Kansitaide Haken
Visions (Re-issue 2017)
CD
[ InsideOut ]

( 8½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Premonition
02. Nocturnal Conspiracy
03. Insomnia
04. The Mind’s Eye
05. Portals
06. Shapeshifter
07. Deathless
08. Visions

Haken ei ole jäänyt urallaan (ainakaan vielä) toistamaan itseään. Siinä missä vuoden 2010 debyyttialbumi Aquarius oli hieman kuin karnevaali, vuoden 2011 Visionsilla on levyn läpi kulkeva punainen lanka huomattavasti selkeämpi. Introkappale Premonitionista lähtien Visionsin kokonaisuus on harkitumpi, virtaviivaisempi ja myös selkeämpi siitäkin huolimatta, että yhtyeen poukkoilevuus, villinä toisiaan seuraavat kappaleiden osiot ja kikkailu ovat edelleen vahvasti läsnä kokonaisuudessa.

Visions virtaa albumina debyyttiä tehokkaammin. Kappaleetkin ovat ”vain” alle kymmenminuuttisia albumin varsinaisesti avaavaa Nocturnal Conspiracya ja levyn päättävää, yli 20-minuuttista nimiraitaa lukuun ottamatta.
Visionsilla yhtyeen musiikillinen sapluuna ei muutu, mutta sovitukset ovat entistä harkitumpia. Visionsin perusteella ei ole vaikeaa nähdä, miksi esimerkiksi Mike Portnoy rakastui yhtyeeseen palavasti. Lisäksi Visionsilla ei kuulla yhden yhtä ärinävokaaliosuutta, mikä on iso plussa.

Visions kellottaa kunnioitettavat 71 minuuttia. Hieman yllättäen keskittymistä vaativa albumi ei kuitenkaan tunnu yhtään liian pitkältä. Kappalemateriaali houkuttelee heittäytymään musiikin vietäväksi. Jo ensimmäisellä kuuntelulla ymmärtää, että albumilla on paljon annettavaa.

Visions on oikeastaan ällistyttävän kova kakkoslevy, etenkin jos miettii sitä, että levy on julkaistu jo debyyttiä seuranneena vuonna. Kolmosalbumi Mountain repäisi yhtyeen lopullisesti pinnalle progepiireissä, mutta yhtyeen uraa seuranneiden (ja muutenkin modernin retrosta progesta tykkäävien) kannattaa ottaa kaksi ensimmäistä levyä haltuun. Molemmat ovat hyviä, mutta Visions vetää kuitenkin pidemmän korren harkitumpana kokonaisuutena.



01.03.2017, Niko Kaartinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Aquarius (Re-issue 2017)
Aquarius (Re-issue 2017)
[ CD ]
Affinity
Affinity
[ CD ]
Restoration
Restoration
[ CD ]
http://www.hakenmusic.com https://www.facebook.com/HakenOfficial/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1382
Palaa »