|
01. River Runs Red
02. This Time
03. Other Side Of The River
04. I Regret
05. Weeds
06. Seasons
07. Hope
08. Method Of Groove
09. How It Would Be
10. Bad Seed
11. Heroin Dreams
12. Tangerine
13. Lost At 22
14. My Mind Is Dangerous
15. Let's Pretend
16. Underground
17. My Eyes
18. Through And Through
Bonusmateriaali:
Biografia, diskografia, haastattelut kaikkien neljän alkuperäisjäsenen kanssa, backstage -materiaalia re-union-keikalta New Yorkista, kuvagalleria
Kuvasuhteet:
Keikka & haastattelut: 16:9
Kaikki muu: 4:3
Kesto: Keikka 82 min + bonukset n. 20 min |
Life of Agony, bändi joka tupsahti 90-luvun alun metalliskeneen ei mistään ja varoittamatta, soittamalla raskasta musiikkia joka ei kuulostanut keneltäkään muulta eikä edes ollut erityisen nopeaa. Aikoinaan bändin ensimmäinen levy sai aikaan aikamoisen ryntäyksen ja Suomessakin bändi menestyi varsin hyvin aina siihen asti kuin yhtyeen alkuperäinen laulaja Keith Caputo jätti sen.
Viime vuonna yhtye soitti re-union-keikan New Yorkissa, josta sittemmin koottiin tämä varsin kattava DVD. Mukaan on saatu varsin hyviä haastatteluja, niin yksittäisiltä jäseniltä kuin koko alkuperäiskokoonpanolta. Lisäksi mukana on muisteloita 'wanhoilta hyviltä ajoilta', jolloin bändi veti Dynamossa ennätysyleisöt diggailemaan bändin raskasta groovea.
Sattumalta yhtye oli myös allekirjoittaneen ensimmäinen englanninkielinen haastatteli, laulaja Caputon muodossa.
Aloitin DVD:n katsomisen haastatteluilla ja huomasin heti että Keith Caputo näyttää huomattavasti paremmalta kuin oletin miehen näyttävän. Tarinat Amsterdamissa asutuista vuosista eivät siis pidä täysin paikkaansa ja muukin bändi näyttää varsin hyväkuntoiselta ja -tuuliselta. Haastattelut ovat mukavaa katseltavaa, varsinkin niiltä osin joissa bändi muistelee Eurooppaa ja yllättävän kovaa suosiota tälläkin puolella lampea.
Musiikilliselta anniltaan levy on myös kelpo materiaalia. 18 kappaleen joukkoon on saatu mahtumaan aimo annos alkupään hittejä ja muuten kovia biisejä, sekä kaikki kovimmat kipaleet viimeisimmiltä levyiltä. En oikeastaan osaa nimetä yhtään kappaletta joka olisi levylle vielä pitänyt sisällyttää. Ainoastaan henkilökohtaisiin tilanteisiin ja muistoihin liittyviä kappaleita tulee pohdinnan jälkeen mieleen muutamia, mutta niiden ei itse yhtyeen uran kannalta tarvitse tällä levyllä olla mukana.
Keikalla on hyvät soundit ja kokonaisuus on erittäin tasapainoinen, jopa siinä määrin että vaikken yleisesti ottaen kovinkaan paljoa levytettyä livemusiikkia osaa arvostaa, toimii tämä julkaisu todella hyvin. Bandi on hyvässä vedossa ja soittaa kipaleet ihan hyvin, vaikka valitteleekin ettei juurikaan ehtinyt keikkaa varten treenaamaan. Tosin he myös kehuvat kuinka helposti 10 vuotta vanhat kappaleet lähtivät taas rullaamaan.
Leffan alussa on muutamia lievästi huvittavia kohtia ja Keith Caputo käyttäytyy äärimmäisen hippillä tavalla, joissa miehen ulkonäkö vielä tukee tätä vaikutelmaa. En nyt sano, että asiassa olisi jotain vikaa, vaan sitä että Caputon soolouran maneerit ovat tainneet hieman jäädä päälle. Hyvähän se on että yleisöä kielletään kolhimasta toisiaan ja painotetaan että lähimmäisestä huolehtiminen on oikein ja hyvä asia. Toisaalta, sama huolenpito faneista on aina ollut yhtyeen tapaista, joten ehkei asia olekaan niin erikoinen tämän yhtyeen tapauksessa.
Suosittelen DVD:tä kaikille yhtyeen faneille, jos muutenkin pitää livesoundista ja -menosta niin kannattaa ehkä yrittää saada käsiinsä CD/DVD paketti. Sen mukana saa molempien hyvät puolet, nimittäin CD:llä on muistaakseni kuutisen bonuskappaletta jotka DVD:ltä puuttuvat, kun taas CD:llä ei ole yhtyeen antamia haastatteluita.
17.01.2004, Jukka Kolehmainen |
|
