|
01. Spell of Seduction
02. Forever Young
03. Flames in the Sky
04. Moonlight Shadows
05. Wheels of Time
06. Wings of Dawn
07. Within My Heart
08. Light in the Dark
09. Winter Nights
10. Land of Thousand Lakes
11. Paradise
12. Shaman Beat
13. Northern Twilight Symphony |
Virtuocityn toinen pitkäsoitto tarjoaa edeltäjäänsä tasapainoisempia ja harkitumpia biisejä. Bändi edustaa metallin neoklassista koulukuntaa, tyylilajia, joka varsinkin Ruotsissa on poikinut jo valtavan määrän samanhenkisiä yhtyeitä. Tunnelmaa on lainattu Yngwie Malmsteenilta ja muilta vanhan polven edustajilta. Muutamaa biisiä voisi jopa luonnehtia hard rockiksi. Vahvana lisänä mukana on myös Vivaldi-tyyliset kitarakuviot. Muutamassa biisissä on jonkinlainen hallittu progekoukku mutta pääosin biisit ovat hyvin suoraa sahausta. Pakko myöntää että ensimmäisen kerran kuuntelun jälkeen mikään biisi ei erottunut kokonaisuudesta levyn soundimaailman tasapaksuuden vuoksi. Tuntui kuin levyn kaikki biisit olisivat veistetty samasta puusta saman muotin mukaan. Koskettimissa cembalosoundi on vallitseva, ja se soi monessa biisissä lähes koko ajan. Onneksi sen korvaa muutamissa biiseissä jousisoundi. Laulaja on hyvin samankaltainen kuin Yngwie Malmsteenin laulajat, hallitsee äänensä loistavasti, pääsee ylös, mutta laulaa jokaisen biisin samalla tyylillä, ja se kuulostaa hieman puuduttavalta.
Lyriikat ja biisien nimet kuulostavat hyvin tyypillisiltä powermetallikliseiltä, kuten esim. Wings of Dawn, Wheels of Time tai sitten Paradise. Itseasiassa levyn kansikuva ja nimi Northern Twilight Symphony tuo mieleen epäilyttävästi maailmankuulun neoklassisen gurun Luca Turillin levyn Kings of Northern Twilight.
Muutaman kerran kuuntelun jälkeen levyltä nousee muutama toimiva biisi mieleen, kuten levyn kolmas biisi Flames In the Sky, joka mielestäni toimi parhaiten levyn hittibiisinä, sekä Moonlight Shadows jossa hieno rytmittelyidea erottaa sen muusta tasapaksuudesta. Virtuocityn soittajat ovat Suomen mittapuun mukaan erittäin kovatasoisia ja tuotannon jälki on nättiä ja siloiteltua. Omaa ideaa löytyy, mutta välillä tuntuu kuin jokaisessa biisissä olisi samat ideat pienellä variaatiolla. Soolojen yleisilme on muuttunut speed-sooloilusta enemmän perinteisen hard rockin suuntaan, joka tavallaan on ärsyttävää, sillä minä ainakin odotin yhtyeen nimen perusteella enemmän taidonnäytesooloilua, mutta eipä Suomessa silti moni soita näitäkään perässä. Maailmanlaajuisesti (ja omaa levyhyllyä) ajatellen Virtuocity ei kuitenkaan loista omassa tyylilajissaan kärkisijoilla, vaan toimii paremmin välipalana ja Suomi-fiilistelynä tyylilajin suurille faneille. Pisteitä nostaa se, että kaikesta huolimatta nämä herrat ovat eräänlaisia tiennäyttäjiä ja edelläkävijöitä suomalaisen neoklassisen metallin alalla.
20.02.2004, Juuso Kunttu |
|
