|
01. Feeling This
02. Obvious
03. I Miss You
04. Violence
05. Stockholm Syndrome
06. Down
07. The Fallen Interlude
08. Go
09. Asthenia
10. Always
11. Easy Target
12. All Of This
13. Here's Your Letter
14. I'm Lost Without You
15. Anthem Part II (Live in Chicago) |
Jenkkien mainstream-yleisön käsitys punkista on aina tuntunut täältä Euroopasta käsin oudolta. Siellähän esimerkiksi Green Day, Offspring ja Blink-182 lasketaan punkiksi. Syynä siihen lienee se, että 70-luvun loppupuolella kun punk löi läpi Euroopassa, jenkkinuoret kuuntelivat Bostonia, Styxiä ja Journeytä. Tämänhän Nelosen pari vuotta siten näyttämä 70-luvun epookkisarja Freaks & Geekskin todisti. Heiltä meni siis täysin ohi rockin suurin vallankumous. Marginaalissassahan USA:ssa on aina vaikuttanut edelläkävijäyhtyeitä kuten Dead Kennedys, Bad Brains ja Crucifix.
Vasta Nirvanan läpimurron myötä 1991 jenkkiteinit löysivät oman punkkinsa, jota he alkoivat kutsua grungeksi. Grunge-aallon tyynnyttyä jenkeissä löivät läpi "uuspunkyhtyeet" Green Day ja Offspring, joiden jälkeläinen Blink-182 on. Suomessahan tätä liikehdintää edustivat Juustopäät ja Tyrävyö. Punkkia etäisesti vain musiikkinsa puolesta, sillä musiikinlajiin kuuluva sanomisen tarve ja kapina puuttuu. Pahin esimerkki tästä Hennes & Mauritz –punkista taitaa olla Ripsipiirakka. Myös ”oikeaan punkkiin” mielletty riippumattomuus puuttuu bändien levyttäessä suurille, ylikansallisille levy-yhtiöille.
Blink-182 on uusimmalla levyllään ”aikuistunut” ja jättänyt rallattelut pois ja tekstitkin ovat ”itsetutkistelevia”, mitä kansivihon epäselvästä layoutista saa selvää. Levy ei kuitenkaan ole niin huono kuin saattaisi odottaa. Liian pitkä tietenkin, kuten lähes kaikki nykylevyt vinyyliajan kasvatille. Aloituskappale Feeling This ja varsinkin todennäköisesti seuraava single, The Policea muistuttava, Always ovat oikeasti hyviä biisejä. Kredibiliteettiä bändi on hakenut pyytämällä mukaan arkkisynkistelijä Robert Smithin The Cure -yhtyeestä laulamaan yhden biisin, joka ei niin yllättävästi kuulostaa The Curelta. Ko. yhtyeeltä hieman rankemmilla kitaroilla kuulostaa myös Asthenia –kappale. Odotettua teinikäninäpunkkiakin levyltä sentään löytyy Anthem Part Twon muodossa, joka on jostain syystä levylle ängetty livebonus.
Blink-182 on tyylinmuutoksellaan otettu hyvin vastaan kotimaassaan, jossa levy on keikkunut top 20 –listalla jo pari kuukautta. Suomessahan Juustopäät yrittivät kolmannella levyllään vastaavaa vakavoitumista flopaten pahasti. Mukavaa, että rockmusiikillakin on kaikenmaailman electron ja R’n’B:n seassa sentään vielä tilaa. Sitäpaitsi joku Blink-182:sta innostunut teini voi kiinnostua ottamaan selvää tämän musiikin juurista ja löytää jotain oikeastikin merkittävää kuunneltavaa.
22.01.2004, Mika Penttinen |
|
