Kansitaide Mystons
Black Matter
CD
[ V.R. Label Finland ]

( 7 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Coal Soul Woman
02. People Of The Dark
03. Let The Darkness Rest In Peace
04. Ride
05. Get Up
06. King Of Rage
07. In This World In Your Own Way
08. In Heaven Or Hell With You
09. Only You
10. Echoes

Turkulainen kahdenmiehenyhtye Mystons soittaa rouhean melodista ja konstailematonta rockia, jonka tyylin voisi kartoittaa jonnekin tuoreimpien The 69 Eyes -levyjen ja Doom Unitin välimaastoon, hiukan punkimmalla otteella vain. Duo-kokoonpanosta johtuen (ja sen live-toistettavuuden säilyttämiseksi) Mystonsin soundiin ei kuulu bassoa. Sitä ei tule ikäväkään, sillä se on korvattu stoneristi ja ajattomasti pörisevällä fuzz-kitaralla. "Vajaalukuisen" kokoonpanon vuoksi yhtye kuulostaa paitsi jokseenkin omaperäiseltä, myös ilahduttavan ilmavalta. Mutta se tärkein eli kappaleet, niissä Mystons on petrannut kahdesta edellisestä Imperiumissa arvostellusta albumista roimasti. Toinen radikaalisti parantunut osa-alue on laulu, sillä nyt M Mystonin ääntelyssä alkaa olla jo vivahteitakin. Asiaa auttavat myös John Mystonin stemmat ja yhdessä kappaleessa vieraileva naislaulaja.

Mystonsin paketti alkaa olla jo ihan mukavasti kasassa. Soundit ovat selkeät, orgaaniset ja kuten sanottu, ilmavat. Kappaleita ei venytetä yli kantavien ideoidensa eikä niissä sorruta introverttiin fiilistelyyn, turhaan toisteisuuteen tai muihin pelkästään muusikoita itseään palveleviin tyhjänpäiväisyyksiin. Black Matter on napakka levy, joka ei toki mitään hirmuisia hittejä Mystonsin kappalekaanoniin lisää, mutta useita tasavahvoja ja korvan myötäisiä ralleja sieltä kyllä löytyy. Hyvästä fiiliksestä ja pro-toteutuksesta huolimatta, selvästikin livetarkoituksiin rakennellut kursailemattomat ja koristelemattomat kappaleet eivät ole parhaimmillaan kuitenkaan ehkä kotikuuntelussa, joten Mystonsin reseptistä lopullisesti ja täysin vakuuttuakseni minun pitäisi nähdä tätä menoa livenä. En epäile yhtään etteivätkö nämä rallit baarin nurkasta möykättynä toimisi ihan eri tavalla.



04.04.2014, Mape Ollila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Destination Death
Destination Death
[ CD ]
3
3
[ CD ]
Alkaem
Alkaem
[ CD ]
http://www.mystons.com/‎ https://www.facebook.com/mystons Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1294
Palaa »