|
01. Overture Mortale
02. Battle Gods (Of The Universe)
03. Arioch, The Chaos Star
04. The Aquilonia Suite - Part1
05. The Prince In The Scarlet Robe
06. Icarus Ascending
07. The Song Of The Swords
08. The Sun Of The New Season
09. True Believer
10. The Forest Of Light
11. Altar Of The King |
Domine on yksi Italian suosituimmista metallibändeistä. Firenzestä tuleva bändi julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna -97. Saapasvaltiossa tuntuu menevän kaikki miekanheilutus ja lohikäärmeet läpi aina, eikä Domine tee poikkeusta. Jo kammottavan huonosta kannesta lähtien miekkaillaan läpi koko levyn. Musiikillisesti yhtye muistuttaa paljon maanmiestensä bändiä Rhapsodya, mutta aivan niin mahtipontisille vesille Domine ei lähde. Eeppistä powermetallia kumminkin väännetään, joskin ei ihan niin otsa kurtussa, kuten monet rantalomamaiden orkesterit.
Domine on ottanut rutosti vaikutteita 70-luvun bändeiltä. Näistä Queen lienee soittajapoikain diggailulistan kärkipäässä. Freddie Mercuryn trikoista muistauttava Icarus Ascending on samalla yksi levyn parhaista biiseistä. Levy tuntuu paranevan loppua kohden, joka on varsin harvinaista mille tahansa genrelle. The Prince In The Scarlet Robe ja levyn päättävä kaunis The Sun Of The New Season ovat jo pelkästään sellaiset valttikortit, joilla Domine on keskivertoa parempi tyylisuuntansa yhtye. Bändi ei ole ollenkaan niin ennalta-arvattava, kuin alkuvuoden huonoimmasta levynkannesta voisi päätellä.
21.01.2004, Kimmo Jaramo |
|