Kansitaide Stone
Colours
CD
[ Megamania ]

( 8½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Stone Cold Soul
02. Another Morning
03. White Worms
04. Empty Suit
05. Spring
06. Storm Inside the Calm
07. Ocean of Sand
08. Meaning of Life

Vain muutaman vuoden ja neljän studioalbumin pituisesta urasta huolimatta 1980- ja 1990-luvun taitteessa aktiivisimmillaan olleen Stonen vaikutus suomalaiseen metalliskeneen on valtava, sillä useat 2010-luvullakin perustetut kotimaiset metallibändit mainitsevat saaneensa suurta inspiraatiota yhtyeen kahdesta ensimmäisestä albumista. Bändin kolmantena levynä julkaistu Colours sen sijaan tuntuu jääneen hieman pienemmälle huomiolle ja myös bändi itse on todennut olevansa hieman tyytymätön albumiin. Näin 24 vuotta julkaisunsa jälkeen tarkasteltuna Colours on kuitenkin huomattavasti mainettaan parempi levy.

Albumi edusti eräänlaista käännekohtaa Stonen uralla. Yhtye oli ennen levyn julkaisua erottanut kitaristi Jiri Jalkasen ja poiminut Airdashista tilalle Markku Niirasen. Tyyliltään Colours on vakavahenkisempi kuin edeltäjänsä eikä pilke vilahdellut silmäkulmassa enää entiseen malliin, mikä johtui osittain muiden tekijöiden lisäksi bändin treenikämpän mukana palaneesta ystävästä. Tämä näkyy erityisesti sanoituksissa, jotka eivät ole enää kahden ensimmäisen levyn kaltaista hassuttelua, ellei krapulasta kertovaa Another Morningia sellaiseksi halua laskea.

Musiikillisesti Colours oli looginen jatkumo debyytin ja No Anaesthesian muodostamalle kehityskaarelle. Peruselementit pysyivät Coloursilla tallella, mutta niitä oltiin sävellyksien, riffien ja soolojen osalta viety huomattavasti edeltäjäänsä monimutkaisempaan suuntaan. Juuri tämä progressiivisempi ote saattaa olla yksi syy siihen, miksi albumi on aina jäänyt hieman pienemmälle huomiolle verrattuna kahteen ensimmäiseen levyyn. Colours nimittäin vaatii avautuakseen huomattavasti enemmän kuuntelukertoja kuin edeltäjänsä, eikä levyltä löydy oikeastaan yhtään Get Stonedin tai Sweet Dreamsin kaltaista helppotajuista klassikkoa. Parhaiten albumilta erottuvat jousisovituksia yllättävän hyvin yhtyeen musiikkiin soveltava ja samalla kenties bändin hitain biisi White Worms sekä harmoniamaailmaltaan nerokas Stone Cold Soul. Ja onpa monimuotoinen Storm Inside the Calm sekin sävellyksenä pirullisen kekseliäs.

Vaikka Stone ei aikoinaan ulkomailla juuri nimeä saavuttanutkaan, tuo Colours kuitenkin esiin sen kuinka edistyksellinen yhtye thrash metalin parissa siitä huolimatta oli. Ainoat selkeät kompastuskivet ovat oikeastaan Joutsenniemen melko kehnolta kuulostava laulu ja turhan yksinkertaiset sanoitukset, mutta ne häiritsevät kuuntelukokemusta loppujen lopuksi melko vähän, sillä Stonen musiikilliset koukut ovat aina perustuneet ennemminkin teräviin kitarariffeihin. Kokonaisuutena albumi kalpenee hiukan yhtyeen kahdelle ensimmäiselle tuotokselle, mutta kansainväliselläkin tasolla mitattuna albumi on silti genrensä kärkikastia, jonka menestymättömyys johtui täysin muista kuin musiikillisista tekijöistä.



03.07.2014, Taavi Lindfors
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Emotional Playground
Emotional Playground
[ LP ]
Get Stoned, Stay Stoned
Get Stoned, Stay Stoned
[ DVD ]
Stone (reissue)
Stone (reissue)
[ CD ]
No Anaesthesia! (reissue)
No Anaesthesia! (reissue)
[ CD ]
https://fi-fi.facebook.com/NoAnaesthesia Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Soita Spotifyssa Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3842
Palaa »