Kansitaide Kobra And The Lotus
Prevail I
CD
[ Napalm Records ]

( 7½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Gotham
02. TriggerPulse
03. You Don’t Know
04. Specimen X (The Mortal Chamber)
05. Light Me Up
06. Manifest Destiny
07. Victim
08. Check The Phyrg
09. Hell On Earth
10. Prevail

Kanadan hottishevarit, Kobra And The Lotus, tarjoilee faneilleen tänä vuonna uutta materiaalia tuplalevyllisen verran. Prevail I ja II julkaistaan kahdella erillisellä levyllä, ja jälkimmäistä saadaan odottaa vielä hetki. Sitä odotellessa onkin hyvä käydä läpi, miltä kuulostaa Prevail I ja ylipäätään Kobra And The Lotus vuosimallia 2017.

Vaikkei vokalisti Kobra Paige varastakaan levyllä koko show’ta, on hänen presenssinsä yksi hallitsevimmista osa-alueista Prevail I:llä. Laulajattaren repertuaari mikin ääressä on edelleen vahvaa kuultavaa, ja mikä tärkeintä, ääniala on hallitun kuuloista. Tästä parhaimpana esimerkkinä on Specimen X (The Mortal Chamber). Tämän myötä miellän Paigen edelleen Eric Adamsiksi naisen ruumiissa.

Prevail I antaa parhaat palat itsestään levyn alussa ja näyttää samalla, ettei bändin ulosanti ole pelkästään Paigesta kiinni. Avausbiisi Gothamin riffeistä välittyy paikoitellen tietynlainen hypnoottisuus, ja kertosäe puhuu puolestaan koukuttavuudessaan. Aikaisemmin sinkkuna kuultu TriggerPulse sisältää niin ikään samanlaisen tarttuvan draivin. Biisi meneekin eittämättä levyn parhaimpien joukkoon. Sykkeen annetaan tasaantua hiljalleen Light Me Upin ja Manifest Destinyn aikana, ja mahtuupa levylle yksi (turha) instrumentaalikin, Check The Phyrg. Voi myöskin olla, että treenikämpällä soi Disturbed, kun Victim sävellettiin.

Kymmenen biisin mittainen kokonaisuus jättää kuitenkin vielä toivomisen varaa. Levyllä on hyviä hetkiä enemmän kuin huonoja, mutta se lopullinen potku persuksille vielä uupuu. Prevail I:llä ei myöskään kuulu, että bändi olisi ottanut kovin isoa harppausta eteenpäin. Uskon kuitenkin Prevail I:en olevan sen verran tanakkaa näyttöä hyvien biisiensä puolesta, että sen myötä kanukit saavat taas muutaman uuden fanin. Mikäli et ole ennen bändistä kuullut, otapa levy syynäykseen. Ehkä sinustakin tulee fani.



11.05.2017, Samuli Keskitalo
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Kobra And The Lotus
Kobra And The Lotus
[ CD ]
http://www.kobraandthelotus.com https://fi-fi.facebook.com/KobraAndTheLotus/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1127
Palaa »