Kansitaide Deadlife
Bionic Chrysalis
Digital
[ Lazerdiscs Records ]

( 7½ )
01. Entrée
02. Deviant
03. Trash
04. Maverick
05. Aurora
06. Perdition
07. Unto Ruin
08. Remember
09. Within
10. Avenge Me
11. Boss
12. For You

Kuten monessa muussakin genressä, on synthwavessa tiettyjä konventioita ja perinteisiä tapoja toteuttaa sävellykset, soundit ja sovitukset, joita monet skenen artistit noudattavat liiankin orjallisesti. Synthwavessa tämä ehkä korostuu hiukan verrattuna moniin muihin genreihin, kun peruspilarina on 80-lukulaisen syntetisaattorimusiikin kierrättäminen tai uusiokäyttö; lähtökohtana on että kierrätetään tietyn aikakauden musiikin kliseitä, jolloin genren kliseisyys nousee helposti toiseen potenssiin. Melko harvassa tuntuvat olevan artistit, jotka oikeasti yrittävät murtaa genren rajoja ja tuoda uutta soundiin – ehkä ymmärrettävää genressä, jonka estetiikka on niin tiukasti sidottu loppujen lopuksi melko suppeaan retrohenkisyyteen.

Deadlife ei kuulu tähän runsaslukuiseen joukkoon. Mikäli synthwaveltaan haluaa vain ja ainoastaan pomppivia arpeggiobassoja, neonväreissä ujeltavia leadeja ja tunnelmia kuin Miami Vicesta, ei Bionic Chrysalis tarjoa helpotusta tähän vaivaan. Itse asiassa skenen sisällä Deadlife on eräs vähiten leimallisen retroista artisteista, edes levynkansi ei ole sitä totuttua vektorimaasto/neonpalmu/lamborghini –osastoa; kansitaiteilija Ariel Zucker Brullin Perturbatorille tekemät kannet ovat ainakin värimaailmaltaan selvästi retrompia kuin hänen Bionic Chrysalis -kansikuvansa.

Toki, koska kyse on kuitenkin synthwavesta, löytyy myös Deadlifen soundista paljon retrohenkisyyttä, se on selvä. Se vaan ei ole alleviivattua eikä itsetarkoituksellista, vaan pikemminkin Deadlifen ideana tuntuu olevan artistin rakastaman kasari- ja ysärisoundin pohjalta tehdä oman näköistänsä musiikkia välittämättä liikoja konventioista. Esim. lopetusraita For Youn lead-melodiat ovat hyvin NES-henkisiä, mutta kokonaisuutena biisit eivät pakolla ahtaudu retromuottiin. Sivuhuomiona todettakoon, että allekirjoittaneelle tuli enemmän mieleen vanhat tietokone- ja konsolipelit kuin 80-luvun leffamusiikki tai synthpop.

Astetta kunnianhimoisempi Bionic Chrysalis on hiukan ristiriitainen kokonaisuus. On vilpittömän kunnioitettavaa pyrkiä laajentamaan synthwaven soundia sen sijaan että tekisi samaa kuin kaikki muutkin, mutta ikävä kyllä Deadlife ei aina oikein onnistu vakuuttamaan, ja etenkin osa viitekehyksessään kokeellisemmasta kamasta ontuu hiukan.

Onneksi vaakakupit kuitenkin kallistuvat positiivisen puolelle, ja esim. Perturbatorin tuoreimman The Uncanny Valleyn ystäville tätä uskaltaa suositella.



29.03.2017, Jesse Ryhänen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Where Life Ends
Where Life Ends
[ CD ]
https://www.facebook.com/deadlifecorps/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 764
Palaa »