Kansitaide Pell, Axel Rudi
Knights Live
CD
[ SPV ]

( 8½ )
Osta CDON:ista
CD 1:
01. Edge Of The World
02. Nasty Reputation
03. Tear Down The Walls
04. Medley
05. Follow The Sign
06. Fool Fool

CD 2:
01. Carousel
02. The Clown Is Dead
03. Call Her Princess
04. Snake Eyes
05. Warrior
Saksalaisen Axel Rudi Pellin suurin saavutus Suomessa taitaa olla se, että nykyinen Stratovarius -rumpali Jörg Michael on soittanut hänen bändissään. En ole kuullut Pellin tuotantoa aiemmin kuin yhden levyllisen, vaikka mies on tehtaillut levyjä jo pitkälti yli kymmenen. Knights Live on tuplalevy Pellin urasta. Levy on nauhoitettu Saksan Bochumissa. En tiedä millä perustella kappaleet ovat valittu, mutta linja on ainakin varsin hyvä. Pellin melodinen ja raskas, muttei keskitempoinen metalli näyttää toimivan ainakin saksalaisyleisön edessä. Huutomyrsky on välillä valtaisa. Pell ei sen kummemmin kukkoile kitaransa kanssa, vaan tyytyy olemaan tasavertainen yhtyeen jäsen. Mitään lurituksia ei ole mukaan kelpuutettu, josta pisteet. Sen sijaan rumpu- ja kosketinsoitinsoolot kyllä löytyvät. Nekään eivät ole pituudella pilattuja, vaan menevät mukavasti läpi kappaleiden keskelle sovitettuina. Erityismaininta pitää antaa laulaja Johnny Gioelille, joka osaa asiaansa. Mies ei huudata liikaa yleisöä ja hänen äänensä on erittäin hyvä.
Biisit ovat kauttaaltaan joko hyviä tai loistavia. Carousel, Nasty Reputation, The Clown Is Dead ja Masquerade Ball osoittavat, ettei Axel Rudi Pell ole mikään eilisen teeren poika.

18.01.2003, Kimmo Jaramo
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Live On Fire
Live On Fire
[ DVD ]
Circle Of The Oath
Circle Of The Oath
[ CD ]
The Ballads IV
The Ballads IV
[ CD ]
The Crest
The Crest
[ CD ]
One Night Live
One Night Live
[ DVD ]
http://www.axel-rudi-pell.de Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 1502
Palaa »
 
Bookmark and Share