|
01. Force-Fed
02. Antihero
03. Better Days
04. Precious Life
05. Washed Out World
06. Living Nightmare
07. Soul Engraved
08. Gone Forever
09. Judge the Blood
Kesto: 41:41 |
"The new wave of American metal has just arrived..." Näihin sanoihin päättyy God Forbidin uutukaisen promotekstin hehkutus. Mikä parasta, minä voisin melkein jopa yhtyä noihin sanoihin, joskin niiden tulkitseminen negatiivisella tai positiivisella asenteella on täysin lukijasta tai kuuntelijasta kiinni. God Forbidin purkittaminen tiettyyn genreen, etenkin tämän uutukaisen taholta, on kyseenalaista puuhaa. Jos käsite hybridimetalli saa ihosi kananlihalle, suosittelen siirtymään suosiolla seuraavaan arvioon. Jos taas uteliaisuutesi heräsi, ole hyvä ja jatka eteenpäin.
Gone Forever on siitä vänkä levy, että se yhdistelee eri tyylejä varsin taidokkaasti ja hyvällä maulla, mutta kuulostamatta täydelliseltä sillisalaatilta tai kaatopaikkajätteeltä. Usean kuuntelukerran ajan yritin bändiä väkisin lokeroida johonkin tiettyyn pisteeseen siinä onnistumatta, joten olin pakotettu nostamaan kädet pystyyn. Tämä hybridiorkka pistää samaan soppaan niin thrashia, hardcorea, death metallia, melodista tunnelmointia kuin perinteistä heviäkin. Siinä missä bändi raivoisimmillaan antaa vihan suorastaan tulvia ulos kanavistaan, se vastapainona hempeilee pehmeiden melodioiden ja melankolisten hevifiilistelyiden parissa.
Melodioille on annettu runsaasti sijaa, mutta ne eivät onnistu viemään pääosaa itselleen. Sama koskee raskaita rässiriffittelyitä ja paikoin numetalmaisia junttauskohtauksiakin. Panterat, Slayerit, Göteborgin skenet ja monet muut on selvästi huolella kuunneltu ja God Forbidin viisikko on valinnut selvästi mieleisensä hedelmät korista poimittavaksi. Homman toimivuudesta voi olla montaa mieltä, mutta ainakaan kavereita ei voi ammattitaidottomuudesta tai yritteliäisyyden puutteesta syyttää. Kun pizza vielä päällystetään tiptop-tuotannolla, ei pakettia yksinkertaisesti voi haukkua puihin. Kitaroiden raskas soundi saa parhaimmillaan jalan hyppimään villisti, eikä muutakaan soundipuolta voi moittia.
Laulajan ääntä hyödynnetään tehokkaasti ja monipuolisesti. Pääosissa ovat aggressiiviset, hieman panteramaiset ärjymiset, mutta myös hennompaa ja hienovaraisempaa ääntelyä on biiseissä käytetty. Ehkä yksittäisenä elementtinä juuri raivosta pehmistelyyn ja takaisin -trippailu on se, mikä tässä levyssä ei toimi. Taidottomuudesta ei selvästikään ole kyse, mutta voisin kuvitella, että vain harva pitää tällaisesta kaikenkarvaisesta laidasta laitaan -surffailusta.
Aiempaan Determination-levyyn verrattaessa Gone Forever on selvästi tiukempi, raskaampi ja ärhäkkäämpi levy. Jytinää on selvästi enemmän, soundit kuulostavat paljon tuhdimmilta ja muutenkin bändi on selvästi ottanut uuden alun aiempaan verraten. Mitään täyskäännöstä ei kuitenkaan ole tehty, joten eiköhän aiempien fanienkin kannata tämä levy tsekata. Vähemmän hybridiallergisten mieleen levy voi olla meikäläistä enemmän, mutta genrepuristit tuskin löytävät levystä edes sen vertaa kuin allekirjoittanut.
05.02.2004, Serpent |
|
