman nopeamman juoksutuksen aikana, mutta kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli mukiinmenevä.

9. Mistheria - Piano Sonata 31, Movement Three, Adagio ma non troppo

Viimeisenä vuorossa on yksi omista Beethovenin lempiteoksistani. Kyseessä on Italian lahja maailmalle eikä tällä kertaa ole kyse lainkaan kitaristin retaleesta vain kosketinsoittajavelhosta. Itsekin Mistherian kanssa yhteistyötä tehneenä voin todeta kyseessä olevan raudanlujan ammattilaisen. Sovitus oli virkistävän erilainen. Siinä missä olen yleensä törmännyt tätä versioitaessa taas kerran Ynkkämaiseen lähestymiseen, oli tällä kertaa kyseessä hyvin eteerinen tulkinta. Taustalla on avaruusmainen synamatto sekä piano ja päämelodian hoitaa kuoromainen leadsyna. Tässä ei turhia tilusooloja kaivata, vaan annetaan kauniin ja synkän melodian viedä mukanaan. Biisissä on vahva tunnelma alusta loppuun ja se toimii hienosti levyn viimeisenä kappaleena ollen koko levyn rohkein versiointi.

Loppukaneettina mainittakoon, että siinä missä klassinen musiikki ja metalli jakavat paljon samaa arvomaailmaa, on tämän polveilevan musiikin versiointi haastavaa. Kummassakin tyylilajissa avainsanoina ovat usein mahtipontisuus, vahvat tunteet, virtuositeetti sekä synkkyyskin, joten voisi ajatella, että hevin muottiin uudelleensovitus olisi helppo homma. Kyseessä on kuitenkin musiikkihistorian merkkiteoksia, joille on tehtävä kunniaa uudelleenversioinneissa. Joka kappaleessa on mielestäni pidetty mielessä alkuperäisteos, joissa melodiat ovat pääroolissa. Polveilevat teokset antavat eväitä villeillekin sovituksille mikäli niitä osaa käyttää hyväkseen ja välillä siinä onnistuttiin paremmin, välillä heikommin. Yllätyksekseni kuitenkin huomasin, että helppoihin ratkaisuihin ei oltu kertaakaan päädytty vaan tässä oli tosissaan yritetty ja parhaimmillaan onnistuttu hienosti.

Yleisarvosanaksi levylle annan 8-. Jos saundit ja tuotanto olisivat olleet paremmat niin numero olisi vielä korkeampi.



09.04.2017, Samuli Federley
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
A Tribute To Sonata Arctica
A Tribute To Sonata Arctica
[ CD ]
Descent Into Madness: Against Audio Complications Tape Vol. I
Descent Into Madness: Against Audio Complications Tape Vol. I
[ MC ]
Keskellä
Keskellä
[ CD ]
Uprising 2
Uprising 2
[ CD ]
Live at Wacken 2013 - 24 Years Louder than Hell
Live at Wacken 2013 - 24 Years Louder than Hell
[ DVD ]
http://lionmusic.com/cd/Beethoven.html Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Lukukertoja : 1175
Palaa »