|
01. The Window
02. Mary Lou is dead
03. Acid Highway
04. Gothamburg
05. Blue Lady
06. Wait
07. The Blue Lady Suite
08. Break-a-Neck
09. Bite the Bullet
10. Smoke on the Water
|
Aikaisemmin Throne of Chaos -nimellä tunnetun TOC:n uusi levy sai minut jättämään lopun kahvin juomatta: pahaa kofeiinia? Ensimmäisellä levyllä lähinnä Children of Bodomin pikkuveljeltä kuulostanut bändi on edellisen Pervertigo -albumin kautta tehnyt totaalisen suunnanmuutoksen. Aloitusbiisi rokkaa hardisti, ja uusi solisti Tuomas Nieminen hoitaa tehtävänsä lähes loistavasti joskin englannin ääntämisessä suomalainen aksentti kuultaa vahvasti läpi. Ymmärrän täydellisesti bändin päätymisen nimenvaihdokseen, sillä vanhaan materiaaliin tätä uutukaista on turha verrata. Jotta kuulijan alkuhämmennys voidaan maksimoida, on ensimmäiseen biisiin sekoitettu vielä kummallinen jazz -osio. Uh-oh.
Kakkosbiisillä muutos vielä alleviivataan, hidastelu Mary Lou is Dead kulkee melkoisissa sfääreissä ja biisin kertsi kulkee lähes yksi yhteen erään Edenbridgen biisin mukaan! No Edenbridgeähän kukaan kunnon dödöisti tai bläkkiseppä ei tunne joten menee luultavasti ohi. Ja todennäköistä sitäpaitsi on, että melodian samanlaisuus on silkkaa sattumaa. Kaikista hämmentävintä on se, että biisi toimii. Hiivatin hieno laulusuoritus jälleen. Kolmas kappale heittää pykälään vauhdikkaan riffin ja puskee eteenpäin kuin mummo marketissa, kunnes breikkaa biisin huonosti sopivalla rytinäkohdalla. Seuraavaksi Gothamburg progettaa osittain mutta ei kunnolla, ja on levyn huonoimpia raitoja sillä ei vain ota iskeäkseen. Seesteisen kaunis Blue Lady on silkkaa Faith No Morea, eikä lainkaan hassumpi pala mikäli moisesta pitää. Kappale toimii täysin laulajan johdolla ja ehdoin, mikä ei ole tässä tapauksessa suinkaan miinusmerkkinen asia. Wait taasen alkaa hieman kökösti, mutta kerto on kuin paremmankin lovimetallibändin kynästä. Ja onpa biisissä vielä mainio kitarasoolokin.
Kuten aikaisemmasta on jo voitu todeta, raskaampi osasto on aika kadoksissa mutta löytyyhän sitä promon takakannessa mainostettua rässiäkin, Blue Lady Suite rypistää ja ryttää ihan asiallisesti. Loppupuolella Break-a-Neck ja Bite the Bullet eivät oikein vakuuta, ja osittain semidödönä vedetty Purplen Smoke on the Water olisi voitu jättää tekemättä vaikka sisältääkin pari hauskaa Stone-koukkua.
On hyvä, että levyllä riittää yllätyksiä ja kuulija ei koskaan voi tietää mitä on tulossa, mutta toisaalta linja on nyt liiankin avoin. Kun yksittäiset biisitkään eivät tahdo aina pysyä kasassa, niin on jo selvää, että itse levy on sekava kuin kuubalaisen bordellin vessa. Tai sitten pitäisi seota kunnolla vaikkapa Mr. Bungle -tyyliin. Kuitenkin albumilta löytyy muutama mainio biisi, ja seuraavalta levyltä uskallan odottaa parempaa kokonaisuutta. Ja soittajathan ovat parasta A-luokkaa. Lopuksi vielä pyydän: ettehän rankaise seuraavaa levyänne nimellä Hellsinki. Kiitos.
7,5/10
Sami Lehto
TOC on yhtye, jolla on ollut tapana, jos nyt ei suoranaisesti yllättää, ainakin hämmentää tavallista hevikeijoa. Loss Angeles on jälleen yksi jännittävä lisä yhtyeen musiikilliseen palettiin. Perinteisemmällä melodisella deathilla uransa alkuun saattanut suomalaispumppu, joka pidemmältä nimeltään tunnetaan Thorne of Chaos:ina, on askeltanut pitkän matkan kahden ensimmäisen albumin maastosta. Laulajan postiin kiinnitetty Bride Adornedin Tuomas Nieminen tuo keittoon aivan uuden elementin. Miehellä on täytynyt olla sananvaltaa myös melodioiden saralla, sillä selviä yhtymäkohtia hänen toiseen yhtyeeseensä tältä levyltä löytyy.
Levyn kappaleet ovat vahvoja yksiköitä, ja ilman että kuulija keskittyy tarkoin sanoihin, saattaa olla vaikea huomata, että levyllä on selvä punainen lanka, ellei peräti teema ja konsepti. Tietynlainen jenkkiläinen kaupunkiromantiikka tunkee läpi sekä lyyrisellä, että melodisella tasolla. Edelliseltä Pervertigo- albumilta tuttuja ovat enää sieltä täältä löytyvät runttaukset, muutamat aggressiiviset vokaalit sekä hyväsoundiset ja muhkeat kitarat, jotka koristavat koko albumia.
Koska yhtyeen itsensä mielestä heidän musiikkiansa on "mahdoton määritellä", en yritä sitä minäkään. Tämän uuden levyn kohdalla sitä ei oikein uskalla yrittääkään, sillä harppaus vanhasta on suhteellisen suuri ja uusien, toisistaan eroavien elementtien haaliminen mukaan on aika laajaa. Selkeää sinfonista progea edustavat kappaleet Blue Lady ja Gothamburg, joissa Tuomas Nieminen, tämän alan osaavana, pääsee selkeästi oikeuksiinsa. The Blue Lady Suite edustaa saman tyylilajin instrumentaalipuolta. Break-A-Neck on sitten vuorostaan melodista deathia ja on näin selvä vastapooli levyn alkupuolen suoraviivaisille, perinteisen hevin keinoin toteutetuille melodisille siivuille. Kun mukaan laitetaan vielä vähän acid jazzia Bite The Bulletin mukana, on variaation määrä saavuttanut yhden kilometripylvään. Tämänkaltainen tapa tehdä levyjä on aivan selvästi kaksiteräinen miekka. Artistin omaa näkemystä voidaan näin ollen korostaa ja taiteellista vapautta ylistää. Monen kuulijan kannalta liiallinen repaleisuus taas voi olla aika väsyttävää. Tässä tapauksessa TOC on kuitenkin onnistunut tekemään usean kelpo kappaleen, vaikka ne edustavatkin tyylilajien ääripäitä.
8/10
Eero Kaukomies
28.12.2004, Sami Lehto / Eero Kaukomies |
|
