Kansitaide Wanderer
Way Of The Blade
7"
[ Hellprod Records ]

( 7 )
A: Way Of The Blade
B: Freedom's Call

Portugalilaisen Wandererin seiskatuumaisen kuvaamisen avainsanat ovat speedmetalli, NWOBHM ja käppä.

Nimikkokappaleesta Way Of The Blade tulee mieleen yhtäältä Running Wild, toisaalta taas Ranger. Kunhan liian pitkäski venytetystä avausteemasta päästään, yhtyeen soitto on siis kiivasta ja viihdyttävällä tavalla kiilaavaa, ja laulu puolestaan karheaa, mutta yltyypä kitaristi-solisti Nuno Machado välillä hilpeisiin kiljahduksiinkin. Riffissä on imua, meno kiimaista ja erittäin voimakkaasti mallia varsilenkkari -speed metal.

Pikkulevyn kahdeksaa minuuttia pituudeltaan hipova perspuoli puolestaan tavoittelee eeppisempää ilmaisua. Referenssilistaan voidaan edellä jo mainittujen yhtyeiden perään lisätä mikäpä muu kuin Iron Maiden. Hitaampi tempo ja kimurantimpi kappale paljastaa Machadon laululliset heikkoudet, mutta rumpali Luís Ferreira taas pääsee todella osoittemaan mitä osaa. Fillejä ukko taputtelee sen verran komeasti että ne kolisteval jo mauttomuuden rajoja, ja lähinnä niiden vuoksi - sillä eihän Wanderer lonksubassoineen ja aika monesti kuultuine kitaralinjoineen tässä mitään uusia uria uurra - että ne jo omalla tavallaan tekevät Freedom's Callista hyvinkin viihdyttävää kuultavaa.

Seiskatuumainen on rajoitettu 200 kappaleen painos ja sitä saa tilata osoitteesta helldprod (ÄT) gmail.com



12.03.2017, Mape Ollila
http://www.facebook.com/pg/wanderersteel Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 819
Palaa »