Kansitaide Hexenkraft
The Infernal Schism
Digital
[ omakustanne ]

( 8- )
01. Hellfire Assault
02. Battalion
03. Technomagick
04. Sacrament
05. The Infernal Schism
06. A Flame In The Void
07. Diabolus Ex Nihilo

Synthwave ja metalli: niin hassulta kuin se ehkä etenkin ensiksimainittua genreä tuntemattomille kuulostaa, ovat nämä kaksi näennäisesti niin erilaista genreä hyvin tiukasti kiinni toisissaan. Kyse ei ole ainoastaan siitä että ns. darksynth –tyylisuuntaa edustavat yhtyeet usein käyttävät samanlaista kauhuelokuvista ja okkultismista ammentavaa kuvastoa, vaan hyvin monella artistilla on myös pitkä ura metallin saralla. Ja moni artisti fanittaa samoja vanhoja kauhu- ja actionleffoja ja klassikkovideopelejä.

Genressä tuoreempi tulokas, Yhdysvaltalainen Hexenkraft, jonka esikois-EP ilmestyi vasta viime vuoden loppupuolella, on monella tapaa yksi metallisimmista lisistä synthwaven kaikkein synkimpään ääripäähän olematta kuitenkaan metallia millään tasolla. Puhtaan musiikillisesti metallimaisia elementtejä löytyy kitaraosuuksista, joita on keskivertoa enemmän ja ne ovat keskivertoa enemmän metallimaisia.

Sen paremmin Hexenkraftin imagosta kuin soundista ei löydy käytännössä ollenkaan genrelle tyypillistä, neonkyllästettyä retrohenkisyyttä, vaan Hexenkraftin retroilu on hurmeista ja saatanallista: mieleen tulee klassikkotietokonepelit Alien Breed, Doom, Hexen, Heretic ja Quake. PC-pelinsä tunteville tämä antaa myös osviittaa siitä, että Hexenkraftin syntikkamusiikki ei rajoita itseään vain 80-lukuun.

Hexenkraftin musiikki on synkkää, sykkivän tummanpuhuvaa, eeppistä mutta myös aggressiivista, juuri sellaista kuin saattoi kuulla juuri 90-luvun kauhu- ja sci-fi -henkisissä toimintapeleissä. Toisin kuin vaikkapa GosT, ei Hexenkraftin synkkyys nojaa dubstep-henkisiin pierusurinoihin, vaan nimenomaan painostavan eeppisiin melodioihin ja sointukulkuihin sekä hyvin koostettuihin sävellyksiin, joissa pahaenteinen hidastempoisuus yhdistyy purskahtavaan toimintaan.

Ainoa todellinen, joskaan ei mitenkään fataali, ongelma The Infernal Schismillä on miksauksen lievä ohuus; soundit ovat selkeät ja toimivat, mutta silti kaipaisi pientä täyteläisyyttä antaakseen loppusilauksen michiganilaisartistin odysseialle kaukaisen avaruuden ja helvetin syvimpien perukoiden hirvitysten asuinsijoille.
Kakkos-EP:llään Hexenkraft ei vielä ole syrjäyttämässä tummanpuhuvan synthwaven epäpyhästä kolminaisuudesta (Perturbator, GosT & Carpenter Brut) ketään, mutta silti The Infernal Schism on hyvin onnistunut ja laadukas julkaisu.



07.04.2017, Jesse Ryhänen
https://hexenkraft.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/HexenkraftMusic/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 810
Palaa »