|
01. Astral Avatar
02. Warrior
03. Pain Crawls in the Night
04. Find Out
05. No One Will Save You
06. Meaning of Light
07. Illuminated (Opus One)
08. Meaning of Light (Reprise)
09. Athena
10. Screaming in the Darkness (European bonus)
11. Power Strikes the Earth
12. Goddess of Love and Pain
13. As One (Finale)
14. Pain Crawls in the Night (video)
15. Screensaver + Wallpaper
|
Paljon ei ole Metaliumin leirissä musiikillisesti muuttunut. Perinteisen heavy metallin makuista raskaamman pään saksapoweriahan ryhmä edelleen tarjoilee. Raskaimmillaan yhtye liikkuu puhtaan heavyn metallin alueella, mutta edelleen suurin osa kappaleista on rivakampaa sorttia. Aikaisempien kolmen levyn ja yhden DVD:n aikana jo selväksi tulleesta kaavasta ei karkailla vieläkään mihinkään. Kun tuohon lisätään vielä livealbumi, on helppo kysyä josko yhtye olisi tehnyt enemmän tai vähemmän saman albumin jo tarpeeksi monta kertaa. Silti, biisimateriaalin kiistämättömästä tasapaksuudesta ja geneerisyydestä huolimatta jokin Metaliumissa edelleen kiinnostaa... Muutaman kerran Metalium on onnistunut luomaan powerin piiriin todellisia tapporalleja, ja uuden mahtiveisun toivossa yhtyeen jokainen levy täytyy tarkistaa. Tällä kertaa levyn kappaleista ei yksikään saa aivojen moshdorfiinia ryöpsähtelemään, vaikka No One Will Save You lähelle meneekin.
Kolmella edellisellä levyllä seikkaillut fantasiaheeros Metallian on uuteen tarinaan korvattu naishahmolla, Metalianalla. Yhtye käyttää Chapter Fourilla myös ensimmäistä kertaa naislaulajaa, ammoin Zed Yagossa ja Velvet Viperissä laulanutta Jutta Weinholdia, joka laulaa Metalianan osuuksia. Weinholdin kammottava englannin lausunta sihahtaa pahasti korvaan, ja osin torpedoi soundin osittaisen uudistusidean. Yhtye on ammattitaitoinen ja Henne Basse laulaa hyvin, mutta on helppo ymmärtää niitäkin, joita Bassen äänensävy ärsyttää. Itsellänikin meni pari levyä opetellessa sietämään miehen kailottavaa, vibrato-voittoista laulutapaa.
Sitä samaa, sitä samaa - perusvarmaa germaanipoweria ilman ihmeempiä yllätyksiä, jota voi suositella power metal-genren kovimmille faneille, mutta ei paljon muille.
19.02.2004, Mape Ollila |
|