Kansitaide Sabaton
The Last Stand
CD
[ Nuclear Blast ]

( 6+ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Sparta
02. Last Dying Breath
03. Blood of Bannockburn
04. Diary of an Unknown Soldier
05. The Lost Battalion
06. Rorke's Drift
07. The Last Stand
08. Hill 3234
09. Shiroyama
10. Winged Hussars
11. The Last Battle

Kesto: 36 min.

Tämä on arvostelu, jonka haluan kirjoittaa, mutta mitä yksikään Sabaton-fani ei halua lukea. Ennen kuin syvennymme kritiikkeihini, sanottakoon, että vuosien 2006 ja 2012 välillä olin sitä mieltä, että Sabaton oli yksi maailman parhaista bändeistä. Tulee muistaa, että samaan aikaan pidin Korkeajännitystä kirjallisuuden huipentumana, joten hieman on sen jälkeen Vantaanjoessa virrannut vettä. Olin into pinkeänä jokaisesta uudesta korkkarihevilevytyksestä ja rankkasin etenkin The Art of Warin (2008) yhdeksi parhaista koskaan tehdyistä metallilevyistä. Primo Victoria, Ghost Division, Cliffs of Gallipoli ja monet muut voimametallianthemit olivat tärkeä osa tuota vaihetta elämässäni ja pidän yhä kiinni siitä, että mainitut biisit ovat erinomaisia sävellyksiä. Heroes-levy (2014) oli ensimmäinen sitten Attero Dominatuksen (2006), jota en ostanut välittömästi kaupasta; olin kyllästynyt ja havahtunut, herännyt Sabatonin heikkouksiin. Sen jälkeen ei ole ollut paluuta entiseen. Joten, jos se jonkun mielenrauhaa tyynnyttää, tämä arvostelu on mahdollista lukea kyrpiintyneen ex-fanin vuodatuksena.

The Last Stand on Sabatonin huonoin levy. Tästä ei pääse mihinkään, vaikka levyä kuinka yrittäisi lähestyä toisista näkökulmista. The Last Stand tarjoaa liian turvallisen, liian usein kuullun, liian tasapaksun, liian tylsän levyn. Kaikki kappaleet on kuultu aiemmin ja vieläpä paremmin – useammin kuin kerran huomasin hyräileväni mukana vanhojen klassikoiksi kai nykyään jo laskettavien kappaleiden sanoja. Edes etukäteismaistiaisina tarjoillut biisit eivät herättäneet mitään tuntemuksia. Levyllä ei ole ainuttakaan aidosti uutta ideaa – jopa Coat of Armsilla (2010) ja Heroesilla oli hetkensä, jotka erottivat ne muista levyistä. Sabaton ei ole koskaan ollut innovoiva bändi, vaan sen levyt ovat olleet aina taistelua ennalta-arvattavuutta vastaan: yhtyeellä on kolme biisiarkkityyppiä, joista kaikki sävellykset on johdettavissa, ja aiemmin se ei ole haitannut yhtä paljon, koska yhtye on kyennyt tekemään Resist and Biten ja Wehrmachtin kaltaisia vähemmän tyypillisiä biisejä. Hyvässä ja pahassa, aiemmilta levyiltä on jäänyt jotakin käteen, mutta The Last Stand menee ohi kuin vuoristorata ilman ainuttakaan ylä- tai alamäkeä.

The Last Stand on kuitenkin viihdyttävää kuultavaa, koska Sabatonin biisiarkkityypit ovat todella hyviä – ovathan ne kantaneet yhtyeen jo näin pitkälle. Kappaleet eivät ole uusia, mutta kyllä niiden mukana sopii lattiaa kantapäällä polkea. Jos joku toinen bändi olisi tehnyt saman levyn, antaisin sille varmaan pisteen verran paremman arvosanan, mutta kun yhtyeellä on takanaan kuusi samanlaista (joskin parempaa) levyä, se ei voi olla vaikuttamatta katsantokantaan.

Sabatonin suurin heikkous ei ole koskaan ollut musiikillinen, edes nykyään. Yhtyeen sanoitukset ovat pahimmillaan vastenmielisiä ja parhaillaankin vain hieman ärsytyskynnykseni yläpuolella. Olen tässä todella pienessä vähemmistössä verrattuna muuhun Sabatonin kuulijakuntaan, mutta mielestäni minulla on täysi oikeus filosofian maisterina (pääaineena yleinen historia) kritisoida huonon nationalistisen historian varaan uransa rakentanutta bändiä sen huonosta nationalistisesta historiasta.

