|
01. Atropine
02. Revolution Without Arms
03. Coming Home
04. Inflict
05. Without Stains
06. Katharsis
07. 24 Pills
08. Wraith
09. Crow Me
10. Primal Nature
11. As We Fly (Jap.& Slipcase bonus)
12. Seven long Years (Jap. bonus)
13. Nocturnal (Jap. bonus) |
Kun ruotsalainen Amaran täräytti pari vuotta sitten debyyttialbuminsa "A World Depraved" markkinoille, pieni arvostelija-parka oli lähes sanaton. Amaran oli juuri kaikkea sitä, mitä oletin hyvän bändin olevan: hyviä biisejä, taitavaa soitantoa ja asenne kohdallaan. Kun tämä vielä saatiin aikaan naislaulajalla, niin kiitettävä numerohan siitä oli pakko antaa. Mutta vuodet ovat vierineet eteenpäin ja vaikka silloin tällöin olen saanut näytteitä bändin ruotsinsuomalaiselta kitaristilta Karilta uudesta materiaalista, aavistelin ettei debyytin tasolle kuitenkaan päästäisi. Tai vaikka päästäisiinkin, niin siltikin se olisi vain sitä samaa eikä mitään sen ihmeellisempää. Kari varoitti minua ystävällisesti ennen promon saapumista että linjaa olisi hieman yksinkertaistettu, meno olisi ripeämpää ja ”more metal”. Se ei rauhoittanut mieltäni, koskapa niin monet olivat sanoneet samaa uudesta levystään.
Voitte siis kuvitella mitä kaikkea mielessäni liikkui, kun sain levyn vihdoin käsiini ja vapisevin sormin laitoin sen soittimeen. Atropine – niminen aloituskappale oli päättävä tämän pitkän odotuksen ja ratkaisisi paljon sen suhteen, miltä sana Amaran kuulostaisi tulevaisuudessa mieleni syövereissä. Ja se on siinä! Kyllä, meno on tempoltaan paljon ripeämpää mutta Amaranille ominainen raskas soundi on läsnä ja ah - se Johannan ääni. Se on kertakaikkiaan vain jotain sellaista mikä nostaa ihon kananlihalle. Ilokseni myös Karille ominaiset monimutkaiset sävelkulut kitaroille, joihin tottui jo A World Depraved – albumilla, ovat edelleen myös mukana ja sovitettu hyvin myös ripeämpään menoon. Uutta toisaalta ovat ne todella raskassoundiset suoraviivaiset riffit, jotka värittävät nopeiden kohkausten taustaa. Muutenkin koko äänimaailma on hyvin miksattu ja miellyttävä kuunnella. Niin, ja muistinko jo mainita, että Johannan ääni on kertakaikkisen upea.
Levyn materiaali on luonteeltaan hyvin vaihtelevaa. Siinä missä edellistä levyä pystyi osittain vertaamaan In Flamesin materiaaliin, nyt ei yhtymäkohtia ole enää nimeksikään. Biisien tyyli vaihtelee 80-luvun ripeistä heavy metal -sahauksista hitaan synkeisiin ja raskaisiin riffeihin. Toisaalla taas kaahataan lähes bläkkimäisen nopeasti ja vaihdetaan vaihde lähes asennemetalli - runttauksiin. Kun tämä toteutettaisiin huonosti, seurauksena olisi saksalaista sillisalaattia, josta ei pirukaan ottaisi mitään selvää. Mutta kun tämän väripaletin nitoo yhteen enkelimäisen kauniin äänen omistavan Johannan tulkinta ja hienot sekä erikoiset laulumelodiat, homma kuulostaakin yhtäkkiä hyvältä... niin, Amaranilta! Juuri siltä, mitä Amaranilta odotetaankin.
Jos Amaranin debyytti olikin kertakaikkisen upea pelinavaus, niin "Pristine in Bondage" on sitten isojen poikien liigaan siirtymisestä ilmoittava täyskäsi, jolla jätetään moni vanhempi peluri kauaksi taakse. Levyltä voi poimia muutaman helmen kuten raju aloitus Atropine, synkeän kaunis Inflict, aggressiivinen Katharsis (murinan lähteenä Entombedin Jörgen) ja lähes speedmäinen Wraith, jotka vakuuttavat kuulijansa alta aikayksikön siitä, että pitkin vuotta julkaistavat levyt saavat todella pistää parastaan että vievät mielessäni vuoden 2004 levyn tittelin pois Amaranilta.
30.12.2003, Marko Heino |
|
