Kansitaide Rings of Saturn
Lugal Ki En
CD
[ Unique Leader Records ]

( 9- )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Senseless Massacre
02. Desolate Paradise
03. Lalassu Xul
04. Infused
05. Fractal Intake
06. Natural Selection
07. Beckon
08. Godless Times
09. Unsympathetic Intellect
10. Eviscerate
11. The Heavens Have Fallen
12. No Pity For A Coward

Amerikkalaisnuorukaisten deathcoreyhtye Rings of Saturn on ehtinyt ”vaikeaan kolmanteen levyynsä”. Soundia on päivitetty ja yhtye on tällä kertaa matkassa hieman rauhallisemmalla otteella. Tämä tosin on suhteellistä koska mukana on edelleen erittäin kajahtanutta ääriteknisyyttä ja leuan tiputtavaa soittotaidon esittelyä. Sitä ei kuitenkaan samalla lailla hierota kasvoihin kuten aikaisemmin. Lisäksi mukana on melodiaa, ja yllättävää kyllä, niin paljon kuin inhoankin sitä tällaisen musiikin yhteydessä, se toimii. Suvannot antavat hengähdysaikaa ja koska melodiat eivät ole mitään tavanomaisia mollijollotuksia, on niillä täysin perusteltu paikkansa tällä loppujen lopuksi yllättävän oudolla levyllä.

Otetaan pieni annos Voïvodia sekä avaruusteemaa, ripaus Cryptopsyn hulluutta ja muussataan kaikki äärettömän tiukan soittotaidon läpi ja siinähän se. Rings of Saturn venyttää genrensä rajoja kuulostamalla välillä sirkukselta ja kiitos mukaantulleiden 8-kielisten kitaroiden, välillä Meshuggahilta.

Oli näiden kavereiden lopputuloksesta mitä mieltä hyvänsä, sitä ei voi kiistää etteivätkö he ole oikeasti kunnianhimoisella tiellä ja selvästikin innoissaan bändistään. Nyt kun kasvukivut on ohitettu, voi vain kuvitella mitä sieltä seuraavaksi tulee. Sitä odotellessa nautitaan kuitenkin tästä, yhdestä vuoden kovimmista levyistä.



20.10.2014, Tuomo Hohtari
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Ultu Ulla
Ultu Ulla
[ CD ]
Dingir
Dingir
[ CD ]
http://www.facebook.com/RingsofSaturnband Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2643
Palaa »