|
01. A Dirty Mind Is A...
02. Blind Date
03. Intimate Dance
04. Meet Mr Long
05. Get Laid
06. Disillusioned
07. Get Out
08. Next
09. Onatopp
10. The One
11. Joy 4 Ever |
Anand Mahangoe on Lion Musicin uusi kitaristilöytö, joka saapuu Hollannista. Sinänsä Anandin toinen pitkäsoitto, Joy 4 Ever ei tuo mitään uutta kitarasankareiden tekemien levytysten runsaaseen katraaseen, mutta jatkaa viihdyttävästi Joe Satrianin tyylisen instrumentaalisen kitaramusiikin viitoittamilla linjoilla.
Verrattuna niihin kitarasankarilevytyksiin, joissa omaa ylemmyyttään pursuavat kitaristinerot juoksuttavat sormiaan ylösalas otelautaa pitkin ilman merkkiäkään tappotahdin laantumisesta samalla kun rumpukone nakuttaa tuplabassaribiittiä neuroottisesti, on Anandin Joy 4 Ever tässä suhteessa poikkeuksellisen mukava tuttavuus kaikessa perinteikkyydessään.
Anand ja levyn tuottanut Mark Ter Braak ovat ymmärtäneet, ettei nopeus ja itsensä esilletuominen vielä tee kitaristista häikäisevää muusikkoa, vaan soittajan tyylitaju ja taidot punnitaan vasta kun hän työskentelee muiden muusikoiden kanssa. Näin ollen on piristävää kuunnella melodista kitarointia, kun taustalle on kasattu erinomaisesti toimiva bändi, jonka jäsenet saavat päätähdeltäkin runsaasti soolotilaa.
Soittajavalinnat on tehty huolella, ja tuntuu että soittipa rumpali Mike Terrana kenen tahansa levyllä, onnistuu hän puhaltamaan mielenkiintoa taidokkaalla kapulatyöskentelyllään monenkirjaviin ideoihin. Terranan työskentelyä on ilo kuunnella, ja jo pelkästään sen vuoksi Joy 4 Ever on tutustumisen arvoinen kiekko. Huonoja muusikkovalintoja eivät myöskään ole basisti Nick de Vos ja kosketinsoittaja Rob Fahnrich, jonka vaihtelevasti käyttämän kosketinarsenaalin ansiosta musiikki saa syvyyttä ja väriä.
Terranan ohella levyn nimekkäin muusikko on kappaleella Get Laid vieraileva Derek Sherinian. Oltiinpa Sherinianista mitä mieltä tahansa, on myönnettävä äijän omaavan persoonallisen tyylin, jonka tunnistaa heti kuullessaan. Sherinian on varastaa kappaleella lähes kaiken huomion, muuttaen levyn ilmavan tunnelman painostavaksi. Taito se on sekin.
Mitä taas tulee Anandin soittotyyliin, irtoaa lisäpisteitä tyylikkäästi ulvahtelevasta kitaroinnista, jota ei ole ängetty täyteen infernaalisilla nuottiryöpytyksillä. Itse sävellykset ovat simppelin viihdyttäviä crossover-kudoksia, joissa yksi jalka talloo satrinimaisen hevikepittelyn polkuja, toisen hapuillessa kohti fuusiota. Yhdistelmä toimii miellyttävästi, ja aika näyttää kumpi musiikkityyli saa Anandin musiikissa hallitsevamman roolin.
13.11.2003, Kalevi Heino |
|
