Kansitaide At The Hollow
We Are The Night - Live
CD
[ KHY Suomen Musiikki Oy ]

( 9 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Intro
02. Paleface
03. Second Time
04. Shortest Straw
05. Numbed
06. Afterlife
07. Otherside
08. From The Streets
09. Hypocrite One
10. Was It Worth It
11. Echoes

Vuonna 2015 debyyttinsä, What I Hold Most Dear, julkaissut At The Hollow on noussut yhdeksi meikäläisen suosikeista. Bändin baritonikitara, kontrabasso ja patarumpu -kombo sisältää ainesosia, mitä ei takuulla löydy mistään muualta ja kundit ovat saaneet kokoonpanonsa toimimaan helvetillisen väkevällä tavalla. Erityisesti bändin live-esiintymisessä on jotain herkkää, jotain haurasta ja jotain kerrassaan ennen kokemattoman voimakasta, jossa lavamaneerit ja elvistelyt voidaan jättää unholaan ja antaa musiikin puhua omaa kieltään.

Bändi on työstämässä tuoretta levyä, mutta sitä ennen trio tarjoaa pientä välipalaa live-levyn muodossa. We Are The Night on nauhoitettu Tavastialla vuoden 2015 Helldonessa, ja väittäisin että levyllä bändin maaginen kosketus kaivautuu ihon alle monin kerroin debyyttiä väkevämmin. At The Hollow on livenä parhaimmillaan ja bändin tällä ominaisuudella We Are The Night ratsastaa uljaasti eteenpäin. ATH:n omaperäinen äänimaailma on pienintäkin yksityiskohtaa myöten saatu harvinaisen taidokkaasti tallennettua live-levyksi ja keikan tunnelma välittyy kotisohvalle ilman pienintäkään kuprua. We Are The Night toimii parhaiten, kun laulaja Kalle Koon ohjeistuksen mukaisesti nykäisee nupit niin sanotusti kaakkoon ja antaa äänten raikua oikein kunnolla.

Debyytiltä tuttujen biisien lisäksi levyltä löytyy myös neljä ennen julkaisematonta biisiä, joista erityisesti Shortest Straw on parasta, mitä bändi tähän mennessä on saanut aikaiseksi. Biisi on hyvä esimerkki siitä, kuinka monitasoista äänimaailmaa kolme muusikkoa ilman taustanauhoja voi parhaimmillaan saada aikaan. Juho Martikaisen jousella syvältä itkevä kontrabasso luo ryhtiä, Risto Järvelinin rummut ja kellopelit välittävät voimaa ja kauneutta, mutta jättävät juuri sopivasti tilaa kirkkaasti kumisevalle kitaralle ja Kalle Koon laululle. Viimeksi mainitusta löytyy jotain poikamaista herkkyyttä, mutta myös elämää nähneen aikuisen miehen kokemuksen ja näkemyksen syvää rintaääntä, joka välittää biisin alakuloisen tekstin kauniilla tavalla. Nousujohteisesti etenevän biisin kaikki osaset ovat kitarasooloa myöten sommiteltu kultaisen leikkauksen kaltaisesti niin kohdalleen kuin olla ja saattaa. Lopputulos onkin vajaa viisi minuuttia kestävä matka synkän ihanuuden pehmeään kainaloon.

Live-levyjen syvintä tarkoitusperää en oikein koskaan ole ymmärtänyt, erityisesti kun kyseessä on kuitenkin pelkkä audiotallenne. We Are The Nightin tapauksessa rohkenen kuitenkin olla eri mieltä itseni kanssa: WatN on hyvä levy ja tuo mestarillisesti esiin At The Hollow'n rohkean ja ennakkoluulottoman ilmaisun parhaat puolet.



13.12.2016, Henry Lunabba
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
What I Hold Most Dear
What I Hold Most Dear
[ CD ]
http://www.atthehollow.com/ https://www.facebook.com/atthehollowofficial Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2046
Palaa »