|
01. Morgana Lefay:Maleficium
02. Memento Mori:I am
03. Cemetary:Sweet Tragedy
04. Edge of Sanity:Black Tears
05. Tad Morose:Lost in Time
06. Memento Mori:Endlessly
07. Lake of Tears:Devil´s Diner
08. Morgana Lefay:To Isengard
09. Edge of Sanity:Uncontrol Me
10. Lake of Tears:Ravenland
11. Agressor:Someone to Eat
Kesto: 52 min. |
Ruotsalainen Black Mark –levy-yhtiö on kerännyt tälle DVD:lleen nivaskan rosteristaan löytyviä bändejä hiukan samaan tapaan, kuin amerikkalainen Relapse teki jokin aika sitten omalla Recollection-kokiksellaan. Ideana on vain näyttää kylmästi videot putkeen ja se siitä. Onneksi sentään muistetaan kertoa, mikä yhtye kulloinkin on kyseessä. Mukana on kaikkiaan seitsemän orkesteria, joista Cemetary, Tad Morose ja bonuksena loppukrediittien perään "leikkaa ja liimaa" –periaatteella lätkitty brutaalimpi Agressor esiintyvät yhden kappaleen voimin, loput neljä ovat mukana peräti kahdella videolla per bändi.
Ensimmäisenä estradille saapastelee Morgana Lefay kappaleellaan Maleficium, joka erinomaisuudessaan antaa ymmärtää, että muukin materiaali saattaisi olla laadukasta. Tukeva poljento siivittää kuulijaa tunnelmaa kohottavan prechorus-osion kautta mahtavaan kuorokertosäkeeseen ja on lähes heti selvää, että tämän kipaleen pariin tulee palattua vielä useaan otteeseen. Biisin videokin tukee mukavasti itse kappaletta synkällä rituaalikuvastollaan. Tässä vaiheessa ei vielä viaton katsojaparka ensikerralla tiedä esityksen jäävän kokoelman ylivoimaisesti parhaaksi.
Memento Mori pistää mustavalkoisella videollaan peliin juhlavan mahtipontista, mutta hiukan kankeaa, doomahtavaa synkistelyä legendaarisen Candlemass-piru Messiah Marcolinin vokaalisuorituksilla höystettynä. Vertailu myöhemmin videolla kohdalle tulevaan Memento Mori –kappaleeseen on karua, sillä Marcolinin äänessä on runsaasti keuhkoja, toisin kuin myöhemmin kuvaan astuneella laulajalla - munista puhumattakaan. Tuntuu siltä, että Marcolinin ei tarvitse käyttää resursseistaan kuin murto-osa, mutta silti potkua on kuin pienessä kylässä. Kuvallinen osasto ei esitä mitään jättimäisen katedraalintapaisen sisuksissa soittavaa bändiä kummempaa. Kummallisen tunkkainen ja kohiseva äänenlaatu jää hiukan ihmetyttämään.
Cemetaryn kappale Sweet Tragedy on melkoisesti sukua nykyisille Charoneille ja vastaaville, mutta selkeästi kornimmalla toteutuksella ja heikkotasoisemmalla vokalistilla. Laulaja kuulostaakin lähinnä humalassa ölisevältä Ayshire-sonnilta. Video edustaa mahdollisimman perinteistä linjaa, ja jää yhtä hyvin mieleen kuin Nokian konttorissa vastaan asteleva valkokauluksinen bisnesnörtti.
Dan Swanön aikainen Edge of Sanity on kehissä Purgatory Afterglow:n hittirenkutuksella Black Tears, jonka video edustaa halpislinjaa lähestulkoon törkeimmästä päästä. Vaikka videon tekisikin tarkoituksen mukaisesti halvalla ja halvan näköiseksi, niin senkin voisi tietysti toteuttaa silti tuhat kertaa toimivammin. Visuaalinen puoli ei itse biisille juuri oikeutta teekään, joten ilo jää audiopuolen antimiin.
Tad Morose esiintyy melko perinteisellä heavy-kappaleella ja lähes yhtä perinteisen mitäänsanomaton on videokin. Havaitsen sormeni hapuilevan nenän sijasta skip-painiketta lähes joka kerta tallenteen tullessa tähän kohtaan.
Memento Morin toinen raita eri laulajalla varustettuna alkaa kuin mikäkin sankariheavy-kappale, kunnes alun laukkakompin jälkeen palataan normaaliruotuun pudottamalla komppi yhtyeelle ominaisemmille nopeuksille. Tämäkin video on mustavalkoinen yhtyeen aiemman esityksen tapaan ja nyt herkutellaan runsaasti soittajien taidonnäytteillä. Tad Morosestakin tuttu laulaja sitä vastoin kalpenee Marcolinin vetäisylle karkeasti sanottuna 3-0.
