|
1. B.C./A.D.
2. Standing In Blood
3. Neolithic
4. Undead Journey
5. Nocturnus
6. B.C./A.D.
7. Unholy Fury
8. The Entity |
Mike Browningin lähdettyä Morbid Angelista 1986 neljän vuoden pestin jälkeen, menivät seuraavat kahdeksan kuukautta Incubus-nimisen projektin parissa, kunnes pysyvämpi bändi, Nocturnus, vihdoin muotoutui. Tämäkään yhtye ei kuitenkaan täysin kivuitta selvinnyt, sillä koko sen historian ajan tuntui jäseniä tulevan ja menevän. Lopulta kaikki huipentui kahden demon ja kahden täyspitkän levyn jälkeen vuonna 1992, kun kolme bändin jäsenistä potkivat yhtyeen sieluna ja dynamona toimineen Browningin ulos ja kaappasivat Nocturnus-tavaramerkin omiin nimiinsä. Moinen peli ei kuitenkaan pitkään vedellyt, vaan koko orkesterin taru loppui vain pari kuukautta vallankaappauksen jälkeen.
Tämä tallenne sisältää molemmat Nocturnusin demot, pienen historiikin ja jopa kappaleiden sanat, sekä tietenkin runsaasti nostalgista kuvamateriaalia ajoilta, jolloin varsilenkkarit, amisviikset ja takatukat eivät vielä olleet asioita, joiden takia naurismaan aidat olisivat nauraneet tai puolitutut lakanneet tervehtimästä. Yhtyeellä on ehdottomasti paikkansa death metallin historiassa, ja ellei muuten, niin ainakin siksi, että se toi jälkimmäisellä ”Science Of Horror” -demollaan kosketinsoittimet genreen mukaan.
Demoista vanhempi, ”Nocturnus”, ei ole millään muotoa kovinkaan korkeatasoinen, mutta jonkinlainen alku sentään. Soitto on ontuvaa ja äänentaso karmivaa, eikä ihmekään, mikäli nauhoite on jouduttu peräti c-kasetilta digitaaliseen muotoon pelastamaan(?). ”Science Of Horror” kuulostaa sen sijaan varsin mielenkiintoiselta, eikä ole tänä päivänäkään vaikea ymmärtää, miksi Earache bändin aikoinaan juuri tämän demon perusteella sainasi. En menisi musiikkia ihan puhtaaksi death metalliksi kuvailemaan, vaan seasta voinee löytää thrash-meiningin lisäksi kaikuja ensimmäisen aallon black metallistakin. Kiintoisaa yhtä kaikki.
Vaikkei ”The Nocturnus Demos” kaikilta osin korvia hivelekään, puolustaa sen julkaisu ehdottomasti paikkaansa yhtenä kuriositeettina laajan metalligenren monenkirjavaa historiaa. Mainittakoon, että Morbid Angelin lisäksi yhtyeellä on vahvoja kytköksiä moneen muuhunkin aikakautensa merkittävään orkesteriin, kuten Savatage, Agent Steel tai vaikkapa Nasty Savage.
17.12.2003, Marko Saarinen |
|