-->
Kansitaide Periphery
III – Select Difficulty
CD
[ Century Media ]

( 8- )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. The Price is Wrong
02. Motormouth
03. Marigold
04. The Way The News Goes…
05. Remain Indoors
06. Habitual Line-Stepper
07. Flatline
08. Absolomb
09. Catch Fire
10. Prayer Position
11. Lune

Kesto: 64:06

Djentin johtotähti, yhdysvaltalainen Periphery, on ollut luovalla päällä. Tupla-albumi Juggernautin julkaisusta on kulunut vasta puolitoista vuotta, ja kaupoissa on jo yhtyeen uutukainen. Periphery III – Select Difficulty palauttaa seiskakielisen nykimisbändin takaisin perinteisemmän albumi-ilmaisun pariin. Siitä kertoo myös se, että diskografian neljännen albumin etuliitteenä on 3, asettaen Juggernautin hieman kuin erilliseksi teokseksi yhtyeen levykokonaisuuksien jatkumosta.

Peripheryn peruspalikat eivät ole muuttuneet mihinkään. Djent on edelleen musiikin pohjana, mutta jotain on opittu massiivisesta Juggernautista. Yhtyeen ilmaisu ei ole Select Difficultylla palautunut yhtä leikitteleväksi kuin Juggernautia edeltäneillä levyillä. Periphery on uutuudellaan kokonaisvaltaisesti vakavampi, mikä kuuluu äänimaailmassa esimerkiksi videopelimäisten syntikkajuttujen ja pulputusten puutteena.

Select Difficulty kuulostaa ensimmäisillä kuunteluilla jopa turhankin vakavalta. Meni tovi, ennen kuin kova tottui levyn avaavan Price Is Wrongin ärjyntään. Motormouth on puolestaan turhankin suora Meshuggah-pastissi. Kolmannen Marigold-kappaleen myötä yhtye löytää jo itsestään pehmeämpiäkin sävyjä, ja tuntuu kuin yhtyeen vihaisuus laantuisi levyn loppua kohden. Sen verran kauniisti Lune albumin päättää.

Levylle mahtuu nykimistä, ärjyä ja kauniita kertosäkeitä. Periphery on kaiken pätkittäisen rumputyöskentelyn ja seiskakielisten riffien alla hyvinkin melodinen yhtye, joka ymmärtää koukkujen päälle. Väittäisin, että Peripheryn fanit löytävät levyltä kutakuinkin kaiken tarvitsemansa. Kokonaisuus on hieman aikaisempaa totisempi ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta lopulta se palkitsee kuulijansa.



16.08.2016, Niko Kaartinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Juggernaut: Alpha & Omega
Juggernaut: Alpha & Omega
[ 2CD ]
Clear
Clear
[ MCD ]
II
II
[ CD ]
http://www.periphery.net https://www.facebook.com/PeripheryBand/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta MORE MUSIC:ista Osta Levykauppa Äxästä Osta EMP:ltä Lukukertoja : 1575
Palaa »
 
Bookmark and Share