Kansitaide Satyricon
Nemesis Divina
CD
[ Napalm Records ]

( 9- )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. The Dawn of a New Age
02. Forhekset
03. Mother North
04. Du Som Hater Gud
05. Immortality Passion
06. Nemesis Divina
07. Transcendental Requiem of Slaves

Tarkastellaanpa kaksikymmentä vuotta sitten (22.4.1996) julkaistua Satyriconin Nemesis Divina -albumia hieman syvemmin. Levy on remasteroitu juhlavuoden kunniaksi uudelleen ja bändi soittaa muutamilla keikoilla levyn alusta loppuun - kuinkas muutenkaan. Tämän nykyään yleisen tavan mielekkyydestä voi olla montaa mieltä, ja montaa miletä ollaan myös myöhempien aikojen Satyriconista, muutamine heikoksikin luonnehdittavine albumeineen ja sketsistä jossa bändin roudarit kantavat soittokamojen lisäksi mukana kulkevaa punttisalia, puhumattakaan yhtyeen viinibisneksistä.

Bändihän liikkui ensimmäisillä neljällä levyllään kameleonttimaisesti tyylistä toiseen, ja retrospektiivisesti koko tätä levysuoraa kuunnellessa onkin vaikeaa välttyä tunteelta että ikään kuin joka levyllä soittaisi eri bändi. Musiikillisesti oikeastaan ainoa vakio levyillä on Satyrin kuivan kähisevä tyyli lausua sanojaan. Samalla, musiikin kehittyessä, on soiton puolella myöskin tapahtunut verrattain lyhyessä ajassa hämmästyttävän paljon. Jos Nemesis Divinaa verrataan edeltäneeseen The Shadowthroneen, poissa ovat huojuvahkot tempot ja hieman keskeneräiset sovitukset. Onneksi kuitenkin soundimaailma ei vieläkään ole mikään kirkas tai turhan erotteleva. Varsinkin rumpujen osalta on kokonaisuus hämmentävän dynaaminen: muutamissa filleissä todellakin kuulee, että nyt lyödään lujaa.

Kun The Dawn Of The New Agen alkusoinnut iskeytyvät ilmoille ja "This Is Armageddon" -toteamuksen jälkeen liikkeelle lähtevät melodia ja tunnemyrsky, on päällimmäisenä tunteena hämmästys siitä kuinka terävä yhtyeen sävellyskynä on. Melodiaa syljetään melodian perään hengästyttävällä tahdilla lopputuloksen kuitenkaan kuulostamatta puuduttavalta. Pienet tauot ja rytmivaihdokset, joita Frostin voimalla tulevat fillit tukevat tavalla johon herra itse vain pystyy. Ja kun sanoituksissa muokkaillaan ilmestyskirjaa omaan suuhun sopivammaksi, tunnelma lähentelee uskonnollista hurmosta.

Forhekset tipauttaa tempoja hieman ja keskittyy sotaisampaan lähetymistapaan kuin edeltävä kappale, ja antaa esimakua bändin tulevien julkaisujen sisällöistä: kieroja tahtilajien vaihtumisia ja Satyrin tyylille uskollisia riitasointujen käyttöä, vain palatakseen lopuksi hienoon pianon ja kitaran yhteismelodiaan jonka taustalla kuullaan jo edellisellä levyllä kyllästymiseen asti kuultua norsecorelle tyypillistä komppia.

Mother North. Bändin The Hitti, joka totta kai kuuluu jokaisen blackmetallista vähänkään kiinnostuneen alkeisiin. Niin isoksi on biisi bändin historiassa kasvanut, ettei taida bändiäkään enää suuremmalti kiinnostaa sitä soittaa, mutta livesettiin se kuulunee hamaan tappiin saakka. Eikä se nyt niin kummallinen muiden biisien seassa olekaan. Pitkähkö biisi soljuu suoremmalla otteella, ja ta totuuden nimissä myönnettäköön että julkaisuvuonnaan varmasti kaikille bändiin tutustuneille tutuksi tullut musiikkivideokaan ei näytä enää yhtä uskottavalta kuin 20 vuotta sitten.

Fenrizin kirjoittaman Du Som Hater Gudin lyriikat vaativat suoraa ja vihaista käsittelytapaa. Poikkeuksellisen aggressiivisesti kulkeva levyn lyhyin biisi tekeekin kokonaisuudelle hyvää. Jos sama melodioiden määrä kulkisi kokonaisuuden läpi, Nemesis Divina olisi varmasti paljon sekavampi levy, enkä usko, että se kestäisi kuuntelua läheskään niin paljoa kuin se juuri monimuotoisuuden ansiosta kestää.

Immortality Passion/Nemesis Divina -kaksikolla tiskiin ladataan taas kaikki mahdollinen ja vielä hieman lisääkin. On blastiä riittämiin, rauhallisempaa osiota ja kaikkea mitä kuvitteellinen, jälkikäteen kirjoitettu "Black Metal for Dummies: The Second Wave" -opus voisi sisältää. Levy loppuu oikeastaan Nemesis Divinaan, sillä viimeisenä kuultava Transcendental Requiem Of Slaves on enemmänkin kollaasti levyllä kuultavista tunteista muokattuna ambientin kaltaiseen muotoon. Päätösbiisi on ehkä turhahko teos, mutta kokonaisuutta ajatellen: vielä yksi lisäbiisi tätä kaikkea olisi ehkä tehnyt hallaa. Liiallisuuksiin ei siis ollut Satyriconilla tapana sortua, vielä tässä vaiheessa.

Nemesis Divina on oman aikakautensa ehdoton huippu jota ei oikeastaan monikaan taida sellaiseksi julkisesti tunnustaa. On jollain tavoin uskottavampaa nostaa esiin vaikka samoihin aikoihin mestariteoksensa julkaiseet Emperorit, Dissectionit ja muutamat muut. Se, johtuuko tämä sitten niistä kuuluisista kaupallisuuteen taipuvista mieltymyksistä bändin historiassa, on kysymys erikseen. Onneksi kuitenkaan kukaan muu ei ole tähän kaupallisuuden kirottuun kirjoon koskaan lähtenyt mukaan...vai?



15.03.2016, Tuomio Harju
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Deep Calleth Upon Deep
Deep Calleth Upon Deep
[ CD ]
Dark Medieval Times
Dark Medieval Times
[ CD ]
Satyricon
Satyricon
[ CD ]
The Age of Nero
The Age of Nero
[ CD ]
My Skin Is Cold
My Skin Is Cold
[ EP ]
http://www.satyricon.no/ https://www.facebook.com/SatyriconOfficial/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 4455
Palaa »