Kansitaide Bathory
Under the Sign of the Black Mark
CD
[ Black Mark Productions ]

( 9 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Nocternal Obeisance
02. Massacre
03. Woman of Dark Desires
04. Call from the Grave
05. Equimanthorn
06. Enter the Eternal Fire
07. Chariots of Fire
08. 13 Candles
09. Of Doom......
10. Outro

Bathoryn debyyttilevy kolmen vuosikymmenen takaa räjäytti potin paitsi räväkkänä pelinavaajana, myös yksinkertaisten, mutta sitäkin kovempien biisien ansiosta. Jatkoa vuotta myöhemmin tuonut The Return...... turvautui samaan kaavaan ja hyvinkin samanhenkisillä biiseillä. Uutuudenviehätys ei ollut enää samalla tasolla ja vaikka toinenkin albumi on kova tekele, se ei mielestäni yltänyt aivan debyytin tasolle.

Kun mukaan liittyi kolmas levy vuodelta 1987, kohdistui siihen jo varmasti aikanaan melkoisia odotuksia. Lisää sitä samaa vai jotain uudistuksia? Under the Sign of the Black Mark -nimellä tunnettu kymmenen biisin tekele jatkoi paitsi tuttua kaavaa, mutta uskalsi myös tuoda mukaan uusia sävyjä. Lopputuloksena syntyi levytys, joka yhdisti toisiinsa kahden ensimmäisen levyn parhaat puolet ja samalla minimoi kummankin teoksen heikoimmat ominaisuudet.

Quorthonin sävellyskykyä ei käy kiistäminen. Koko Under the Sign of the Black Mark on tästä mainio esimerkki. Riffiseppänä iso Q takoi yksinkertaisia ja samalla äärettömän varmatoimisia biisejä kokonaisen läjän ja kuori niistä turhan rasvan pois. Biisit ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja suoraan asiaan käyviä. Raakoja, pahansisuisia ja kovin tummasävyisiä.

Black Markilla Quorthon rohkeni kokeilla enemmän tempovaihteluita ja tämä osoittautui mainioksi ratkaisuksi. Myös suoranainen hittisuoneen iskeminen tarttuvilla kertosäkeillä ja innostavilla huudatuksilla toimi mainiosti - ja kuitenkaan Bathoryn aihepiireistä lipeämättä. Esimerkkejä voisi heittää melkein jokaisesta biisistä, mutta esimerkkinä todellisesta hittirallista käy vaikkapa kolmosveisu Woman of Dark Desires. Eikä puolivälissä kuultava Equimanthornkaan huudatuksineen kauas jää.

Bathoryn nerokkuus ja tarttuvuus ei jäänyt kuitenkaan vain helppoihin kertosäeratkaisuihin tai yksinkertaisiin riffintynkiin. Paletissa ovat paitsi soundit kohdallaan, myös sellaiset ratkaisut kuten tyylikkäät kosketinratkaisut. Tässäkin tapauksessa kolmosbiisi on vallan mainio esimerkki moisesta.

Saatanallisen hyviä vetoja ovat myös levyn hitaammat kipaleet, kuten Call from the Grave tai pahaenteistäkin pahaenteisempi 13 Candles. On suorastaan puhdasta neroutta miten niinkin yksinkertaisista riffeistä, kuin nähden kahden kappaleen tapauksessa, voidaan leipoa niin toimivia kipaleita - ja vieläpä ilman nopeatempoista nakutusta.

Vaikka soundipuoli vielä tälläkin levyllä on rujo, suttuinen ja hieman ponneton, biiseissä itsessään on kaikki tarvittava voima pimeyden voimien ylistämiseen. Ja toisaalta Quorthonin äärimmäisen raaka ja tyylikkäästi kaiutettu rääkynäpuoli hakee vertaistaan vielä tänäkin päivänä. Muutamia vastaavia, ehkä parempiakin on, mutta harvassa.

Eikä ohittaa voi Quorthonin jumalaista lead-tajua. Call from the Graven ulvova kitarakuvio on tässäkin mitä mainioin esimerkki. Samalla näistä piirteistä voi huomata jo merkit siitä, mihin Bathory jatkoi tästä eteenpäin – kolmen todellisen black metal -klassikon jälkeen.

Vaikka koko Bathoryn uraa – sekä black- että viikinkilevyjen osalla – voi pitää äärimmäisen merkittävänä, minulle Under the Sign of the Black Mark edustaa yhtyeen tyylipuhtaiden black metal -levyjen kirkkainta kärkeä. Under the Sign of the Black Mark on kuin jalokivi ruotsalaisen black metalin kruunussa. Nyt ja ikuisesti.



24.04.2014, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
The Return......
The Return......
[ CD ]
Bathory
Bathory
[ CD ]
In Memory Of Quorthon
In Memory Of Quorthon
[ BOX ]
Nordland II
Nordland II
[ CD ]
Nordland I
Nordland I
[ CD ]
http://www.bathory.nu/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3887
Palaa »