Kansitaide Celebrating Jon Lord
Celebrating Jon Lord At The Royal Albert Hall
BOX
[ earMusic/Edel Records ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
First Set:
01. Comments from Vicki Lord
02. Introduction: Bob Harris
03. Fantasia
04. Durham Awakes
05. All Those Years Ago
06. Pictured Within
07. Sarabande
08. One From the Meadow
09. Bourree
10. Afterwords

Second Set
01. Remarks by Joe Brown
02. I Take What I Want/Things Get Better
03. Silas and Jerome
04. I’m Gonna Start Drinking
05. Soldier of Fortune
06. You Keep on Moving
07. Burn
08. This Time Around

Deep Purple Set:
01. Uncommon Man
02. Above and Beyond
03. Lazy
04. When a Blind Man Cries
05. Perfect Strangers
06. Black Night
07. Hush

Harva asia maailmassa pysäyttää ja muistuttaa meitä elämän arvokkuudesta yhtä tehokkaasti kuin kuolema. Toisaalta myös sanotaan, että ihminen elää niin kauan kuin hänet muistetaan.

Jon Lordin kuoleman myötä musiikkimaailmalta riistettiin todellinen herrasmies. Vaikka Lord tunnettiin kaikkein parhaiten työstään Deep Purplen alkuperäisenä kosketinsoittajana, oli hänen musiikkiuransa hardrock-kenttää laaja-alaisempi. Yhtä lailla bluesia ja klassista orkesterimusiikkia rakastanut Lord sukkuloi sujuvasti eri tyylisuuntien parissa ja sekoitti rohkeasti ilmaisutyylejä toisiinsa. Viimeiset elinvuotensa hän keskittyikin sinfonisten konserttojensa säveltämiseen ja esittämiseen. Rockmaailmalle hän näyttäytyi edelleen aina silloin tällöin, kaikista näkyvimmin vuosittain järjestetyissä The Sunflower Jam -tapahtumissa, joilla kerättiin rahaa hyväntekeväisyyteen.

Deep Purple -rumpali Ian Paicen vaimon, Jacky Paicen ideoima Sunflower Jam kasvoi vuosi vuodelta, ja korkeatasoisen esiintyjäkaartin ja tapahtuman hienon tunnelman ansiosta tilaisuudet saavuttivat vankan maineen. Kun tapahtumaliput myytiin nopeasti loppuun ja kysyntää riitti, siirtyi The Sunflower Jam pienimmistä keikkatiloista Royal Albert Halliin, jossa tapahtumaa on vietetty jo neljänä vuotena.

Viimehuhtikuinen tapahtuma oli omistettu oikeutetusti The Sunflower Jamin vakioesiintyjiin lukeutuneen Jon Lordin muistolle. Ohjelmisto kattoi tällä kertaa läpileikkauksen Jon Lordin urasta ja lavalla herrasmiehen muistoa vaalivat sekä aiempien vuosien The Sunflower Jam -kollegat ja läheiset muusikkoystävät vuosien varrelta.
Konsertin missanneet voivatkin nyt päästä jyvälle siitä miten ainutlaatuisia tapahtumia The Sunflower Jam-konsertit ovat, kun earMusic on julkaissut Jon Lordin musiikille omistetun konsertin useassa eri formaatissa. Julkaistujen tallenteiden perusteella voi vain päätyä yhteen lopputulokseen: Vaikka Jon Lord ei ollut paikalla fyysisesti läsnä, hänen henkensä oli.

Ennen kuin alan ylistää itse taltiointia, esitän suurimman julkaisuja koskevan kritiikin jo heti kättelyssä. Se koskee lokeroivaa ajattelua korostavaa julkaisujen erottelua, mitä ei voi pitää järkevänä ratkaisuna.

Audiomuodossa Celebrating Jon Lord on julkaistu kahtena erilaisena versiona. Näistä ensimmäinen kulkee alaotsikolla "The Composer" ja jälkimmäinen nimellä "The Rock Legend". On toki ymmärrettävää, että taltioinnin julkaissut levy-yhtiö pyrkii näinä hiipuvien myyntilukujen päivinä maksimoimaan voittonsa kaikin keinoin, mutta kaikkein parhaimman kuvan The Sunflower Jamista ja kunnioituksenkohteesta saa tutustumalla BluRay-formaatissa julkaistuun pätkään tai massiiviseen deluxe-boksiin, joka sisältää konsertin kokonaisuudessaan.

Julkaisujen erottelu alanimikkeisiin on sinänsä turhaa, sillä aivan kuten omalla soolourallaan Jon Lord oli sukkuloinut rockin ja klassisen musiikin ilmaisumuotojen väliä, myös muistokonsertissa Paul Mannin ja Wix Wickensin johdolla esiintyvä kaarti lähestyy ohjelmistoa tyylirajoja hämärtäen.

