|
01. Piercing Her Throat
02. Ritual of Flesh
03. Ambushing The Ignorance
04. Bloodstained Altars
05. Bloody Beings
06. Hell`s Dominion Butchery
07. …And your Blood Will Be Lust
08. Born of A Murderer
09. Postmortem Incision
10. Laceration
|
Primitiivistä underground death metallia nuorten kolumbialaisveijareiden ulostamana. Platta on äänitetty New Yorkissa, joka tavallaan viittaa myös siihen, että Goretraden musiikilliset vaikutteet tulevat samalta suunnalta. Suffocation lienee se bändi, joka laittaa näiden heppujen puntteihin vipinää, sillä sen verran edellä mainitun alkupään tuotannon kaltaiselta tämä homma haiskahtaa. Brutaalia mäiskettä on siis luvassa reilun puolituntisen verran.
Levy on erittäin luonnollisen kuuloinen ja soundeiltaan raaka, mikä sinällään on bändin ilmaisulle sopivaa, sillä ei tällainen räime mitään kliinistä soundimaailmaa kaipaa. Kaikesta saa niin hyvin selvää kuin tarpeellista lienee, joten ei ole valittamista sen suhteen. Rumpuja ei ole triggeröity, joten nopeimmissa kohdissa ne hieman katoavat, mutta kummallisen, rotolta kuulostavan virvelin erottaa silti melko selkeästi. Primitiivisen ilmeen ”kruunaa” ääribrutaalit vokaalit ja kitaroiden synnyttämä riffien sekamelska.
Jos mielenkiinnon kohteena on vähemmän siloiteltu äärimetalli, on Goretraden levyyn tutustuminen ihan suositeltavaa, mutta soundipoliisit pysykööt tästä levystä kaukana. Kyllähän tästä semmoinen asialle omistautuminen ja tekemisen ilo paistaa läpi, vaikka välillä melko raskasta kuunneltavaa onkin.
13.01.2004, Timo Takala |
|