|
1. Nuclear Annihilation
2. Nightmare Holocaust
3. Deathfire
4. Collection Blood
5. Evil Command
6. Bastard Massacre
7. Death Justice
8. Blasphemer
9. Warcorpsemachine
10.Total Homicide
11.Black Cold Eyes
|
Silloin tällöin vastaan tulee bändejä, joiden perimmäisenä tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta 80-luvun thrash metal –aallolle. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa ruotsalaiset Hypnosian tai Serpent Obscenen, joiden voisi lähes vannoa tehneen levytyksensä Kreatorin, Deathrow´n ja kumppaneiden kulta-aikoina. Vexed kuitenkin osoittaa, että alkuperäiselle tyylille uskollinen retroilu ole ainoastaan länsinaapurien yksinoikeus. Nämä italialaiset pitävät linjastaan kiinni alusta loppuun, oli sitten kyse patruunavöihin pukeutumisesta tai 80-luvun bändeille tyypillisestä ördäyskuvakavalkadista levyn sisälärpyskässä.
Entä sitten itse pääasia, eli musiikki? Vexedin thrashmetalli kuulostaa todellakin hyvin pitkälle nostalgiselta tripiltä vajaan parinkymmenen vuoden taakse, ja melkein voisi vannoa bändin voineen riehua samoilla keikoilla kaikkien tuon aikakauden klassisimpien Saksa-thrashereiden kanssa. Yhtäläisyydet pitääkin vetää juuri Saksan suuntaan, sillä Bay Area –fiiliksiä italojen kohkaamisesta on aika turha etsiskellä. Vokalisti Mik rääkyy oikeaoppisesti, ja muistaa usein käyttää Destruction-laulaja Schmierin tavaramerkiksi muodostunutta kiljahtelua. Soolot ovat nekin sopivan kaoottisia vingutuksia, ja turhaa siloittelua on niistäkään turha etsiä. Kuin pisteenä i:n päälle on levylle pistetty mukaan cover-versio Sodomin Blasphemer-kappaleesta, ja ellei tietäisi, niin voisi helposti kuvitella kipaleen olevan poikain oma.
Sanoituksia lueskellessa tuppaa huvittunut hymy nousemaan usein kasvoille, ja välillä miettii, kuuluuko lyriikoiden tavaton kornius taitavasti suunniteltuun imagoon, vai onko Vexed asialla täysin vilpittömin elkein. Oli miten oli, mutta kaikki tämä on tehty tuhanteen kertaan jo silloin kultaisella 80-luvulla, originaalimmin ja paremmin. Bändi kuitenkin kuulostaa sopivan kämäiseltä niin tuotannollisesti, kuin soitannollisestikin, että vakuuttavuus pitää loppuun saakka. Siitä pisteet.
24.11.2003, Marko Saarinen |
|