Kansitaide 0XíST
One Eon
CD
[ Death Shrine Offerings ]

( 7 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. In the Hood of the Clan of Tombs
02. Enshrine
03. Conclusion
04. Instincts of a Serpent
05. Leaving No Prospect for a New Dawn
06. No Life to Bother

Parisen vuotta sitten ilmestynyt Nil oli kohtuullisen hyvä julkaisu jossain death-dark-doom-kolminaisuuden polttopisteessä. One Eon jatkaakin pitkältä siitä, mihin on viimeksi jääty, mutta lisäten mukaan läjäpäin lyijyisyyttä. Mikä raskaudessa kuitenkin voitetaan, se tarttuvuudessa näemmä menetetään. One Eon onkin enemmän askel sivulle kuin varsinaisesti ylöspäin.

Päällimmäisenä levystä jää mieleen sen äärimmäisen raskas ja armoton tunne. Kun jyrisevästä rumpu- ja kitarasoundista on toivuttu ja noustu ylös, tarttuvat korvat levyn synkeäsävyiseen riffittelyyn. Tyylittely on onnistunutta, ainakin noin päällisin puolin, joskin samalla jotain tuntuu puuttuvan. Tuolla puutteella viittaan niihin kappaleisiin tai edes riffeihin, jotka jäisivät korvamatomaisesti pyörimään kuuloelimiin. Tämä kuitenkin jää vain kaipaukseksi, sillä One Eon ei moisia toimita. Kelle tämä sitten on merkityksetöntä tai ei, siihen vastaa jokainen omalta osaltaan.

One Eon onkin levy, josta tahtoisi pitää hieman enemmän. Se tuo hyvällä tavalla mieleen 90-luvun alkupuolen doom/death-orkesterit aina My Dying Briden alkuaikoja myöden. Toisaalta levy ei vie aivan yhtä tiukasti mukanaan, joten osoittava sormi kääntyy viime kädessä sävellystyön pariin. Jotain puuttuu, eikä se vika ole soundeissa tai sinänsä vakuuttavissa, ärisevissä örinälauluissa.

Vaikka One Eon on mennyt tietyin osin eteenpäin, sitä on vaikea pitää edeltäjäänsä parempana. Näinkin meno on eittämättä kohtuullisen hyvää, jos sitten se jokin levyltä yhä uupuukin.



21.01.2015, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Nil
Nil
[ CD ]
Unveiling the Shadow World
Unveiling the Shadow World
[ MCD ]
http://www.zeroexist.net/zeroexist/0_X_i_S_T_-_Homepage/MAIN.html https://www.facebook.com/pages/0-X-%C3%AD-S-T/168252696546081 Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 983
Palaa »