Kansitaide Santa Cruz
Santa Cruz
CD
[ Spinefarm Records ]

( 9 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Bonafide Heroes
02. Velvet Rope
03. My Remedy
04. 6 (66) Feet Under
05. Bye Bye Babylon
06. We Are The Ones To Fall
07. Wasted & Wounded
08. Let Them Burn
09. Vagabonds (Sing With Me)
10. Can You Feel The Rain

Täältä he taas tulevat. Suomalaisen melankolian unohtaneet, mutta suomalaisen sisun muistavat, kauniit pojat tiukoissa farkuissaan. Santa Cruz on yhtye, jota on ylistetty ja kritisoitu kautta sen historian ajan. Nämä riehakkaat soittotaiturit julkaisevat uuden omaa nimeään kantavan albuminsa Santa Cruz perjantaina 6.3.2015. Edellisestä levystä Screaming For Adrenaline on nyt kulunut muutama vuosi, ja uutukaista ollaankin jo odoteltu melkoisen pitkään.

Santa Cruzia ajatellessa tulee mieleen totta kai 80-luku: lakkatukat, hihattomat paidat, tatuoinnit, kauniit naiset sekä hurja riemu musiikin tekemiseen unohtamatta tietenkään tinkimätöntä asennetta. We Are The Ones To Fall – sinkun julkaisemista on jo vierähtänyt vuoden päivät, ja silloin jo sitä mietti, että jääkö röyheä hard rock takaa-alalle ja tilalle tulee jotain aivan muuta. Kyllä, näin siinä juuri kävi.

Yhtyeen uusin on nimittäin paljon totuttua raskaampi ja se tulee selväksi jo levyn ensimmäisestä kappaleesta Bonafide Heroes: Kitara jyllää ja tuplabasarit paukkuvat. Ryskyttävä metalliriffi kuljettaa kuuntelijan melodiseen, jopa popahtavaan, kertosäkeeseen rikkomatta kuitenkaan sen uskomatonta tunnelmaa. Uutukaisellaan yhtye osaa olla hyvinkin raskas ja aggressiivinen, mutta myös äärimmäisen kevyt ja hento. Albumiin on ripoteltu tarkalla tyylitajulla elementtejä niin metallista, hard rockista sekä popmusiikista. Harva yhtye osaa tehdä yhtä laadukkaita stadionkertosäkeitä kuin Santa Cruz ja se käyttääkin tätä ainutlaatuista kykyään levyn jokaisessa kappaleessa.
Niin kuin Santa Cruzilta voidaan kertosäkeiden ohella odottaa, kappaleiden rakenteet koostuvat svengaavista riffeistä sekä upeista sooloista: Kitarat ovat raskaampia kuin koskaan ja sisältävät jopa panteramaisia elementtejä. Laulaja Archien vokaalit ovat kehittyneet huimasti edellisistä julkaisusta, ja tällä tahdilla yhtyeellä onkin huikean kitarataituroinnin ohella yksi Suomen kovimpia laulajia.

Santa Cruzin Santa Cruz on yhtyeen lähes kokonaan itse tekemä albumi: yhtye on säveltänyt, sanoittanut, miksannut ja tuottanut koko albumin lähes itsenäisesti alusta loppuun. Itsenäisen tekemisen innokkuus ja siitä seuraava perfektionismi on työntänyt pihalle melkoisen levyn ilman varsinaisia heikkouksia: Muutamaa kappaletta lukuun ottamatta albumi on suomalaisen rokin ja metallin riemuvoitto.

Santa Cruz on Suomen seuraava kantava voima. Sen ainutlaatuinen asenne työntekoon on alkanut tuottaa pojille hedelmää hopeatarjottimella ja toivottavasti he jaksavat painaa vielä pitkään. Hurjaa nousukiitoa tekevä yhtye on saanut jo jalkansa oven väliin maailman musiikkimarkkinoilla muun muassa huikealla ESPN – diilillään (yli 90 miljoonassa amerikkalaistaloudessa näkyvä urheilukanava ESPN käyttää tulevan vuoden aikana neljää Santa Cruz –biisiä urheiluohjelmiensa [NHL, NBA, X-Games jne.] taustalla ) sekä tulevalla rundillaan Amaranthen kanssa. Nyt tarvitsee vain astua ovesta sisään.

Kohta Suomesta tiedetään muutakin kuin iänikuiset Nightwish, Duudsonit ja Nokia: Santa Cruz, kukkoilevien kollien kovaääninen ryhmä, joka näyttää koko sukupolvelle, kuinka perseelle potkitaan.



05.03.2015, Lauri Kujanpää
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Bad Blood Rising
Bad Blood Rising
[ CD ]
Young Blood Rising
Young Blood Rising
[ Digital ]
Wasted 'N' Wounded
Wasted 'N' Wounded
[ 7" ]
We Are the Ones to Fall / FXXking High
We Are the Ones to Fall / FXXking High
[ 7" ]
Screaming for Adrenaline
Screaming for Adrenaline
[ CD ]
http://www.santacruz.fi https://facebook.com/santacruzband Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 5091
Palaa »