|
01. Wooden Pints
02. Before The Morning Sun
03. God Of Wind
04. With Trees
05. Pellonpekko
06. You Looked Into My Eyes
07. Hullunhumppa
08. Man Can Go Even Through The Grey Stone
09. Pixies Dance
10. Juokse sinä humma
11. Crows Bring The Spring
12. Hengettömiltä hengiltä
13. Shaman Drum
14. Mother Earth
Kesto: 48:23 |
Odotetun debyyttinsä Spirit of the Forest viimein julki saanut Korpiklaani on muuttanut voimakkaastikin suuntaansa sitten Shamanin aikojen; omaperäinenkin shamaanipoljento on saanut väistyä tavanomaisemman, siltikin reippaan folk-henkisen metallin tieltä. Kappaleet ovat varsin eteneviä, ja viulu- sekä huilukuviot, harmonikka sekä jouhikko luovat kansanperinnettä huokuvaa tunnelmaa. Aikaisemmin yhtyeen eräänlaisena valttinakin toimineen saamen on korvannut hieman kompuroivanoloinen englanti, joka ei oikein tunnu luontevasti istuvan musiikkiin saati yleiseen tunnelmaan. Suomen hyödyntäminen jää ikävän vähäiseksi, sillä neljästä suomenkielisestä kappaleesta kolme on instrumentaaleja.
Vaikka onkin paikoitellen humppahenkinenkin meininki varsin mukaansatempaavaa, on sovituksissa silti havaittavissa pientä kömpelyyttä. Folk-tyyliset sävelkulut ovat kyllä toimivia sekä vauhdikkaitakin, mutta eivät lopulta ole kaikkein omalaatuisimmasta taikka mieleenjäävimmästä päästä. Laulussa on omanlaistaan, yhtyeen henkeen sopivaa särmää, mutta kauttaaltaan haparoivantuntuisen miksauksen johdosta ääni erottuu poljennon keskeltä aavistuksen liian terävästi. Kaiken kaikkiaan levyn välittämä tunnelma jää kovin vaisuksi sekä varovaiseksi, jopa hieman epävarmaksi sekä keskeneräiseksi; yritetty on kovasti, mutta musiikissa kuuluu kauttaaltaan jotensakin liian selvästi, jotta levyn työstämisen suhteen ei olisi kuljettu kaikkein kivuttominta polkua.
Kyllä Korpiklaania toki ilokseen kuuntelee, mutta aavistuksen itsevarmemmalla otteella toteutettuna Spirit of the Forest toimisi huomattavasti paremmin. Yhtyeessä kun on kuitenkin potentiaalia, joten siksi olisikin hyvä tuoda ideoita sekä ratkaisuja vain päättäväisemmin sekä rohkeammin esille.
06.11.2003, Frostheim |
|