Kansitaide Dynazty
Titanic Mass
CD
[ Spinefarm Records ]

( 9½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. The Human Paradox
02. Untamer of the Soul
03. Roar of the Underdog
04. Titanic Mass
05. Keys to Paradise
06. I Want to Live Forever
07. The Beast Inside
08. Break Into the Wild
09. Crack in the Shell
10. Free Man's Anthem
11. The Smoking Gun

Kesto: 46 min.

Ruotsalainen Dynazty iski monille hampaat kurkkuun edellislevyllään, Renatuksella (2014), mutta uusi Titanic Mass -täyspitkä osuu vieläkin lähemmäs häränsilmää. Musiikillisesti suurta muutosta aiempaan ei ole, mutta jokainen palanen tuntuu loksahtavan aiempaa oivallisemmin paikalleen. Soitannollisesti yhtye liikkuu yhä hard rockin, melometallin ja paperinohuesti progeilevien kertosäekoukkujen meressä.

Kolmevarttisesta Titanic Massista ei löydä heikkoa kappaletta, vaikka kuinka yrittäisi: jo avausraita The Human Paradox iskee kuulijan takaraivoon kakkosnelosen paksuisen koukun, jota ei sieltä irrotetakaan. Levyä parhaiten kuvaa armottomuus, sillä jokainen kappale aina päättävään puoliballadiin The Smoking Guniin asti käy päälle kuin Applen juristilauma. Tempo on pääasiassa keskitempoinen, mutta vaikka monille bändeille tai levyille tasatempoisuus voisi olla miinus, Dynazty saa sen toimimaan edukseen: jokainen kappale kuulostaa edelliseltä, mutta ei kuitenkaan, ja mitä enemmän levyä kuuntelee, sitä enemmän sieltä löytää nyansseja ja hienouksia, jotka ensimmäisellä viidellä kuuntelulla viilettävät väkisinkin ohi.

Hienoisen miinuksen levy saa soundipolitiikastaan, josta puuttuu paras dynamiikka: nyt levy vyöryy päälle äänivallina, johon soiton nyanssit helposti katoavat. Etenkin paisutteleva nimikkoraita Titanic Mass on vaarassa kadottaa koukkunsa orkestraatioihinsa. Toinen miinus, joillekin, saattaa olla liiallinen samanlaisuus edeltävän Renatuksen kanssa, mutta väliäkö tuolla, kun taso on tämä?

Tämä on kuitenkin marginaalista nurinaa, sillä Dynaztylla on tarjota kolmevarttinen kovia sävellyksiä, tiukkaa soittoa ja täysin vastustamattomia kertosäkeitä. Jotkut saattavat pitää hävytöntä tarttuvuutta ja suorastaan popahtavasti takaraivoon iskeytyviä koukkuja miinuksina – nämä henkilöt voivat suosiolla mennä muualle tuhisemaan naavapartoihinsa, koska fakta on, että Titanic Mass on maailmanluokan tekele, joka kasvaa jokaisen kuuntelukerran myötä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jotenkin, kuin huomaamatta, levy tuli kuunneltua kolmesta kuuteen kertaa päivässä ilman, että pienintäkään tylsistymistä oli havaittavissa. On aidosti harvinaista kuulla levy, jolta ei löydy heikkoa rallia – tämä ei vähennä löytämisen riemua tippaakaan. Vaikka vuosi on alussa ja kovia kiekkoja julkaistu enemmän kuin laki sallii, Titanic Mass on kirjoissani erittäin vahva kandidaatti vuoden levyn titteliin.



14.04.2016, Aleksi Peura
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Renatus
Renatus
[ CD ]
Sultans of Sin
Sultans of Sin
[ CD ]
Knock You Down
Knock You Down
[ CD ]
Bring The Thunder
Bring The Thunder
[ CD ]
http://www.dynazty.com/ https://www.facebook.com/dynaztyband Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Osta EMP:ltä Lukukertoja : 5433
Palaa »