Goottipatsastelua esittävän Lake of Tearsin Devil´s Diner edustaa kokoelman ehdottomasti korneinta pohjasakkaa. Enpä muista näin kauheaa paskaa joutuneeni todistamaan niin audio- kuin videomuodossakaan sitten kusisen 80-luvun suoltamien ö-luokan tukkabändien. Jo kahdenkymmenen sekunnin jälkeen tulee suunnaton mielihalu hankkia aseenkantolupa ja armahtaa kotiteatteriparka sitä rääkkäävän vokalistin määinnältä. Aivan kuin ei umpisurkean laulajan lisäksi riittäisi, että syna-soundi on kaivettu jostain Halpahallin kolmen markan Casiosta, niin onpa ihmislapsiparkaa pitänyt kiduttaa vielä helvetin naurettavalla videollakin. Ikään kuin kurvejaan ketkuttavat halvat naikkoset saisivat mahtimunkeillaan katsojaa muka uunotettua siitä tosiseikasta, että toteutus on jo alusta lähtien tuhoon tuomittu. Ellei tämä audiovisuaalinen rävellys paranna ripulia tai sairautta nimeltä hengittäminen, niin ei sitten mikään. Kuitenkin, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: videon jälkeen tulee mietittyä väkisinkin, miten paljon kappale olisi voinut parantua, jos vaikkapa kosketinsoundin vaihtaisi ja vokalistin leipäluukun tunkisi jeesusteipillä umpeen.
Onneksi taso kohoaa taas roimasti kun jykevää heavya junttaavan Morgana Lefayn toisen kappaleen, To Isengardin vuoro tulee. Biisi ja video eivät yllä yhtyeen edellisen vetäisyn tasolle, mutta äskeisen kauhukokemuksen jälkeen tämä on silkkaa mannaa silmille ja korville.
Edge of Sanity esittelee brutaalimpaa puoltaan ilman Swanöa tehdyn Cryptic-levyn kappaleella Uncontroll Me, jossa videototeutus on jo sentään hiukan parempi, kuin aiemmassa biisissä. Jotenkin korni maku tästäkin kyllä hieman suuhun jää. Kappale tuo kyllä muuten kokoelmalle tervetullutta rytinää mukaan.
Juuri kun on nipin napin defibrillaattori-tällien ja Smith & Wessonin avulla ehtinyt toipua edellisestä Lake of Tears –tuubasta, niin toinen satsi odottaa jo vuoroaan kuin satiainen viatonta Vironmatkailijaa konsanaan. Video on tällä kertaa sentään astetta parempi, vaikka hivenen edellisestä esityksestään petrannutta, mutta vieläkin hieman ontuvaa laulajaurpoa ja tämän ”Uunoimmat goottikliseet” –kirjasta revittyjä latteuksia kuunnellessa vitutuskäyrä alkaa pikkuhiljaa taas nousta. Musiikillisesti tämä kappale on kuitenkin parempi kuin yhtyeen edellinen oksetus.
Jos ehti kokoelmaa katsellessa jossain vaiheessa jo hieman sappikin kiehahtaa, niin onneksi lopputekstien perään bonukseksi lyöty Agressor pelastaa brutaalilla, teknisellä ja samaan aikaan primitiivisellä death metal –purkauksellaan paljon. Äänenvoimakkuus on päätösvideossa häiritsevän paljon matalampi kuin kokoelman muissa esityksissä, joten tämäkin antaa Black Markin touhuista hiukan halpismaisen kuvan.
Halpismaisuus onkin tarjonnan vähäisyyden lisäksi päällimmäinen tunne, joka tämän katsottuaan jää kytemään. Tunnetta ei poista kansipaperinkaan silmien eteen laittaminen, sillä grafiikassa paistavan pikselimössön näkisi Stevie Wonderkin vaikka naama seinää vasten. Häthätää kyhätyssä potpurissa kaivelemaan jää kuitenkin kaikkein eniten se, että miksi Black Markin ehdoton helmi, Bathory ei ole mukana massiivisella One Rode to Asa Bay –videollaan? Sillä olisi videon profiilia kohotettu kummasti ja onhan Bathory kuitenkin lafkan ehdoton vetonaula.
24.02.2004, Marko Saarinen |
|
![Endzeit Bunkertracks [ACT VI]](http://www.imperiumi.net/albumcovers/a1471be17f5eeeb1277775cdf13eda0f.jpg "Endzeit Bunkertracks [ACT VI]")
