Kansitaide Stam1na
Elokuutio
CD
[ Sakara Records ]

( 10 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Ikoneklasmia
02. Elokuutio
03. Meidänkaltaisillemme
04. Pala palalta
05. Pienet vihreät miehet
06. Mätä hohtava omena
07. D.S.M.
08. Marttyyri
09. Kuudet raamit
10. Valhe

Niin vain on Stam1na edennyt jo seitsemänteen studioalbumiinsa. Yhtyeen neljä ensimmäistä levyä kuuluvat kiistatta suomalaisen metallimusiikin virstanpylväisiin, mutta muutamalla edellisellä kokopitkällä lemiläisplutoonan iskukyky on ontunut. Viimeisen Atlantiksen (2010) menestyskohmelossa syntynyt Nocebo (2012) oli ailahtelevaisuudessaan ja hajanaisuudessaan bändin heikoin tekele. Viimeisin SLK (2014) puolestaan toi ilmaisuun takaisin Stam1nalle tyypillistä näppäryyttä, mutta kokonaisuutena se oli siitä huolimatta auttamattoman hutera.

Nyt yhtye on kuitenkin tehnyt melkoisen korjausliikkeen. Stam1na on siitä omituinen bändi, että se näköjään onnistuu yllättämään ja ylittämään itsensä aina kun vaikuttaa siltä, että se on kaikki korttinsa jo näyttänyt. Ensimmäisen kerran näin tapahtui kahta ensimmäistä levyä vaatimattomamman Rajan (2008) jälkeen julkaistulla kulutuskriittisellä Viimeisellä Atlantiksella ja nyt tempun uusii Janne Joutsenniemen tuottama Elokuutio.

Kyseessä on dystooppisissa maisemissa liikkuva tarinalevy, jonka lähtökohtana on eräänlainen ihmisen aisteja käyttöönsä ottava laite nimeltä elokuutio. Yksityiskohtaisesti en lähde tätä episodimaisesti kulkevaa tarinaa tässä avaamaan, mutta sanottakoon, että lopputulos ei tule elokuution kaltaisen laitteen saadessa liikaa valtaa olemaan kovin myönteinen. Sanoitusten monikerroksellisuudesta ja -tulkintaisuudesta johtuen analysoitavaa riittää niissä runsaasti. Tarinasta löytyy niin digitalisoituneeseen maailmaan ja siellä vallitseviin toimintatapoihin kuin vaikkapa myös uskontoihin kohdistettua kritiikkiä.

Musiikillisesti albumi on progressiivisinta, monipuolisinta ja samalla epäkaupallisinta Stam1naa. Siinä missä edellisillä levyillä bändin yleissoundi on mennyt kevyempään suuntaan ja hittikertosäkeet ovat olleet yhtyeen tyyliä yhä suuremmissa määrin määrittävä tekijä, venyttää bändi tällä kertaa rajojaan ja tarttuvia kertosäkeitä tai suoraviivaisia biisirakenteita on mukana niukemmin. Tämä on nimenomaan positiivinen seikka, sillä bändi on aina ollut toimivimmillaan silloin kun se on antanut luovuuden virrata avoimesti ja vapauttanut itsensä irti perinteisistä kappalemuodoista. Elokuutio iskee parhaiten sille Stam1na-yleisölle, jolle aiemmasta tuotannosta Pakkolaskun tai Dynamon tyylisten hittihakuisten biisien sijaan esimerkiksi Vartijattoman tai Lepositeiden kaltaiset sitkeämpää pureskelua vaativat teokset ovat olleet kiinnostavinta antia.

Ei Stam1na sinänsä ole lähtenyt luomaan palettiaan uusiksi, sillä keskeiset elementit ovat yhä läsnä ja kyllä bändi vieläkin pirullisen tehokkaiden korvamatomelodioiden luomisen hallitsee, kuten Kuudet raamit, Mätä hohtava omena ja Pienet vihreät miehet muistuttavat. Pikemminkin ne vuosien varrella tutuiksi tulleet Stam1na-maneerit ovat jalostuneet: riffit, laulusovitukset ja kappalerakenteet ovat yhä vain koukeroisempia ja mielikuvituksellisempia. Tämä ilmenee jo heti levyn aloittavassa basisti Kai-Pekka Kangasmäen säveltämässä kolkossa avausraidassa Ikoneklasmia, jonka samettisen väliosan kautta tapahtuva nostatus pehmeän sivelevään loppukertosäkeeseen hakee vertaansa Stam1nan tuotannossa. Viimeistään nyt Kaikka lunastaa paikkansa Olkkosen ja Hyyrysen veroisena biisintekijänä, sillä avauskappaleen lisäksi myös miehen säveltämät musiikilliselta tunnelmaltaan kafkamaisen ahdistava Marttyyri ja konstikas D.S.M. kuuluvat levyn moniulotteisimpaan tarjontaan. Viimeksi mainittu kiteyttää esimerkillisesti koko levyä leimaavan mielikuvituksellisuuden äkkiväärillä tunnelmanmuutoksilla ja epämääräisellä rakenteella.

Albumi on täynnä odottamattomia käänteitä, nokkeluuksia ja tuoreita ideoita. Sovitukset ovat hiotumpia kuin koskaan aiemmin ja huomio kiinnittyy erityisesti päällisin puolin varsin huomaamattoman kosketinsoittaja Emil Lähteenmäen panokseen – miehen soitto ei nouse usein pintaan, mutta tarkkaavaisesti kuunnellessa havaitsee koskettimien olevan esimerkiksi impressionistisessa Valheessa tai mielipuolisen levottomassa Pala palalta -kappaleessa oleellinen osa tunnelmaa. Stam1na on bändinä tällä levyllä entistä voimakkaammin entiteetti, josta tulisi rampa vaihtamalla siitä yhdenkin osan.

Hehkutustahan tämä on, mutta toisaalta asiaa pyöritellessä mieleeni puskee kysymys: Onko mitään syytä pakottamalla keksiä huomattavia negatiivisia puolia levystä, jolla sellaisia ei yksinkertaisesti juurikaan ole ja joka on melkein katkeamatta ambrosiaa korville? Elokuution kaltaisia rajoja rikkovia, edistyksellisiä ja sanomassaan poikkeuksellisen oivaltavia ja purevia levyjä julkaistaan harvoin. Albumi on älykkyydellään ja ovelalla sanataiteellaan antiteesi musiikkimaailmaankin yhä lisääntyvissä määrin tarttuneelle pinnallisuudelle ja kertakäyttöisyydelle. Kun levy on vieläpä ennen arvostelun kirjoittamista pyörinyt läpi lähes parikymmentä kertaa menettämättä tehoaan ja paljastaen jatkuvasti uusia yksityiskohtia, jää ainoaksi vaihtoehdoksi läväyttää täydet pisteet.

Stam1na on Elokuutiolla paremmassa iskussa kuin mitä se on ollut kertaakaan sitten kymmenen vuoden takaisen kakkosalbuminsa. Kynnys sen sanomiseen ei ole kovin matalalla.



15.03.2016, Taavi Lindfors
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
SLK
SLK
[ CD ]
Nocebo
Nocebo
[ CD ]
Vanhaa paskaa
Vanhaa paskaa
[ CD ]
Viimeinen Atlantis
Viimeinen Atlantis
[ CD ]
K13V
K13V
[ DVD ]
http://www.stam1na.com https://www.facebook.com/Stam1naOfficial/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Osta EMP:ltä Lukukertoja : 13169
Palaa »