Kansitaide 6:33
Deadly Scenes
CD
[ Kaotoxin Records ]

( 8+ )
Osta CDON:ista
01. Hellalujah
02. Ego Fandango
03. The Walking Fed
04. I'm a Nerd
05. Modus Operandi
06. Black Widow
07. Last Bullet for a Gold Rattle
08. Lazy Boy
09. Deadly Scenes

Kesto: 54min

Edellisestä 6:33 -yhtyeen levyarviosta ei ole pöly vielä ehtinyt laskeutua kun seuraavaa pukkaa. Edellisellä platalla vieraili laulajana Arno Strobl, häntä ei tällä levyllä kuulla. Pitkälti samoilla linjoilla mennään tälläkin uunituoreella levyllä. Avantgarde-rockia siis, mutta mukaan on sekoitettu myös jonkin verran metallisempia sävyjä. Skaalaa avarretaan myös sieltä musikaalimmasta päästä Tim Burtonin -leffojen hengessä.

Teemalevy jälleen, tällä kertaa jonkinlaista kauhu/huume/hautausmaa-tematiikkaa. Hirtehishumoristista asennetta riittää heti alusta alkaen, Hellalujah alkaa gospel-kuorolla ja jatkuu horror-rockin linjoilla, sekoittaen mukaan niin metallisia kuin elokuvallisia mausteita. Ego Fandango jatkaa samalla kaavalla, mukaan sotketaan niin klezmer-humppaa ja lähes blastbeatia. Ihan Mr. Bunglen ekan levyn tasoiselle sekoilun asteelle ei kuitenkaan ylletä.

I'm a Nerd on niin lähellä Devin Townsendin tuotantoa - musiikillisesti ja sanoituksellisesti - että ollaan jo lähellä plagiointia; no on tässä oma saundinsa, mutta kiertäminen Devinin kanssa lienee jättänyt jälkensä. Modus Operandi operoi musikaalisävyissä ja Black Widow palaa alun monipuolisemmille sävyille kertoen tarinaa petollisesta naisesta, mistäpäs muustakaan. Ensimmäistä pyöräytystä autossa kuunnellessani muistan pohtineeni, että mikä musiikkityyli on vielä kuulematta… Country/Blues! Ja sieltähän se tuli, Last Bullet for a Gold Rattle, instrumentaalinen kipale, jossa tosin ajaudutaan välillä kauas siitä alun skifflestä. Lazy Boy palaa Devinin linjoille potkien tarinan päähenkilöä perseelle.

Levyn nimibiisi on jaettu kolmeen näytökseen: Appetite For Dynamite, Holy Wood ja Giggles, Garland & Gallows. Musiikillisesti ei päästä samanmoiseen hupsutteluun kuin sanoituksissa, mutta erilaisia soundimaisemia kolutaan ihan urakalla. Tyypillisen teemalevyn tapaan lopetetaan siihen mistä aloitettiinkin, eli gospelkuoroon.

Soittotaidollisesti bändissä ja levyssä ei ole mitään valittamista, biiseihin kaipaisin kuitenkin enemmän tarttumapintaa, vahvempi laulu ja melodiat auttaisivat nostamaan levyn vielä korkeammalle. Ja paljon viljellyt Mike Patton -jupinatkin jäävät vähän alakynteen. Tuotannollisesti hieman tiiviimpi paketti auttaisi satunnaista kuulijaa, mutta toisaalta jokaisella kuuntelukerralla levystä löytyy jotain uutta ja kiinnostavaa ja levy tuntui paranevan joka kuuntelulla.



10.02.2015, Jaakko Nikko
https://www.facebook.com/6h33official Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Lukukertoja : 1233
Palaa »