Paul Mannin johtama Orion Orchestra ja Wix Wickensin luotsaama housebändi tekee uskomattoman työn sukkuloidessaan vierailevien muusikoiden kanssa läpi laaja-alaisen ohjelmiston. Klassiselle orkesterimusiikille omistettu alkuosa konsertista on kieltämättä tapahtuman harrastunnelmaisinta antia, joka kuvastaa hienosti Jon Lordin soololevytysten helmiä. Orkesterin ja housebändin yhteistyö onkin kaikkein saumattominta Sarabandelta poimitussa materiaalissa.

Oman erityislisänsä materiaalia kunnioittavaan sävyyn tuo Jon Lordin kosketinsoittajaystävän Rick Wakemanin läsnäolo lavalla, sillä Lordin tapaan myöskään Wakemanille ei ole jäänyt vieraaksi työskenteleminen suurten orkesterien kanssa. Koskettavimpia hetkiä orkesterimusiikkia juhlistavasta konsertin alkupuoliskosta tarjoavat Miller Andersonin tulkitsema Pictured Within, Margo Buchananin laulama One From The Meadow ja näyttelijälegenda Jeremy Ironsin osuus, jossa hän lausuu Thomas Hardyn runon Afterwards orkesterin soittaessa kaihoisasti taustalla.

Hartaamman osuuden jälkeen on aika keventää tunnelmaa ja tästä eteenpäin konsertin painopiste keskittyy käymään läpi Jon Lordin rock-henkisempää puolta. Yksi kiinnostavimmista valinnoista niin materiaalin kuin esittäjänsä puolesta on Paul Wellerin tulkitsema The Artwoods -ohjelmisto. Tämä Deep Purple -kautta edeltänyt vaihe kun tuntuu yleensä jäävän vaatimattomaksi sivuviitteeksi Jon Lordin pitkällä uralla. Valkoista soulia ja rhythm´n´bluesia soittaneen Artwoodsin tulkiksi aikakautta suuresti ihaileva Weller sopii kuin nakutettu ja puhaltimilla ryyditetyn Things Get Betterin kajahtaessa illan tunnelma muuttuu kuin taikaiskusta revitteleväksi ilotteluksi.

Wellerin osuuden jälkeen seuraa yksi illan suurista yllättäjistä ja huomionkahmaisijoista, kun The Temperance Movementin Phil Campbell valloittaa lavan Lordin entisten Whitesnake-kollegojen kanssa. Vaikka valkokäärmemateriaali sivuutetaan illan aikana tyystin, revittelee ryhmä hienosti Paice Ashton Lordin aikaista materiaalia. Tulkinnat kappaleista Silas And Jerome ja I´m Gonna Start Drinking herättävät henkiin Jon Lordin lisäksi niinikään edesmenneen Tony Ashtonin, ja sokkona kuultuna esitykset menisivät läpi autenttisena Paice Ashton Lordina.

Nykyinen Deep Purple -kokoonpano tuskin haluaa kajota Glenn Hughesin aikana tehtyyn materiaaliin, mutta lähimmäs moista ihmettä päästään, kun Hughes astelee lavalle Ian Paicen ja Don Aireyn kera. Kolmos-Purplen aikaisista kollegoista herrat Coverdale ja Blackmore ovat jättäneet tilaisuuden väliin, mutta ilman heitäkin lavalla pärjätään. Solistikumppanikseen kappaleisiin You Keep On Moving ja Burn Hughes on saanut Bruce Dickinsonin, eikä esityksistä puutu mahtipontisuutta saati voimallisuutta.

Loppuillasta orkesterin vahvistuksella esiintynyt Deep Purple esittää minisettinsä, joka kahta tuoretta kappaletta lukuun ottamatta koostuu yhtyeen kakkoskokoonpanon materiaalista. Vaikka yhtye soittaa vankalla otteella, ei sen solistin nykykunnosta voi sanoa samaa. Väkevästi esitettyyn Burniin verrattuna ero nyky-Purplea luotsaavan Ian Gillanin ja ylärekisteriään edelleenkin säästelemättömän Glenn Hughesin välillä on huomattava.

Deep Purplen esitys päättyy Hushiin, joka kerää yhteen illan aikana lavalla esiintyneet artistit. Versio ei ehkä ole täydellinen mahdollinen, mutta kokonaisuutena Jon Lordin muistokonsertti on nappisuoritus. “Royal Albert Hall on melko suuri esiintymispaikka”, toteaa Ian Paice illasta ja jatkaa, “Mutta se ilta tuntui tavanomaisen keikan sijasta enemmänkin kokoontumiselta paikallispubissa -joskin ylimitoitetussa sellaisessa.”

Tuskin kenellekään paikalla olleille tai taltiointiin kotoa käsin seuraaville jää epäselväksi, että siellä “ylimitoitetussa paikallispubissa” muisteltiin ystävää. Kunnianosoituksen kohde on saanut arvoisensa ja ennen kaikkea näköisensä muistojuhlat.



06.10.2014, Kalevi Heino
http://jonlord.org/category/celebrating-jon-lord/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1430
Palaa »