Kansitaide Wolfheart
Tyhjyys
CD
[ Spinefarm Records ]

( 8½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Shores Of The Lake Simpele
02. Boneyard
03. World On Fire
04. The Flood
05. The Rift
06. Call Of The Winter
07. Dead White
08. Tyhjyys

Nelisen vuotta sitten Tuomas Saukkonen pisti kaikki muut bändinsä lihoiksi ja keskitti luovan voimansa täysin samassa yhteydessä perustettuun Wolfheartiin. Bändin ensilevy, Winterborn, oli mainio tuotos, jossa miehen oman tavoitteen mukaisesti yhdistyi Black Sun Aeonin maalailevan rauhallinen soundimaailma sekä Before The Dawnin lopunaikojen voimakas paahto. Kakkoslevy Shadow World, meni meikäläiseltä jostain kumman syystä täysin ohi, vaikka bändin kovaa aggrea livenäkin on tullut seurattua. Nyt julkaistava Tyhjyys ei todellakaan mene ohi. Se jää meikäläisen soittolistalle.

Tyhjyyden ensikuuntelulla suorastaan hämmästyin, kuinka vahvaan osaan bändi on orkestraatiot tällä kertaa nostanut. Brymiriksi, Wintersuniksi tai Turisakseksi bändi ei ole ryhtynyt, mutta selvästi orkestroinnit esiin kohoavat ja erottuvat, ja tuovat kokonaisuuteen metrikaupalla lisää syvyyttä. Juuri sitä, mikä ainakin minua usein musiikissa koskettaa, ja saa biisin uppoamaan syvälle sisuskaluihin. Tyhjyys toimii myös hyvänä esimerkkinä siitä ettei lopputulosta kuitenkaan voi kevyeksi kutsua, vaikka taustalla soisi esimerkiksi huilu. Se joka on eri mieltä, kuunnelkoon kappaleen Flood ja harkitkoon vielä kertaalleen mielipidettään.

Toki Wolfheart, Saukkosen ja Mika Lammasaaren tasoisten kepittäjien vuoksi pysyy yhä vahvasti kitarabändinä. Vahvasta taustasoundista huolimatta bändi on jättänyt kunnolla tilaa kitaroille ja kaksikon tunnistettavaan jykevään soundiin ei kyllä taida vertaista Tellukselta löytyä. Se vain iskee aivan hävyttömän lujaa ja suoraan päin näköä. Kun levyä luukuttaa stereoissa oikein kunnolla, voi tuntea kuinka luut vartalon sisällä väpättävät – aivan kuten bändin keikoillakin. Riffeissä on selviä black metal -vaikutteita, mutta vastavuoroisesti tilaa annetaan niin akustiselle näpyttelylle kuin kerrassaan mainioille kitarasooloillekin - progehtavaa fiilistelyä unohtamatta. Dire Straits meets Dissection, tavallaan.

Wolfheart on tällä kertaa iskenyt kuokkansa syvemmälle kylmän routaiseen maahan kuin koskaan aiemmin. Nimestään huolimatta Tyhjyys on kaikkea muuta kuin ontto. Käsillä on kylmänkaunis teos, joka viimevuotisen Insomniumin Winter’s Gaten lailla saa kylmän viiman tuntumaan poskipäissä ja kellekset jäätymään. Winter metalia, todellakin.

Henry Lunabba
9/10


Tuntuu, kun siitä olisi vain hetki, tai ihan korkeintaan pari vuotta, kun Tuomas Saukkonen pisti pakettiin kaikki muut projektinsa ja esitteli Wolfheartin. Niin siitä vain on pyörähtänyt jo neljä vuotta, ja kolmas albumikin on jo nurkan takana. Tyhjyys-nimeä kantava albumi esittelee parasta Wolfheartia tähän asti, ja samalla vahvinta Saukkosta kenties koskaan. 

Ennakkona julkaistut Boneyard ja The Flood -raidat näyttävät Tyhjyyden äärilaidat kaikessa komeudessaan; Boneyard on levyn vauhdikkainta puolta, ja The Flood vastaavasti hidastelee lähes death/doomin maastoissa. Oltiinpa sitten blastaamassa hurjalla vimmalla tai rauhoittumassa seesteisemmässä kohdassa, riffit ja melodiat albumilla ovat tarkkaan mietittyjä ja erittäin tarttuvia. Mieleen Wolfheart tuo nykyisellään välillä Insomniumin, vaikka eroavaisuuksiakin löytyy. Puhtaita lauluja Wolfheart ei mukaan sotke, ja melodiat eivät tarttuvimmillaankaan mene yhtä imeliksi kuin joensuulaisilla. Samankaltaisuudet eivät ole häiritseviä, vaikka esimerkiksi World on Firen kertosäe voisi olla sellaisenaan Insomniumin leiristä kotoisin.

Nimenomaan tarttuvien melodioiden värkkäämisessä Saukkonen nousee Tyhjyydellä jälleen pykälän vaikuttavampaan suuntaan. Mainitun World on Firen ohelle esimerkiksi Call of the Winter ja The Rift laittavat peliin murhaavaa riffiä ja tarraavaa melodiaa siihen tahtiin, että alkaa hengästyttää. Tuotos viimeistellään jälleen suomenkielisellä kappaleella, joka tuo kielivalinnallaan mukavasti vaihtelua päätökseen, sen lisäksi, että kyseessä on taas yksi onnistunut sävellys muiden joukossa.

Ihan täsmällisesti Wolfheart ei ole minun musiikkiani, mutta varsinaisesti pahaa sanottavaa siitä on melkoisen vaikea keksiä. Wolfheart yllättää minut nyt toista kertaa peräkkäin, sillä Winterborn -debyytti jätti kovin kylmäksi, mutta sitä seuraava Shadow World jytisi tajuntaani jo aivan toisella tavoilla. Tyhjyys puolestaan laittaa vielä tästäkin hitusen paremmaksi, ja nyt ollaan jo kovasti hätyyttelemässä maamme parhaita melodisen death metalin osaajia.

Sami Kontio
8/10



03.03.2017, Henry Lunabba / Sami Kontio
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Shadow World
Shadow World
[ CD ]
Winterborn
Winterborn
[ CD ]
https://fi-fi.facebook.com/WolfheartRealm/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3706
Palaa »
 
Bookmark and Share