|
01. Lucifer in Love
02. Mysteria
03. The Piper Never Dies
04. We Don't Need a Hero
05. Down to the Devil
06. King of Fools
07. Forever
08. Under the Moon
09. Lavatory Love Machine
10. Rise of the Morning Glory
11. Navigator
12. The Spirit Will Remain
|
Edguyn kuudes albumi vie bändiä raskaampaan ja riffivoittoisempaan suuntaan, kuin mikään edeltäjistään. Jos ero ei olekaan millään mittarilla suuren suuri, Hellfire Club onnistuu kuitenkin kuulostamaan uudistuneelta, ja parhaimmillaan levy on valiorallinsa Lavatory Love Machinen kohdalla, josta lisää myöhemmin...
Alkuun on pakko kertoa, että levyn promossa on sellainen vika, että eräs T. Sammet ärsyttävästi juttelee jokaisen kappaleen aikana, ja kaikki tuo jupina on muutamaa vitsiä lukuunottamatta jokseenkin turhaa. Levyn kitarasoundi puree lujaa (esimerkiksi käy vaikkapa Under The Moon -biisin introkitarointi) ja riffittely rouhaisee kuin luiseen ahteriisi tykästynyt rottweiler. Muutamiin sattumuksiin täyttynee kinnittää huomiota: The Piper Never Diesin introriffi kuulostaa kovin Man On The Silver Mountain:ilta, samoin kuin We Don’t Need A Heron bridge on pelottavan lähellä Impellitterin Kingdom Of Light:ia. Nytpä pääsemme lopulta absurdiin ja viihdyttävään Lavatory Love Machine:in (jonka sanoituksissa kysytään mm. "Honey do you like the way I cream?"), joka kuulostaa yhdistelmältä Loverboyn Working For The Weekend:iä ja Danger Dangerin Crazy Nites:ia... ja Edguyta.
Levyn kommentaariin mahtuu haskojakin hetkiä, kuten Sammet selittämässä Lavatory Love Machinen kertomusta putoamassa olevasta lennosta, jonka viimeiset minuutit vietät lentoemännän kanssa koneen WC:ssä ennen kuin valot sammuvat ikuisesti... tai Rise Of The Morning Glory, joka Sammetin mukaan kertoo aamukangesta... Niin majesteettiselta kuin biisin nimi kuulostaakin, se kertoo siitä, kuinka emännän aamupäänsärky tokenee ratsastustuokiolla.
Ei hyvänen aika... parempi lopettaa ennen kuin alan nauraa vielä kovempaa.
04.02.2004, Starbuck |
|