En mene syväanalyysiin siitä, miksi Sabatonin hokemalyriikat eivät ole hyvää historiaa, mutta otan muutaman esimerkin, minkä uskoisin havainnollistavan pointtiani. Ensimmäiseksi, Sparta kertoo Thermopylaen taistelusta (480 eaa.), ainakin virallisesti. Todellisuudessa se kertaa Frank Millerin sarjakuvaan pohjaavan Zack Snyderin elokuvan 300 tapahtumia repliikkejä myöten. Sabatonin kiertuebussissa ei ole siis luettu edes Wikipedia-artikkelia oikeasta historiallisesta taistelusta, vaan katsottu sarjakuvaelokuva, mikä on suunnilleen historiallisesti yhtä tarkka kuvaus Thermopylaen taistelusta kuin Jedin paluu tai Braveheart. Eikä Sparta edes ole levyn kappaleista ainoa, joka selvästi perustuu fiktiiviseen elokuvaan historiallisen datan sijaan, vaan esimerkiksi Shiroyama kytkeytyy Viimeiseen samuraihin, mikä jälleen on kaikkea muuta kuin historiallinen kuvaus historiallisesta tapahtumasarjasta.

Lisäksi, koska kappaleet ovat lyhyitä ja niihin mahtuu vain vähän sanoja, on toki selvää, ettei mitään syvällistä historiallista tulkintaa feodalismista ujuteta Blood of Bannockburniin. Juuri tästä syystä yhtyeen historiallinen tulkinta korostuu: niinä harvoina hetkinä, jolloin sanoituksissa ei ladella Wikipediasta löydettyjä triviaaleja faktoja, esitetään Sabatonin omaa näkemystä historiasta. Ja, kuinka ollakaan, se on suorastaan ällöttävän nationalistista papatusta, mikä olisi ollut jo puolivuosisataa sitten vanhentunutta historiallisessa tutkimuksessa. Kyllä, The Last Stand ei ole tässä mielessä pahin Sabaton-levy (se titteli menee heittämällä Heroesille), mutta silti militaristinen kunnian tavoittelu sotimalla on lapsellista ja vastoin ainakin omaa maailmankuvaani. Kenties otan Sabatonin sanoitukset liian tosissaan, mutta fakta on, että aikana, jolloin äärioikeiston partiot marssivat kaduilla julistamassa nationalistista potaskaansa, yhtä ainutta kansallisen historian huuhaamyyttejä lujittavaa hevilevyä ei tarvita heittämään bensaa liekkeihin. Vaikka levyltä ei yhtään Suomen historiaan kytkeytyvää kappaletta löydykään (taisivat itsestään selvät aiheet loppua bändiltä Lauri Törnin myötä ja ilmeisesti Mannerheimiin he eivät tohdi koskea), muiden maiden myyteillä mehustellaan oikein kunnolla ja annetaan samalla oikeutusta rajoja kiinni vaativalle porukalle.

Vinkki Sabaton-faneille: älkää opiskelko historiaa. Se pilaa faniuden nopeasti. Se, joita Sabatonin historian huonous ei haittaa, lisätköön vapaavalintaisen määrän pisteitä arvosanaan.

Sabatonin musiikki on taantunut samojen kliseiden pyörittämiseksi. Ilman selkeää irtiottoa bändi tulee jäämään pelkäksi kuriositeetiksi, saman keikan vuosi toisensa jälkeen veivaavaksi kehärakiksi, maastohousukansan AC/DC:ksi. Tähän asti se on toiminut hyvin, mutta stagnaatio tulee vastaan joskus, ja jos veikkaukseni sallitaan, se saapuu pian.



19.08.2016, Aleksi Peura
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Heroes On Tour
Heroes On Tour
[ DVD ]
Heroes
Heroes
[ CD ]
Swedish Empire Live
Swedish Empire Live
[ DVD ]
Carolus Rex
Carolus Rex
[ CD ]
World War Live: Battle Of The Baltic Sea
World War Live: Battle Of The Baltic Sea
[ CD ]
http://www.sabaton.net/ https://www.facebook.com/sabaton/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 13774
Palaa »