-->
Kansitaide Riutta
Sinun täytyy elää vielä kerran
CD
[ Luova Records ]

( 8½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Pyhäjoki
02. Valkoinen kohina
03. Takaisin pimeään
04. Sykli
05. Kahdeksan minuuttia
06. Terminaattori
07. Lorenz
08. Anteeksi nimessä ja veressä

Oulun tienoilta kotoisin oleva Riutta on ilmeisesti julkaissut ensialbuminsa jo vuonna 2013. Yhtye on kuitenkin minulle täysin tuntematon, ja kun helmikuussa ilmestyneen Sinun täytyy elää vielä kerran -kakkospitkäsoiton lyö soittimeen, voi vain todeta, että tuntemattomuuden ei pitäisi olla erityinen yllätys. Sen verran metallista poikkeava ja ehkäpä epäkaupallinenkin Riutan tyyli on, että itse en sen pariin olisi eksynyt, eikä sitä oikein voi radioaalloillakaan nykypäivänä odottaa kuulevansa.

Kahdeksan biisin tarinan kaari on yhtyeen mukaan peräisin siitä Nietzchen ajatuksesta, että aika on ikuisesti toistuva kehä, ja että olemme tuomittuja toistamaan samat asiat yhä uudelleen loputtomassa ajan kierrossa. Musiikillisesti hypoteesi on kääntynyt mielenkiintoiseen muotoon, jonka evoluutio on vienyt jo kovin kauas puhtaasta rockista: Riutta tunnelmoi, haahuilee näennäisesti vailla tavoitetta, ja käyttää monotoniaa ja lievää dissonanssia työkaluina joilla tavoitella samalla maanläheistä ja hypnoottistakin tunnelmaa. Rummut saavat paljon tilaa, vaikka niiden soundi onkin lähes tuskastuttavan kevytiskuinen. Samalla kappaleiden rakenteet jotenkin ovelasti sulavat, ja ne kuulostavat muutamalla ensimmäisellä kuuntelukerralla kokoon kyhätyiltä ja johtoajatuksensa hukanneilta jatkumoilta; useampi kuuntelu korjaa kyllä fiiliksen, mutta jonkinlainen päämäärätön oleilu, tai outokumpulaisen kaverini murretermiä lainatakseni, "miihhailu", jää mielen pohjalle erikoisena mutta miellyttävänä tunnesakkana. Jotenkin mieleen nousee, metallitermein esitettynä, uninen Sólstafir soitamassa Cult of Lunan Somewhere Along the Highwayn rauhallisimpia kohtia Topi Sorsakosken bändin kamoilla. Kosketinsoundia on paikoin lainattu Led Zeppelinin No Quarterilta, joitain tunnetiloja Oranssilta Pazuzulta; tyyli on kuitenkin koko ajan Riutan oma. Kiire ei ole minnekään, välillä helisevä ja toisinaan puhdasääninen kitara maalailee parhaimmillaan kauniitakin maisemia, ja rauhallinen tempo säilyy sekaan ripotelluissa kevyen runttaavissakin osioissa.

Laulajan arka ja hiukan ressukkamainenkin ulosanti ärsyttää suunnattomasti ensimmäisellä kuuntelulla, mutta pian mieli tottuu siihen, ja pehmeän runollisten lyriikoidenkin joukosta alkaa löytyä piilotettuja piikkejä, jotka osoittautuvat varsin mietityiksi ja ajatuksia herättäviksi kokonaisuuksiksi. Lopulta Riuttaa olisi lähes mahdoton ajatellakaan minkään muun laulutyylin kanssa. Ja ne lyriikat... niillä on paha tapa jäädä mieleen pyörimään.

Riutta on tehnyt poikkeuksellisen levyn, joka on aivan omasta lähtökohdastaan ja lievästi kummallisesta tyylistään huolimatta vaikuttava ja koukuttava. Kun kaksi päivää aikaisemmin auton ratin takaa kuunnellun levyn kappale Kahdeksan minuuttia alkaa heti aamusta soida mielessä, eikä edes ärsytä vähääkään vaan ennemminkin laittaa ajatukset aamukahvin ajaksi pohtimaan valon nopeutta ja elämän katoavaisuutta, on kyse varmasti jostain arvokkaasta ja erilaisesta. Kokeile ihmeessä, jos oudommat tunnetilat ovat sinulle jotain sellaista jota haluat musiikissasi kokea; tähän kannattaa uhrata vaikkapa se kahdeksan minuuttia elämästään.



21.08.2016, Napero
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Kaikki on hyvin
Kaikki on hyvin
[ CD ]
https://fi-fi.facebook.com/riuttaband http://www.luovarecords.com/#!riutta/hi8x0 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1499
Palaa »
 
Bookmark and Share