Kansitaide Rotting Christ
Genesis
CD
[ Century Media ]

( 6 )
Osta CDON:ista
01. Daemons
02. Lex Talionis
03. Quintessence
04. Nightmare
05. In Domine Sathana
06. Release Me
07. The Call of the Aethyrs
08. Dying
09. Ad Noctis
10. Under the Name of Legion
Yli kymmenen vuoden uransa aikana on Rotting Christ ehtinyt luoda nahkaansa useammankin kerran, joka osittain on vaikuttanut myös siihen, että allekirjoittanut ei ole bändin toimintaa hirveästi viime vuosina seurannut. Jos vanha Rotting Christ oli perikreikkalaista black metallia, on Genesis pikemminkin eri tyylien sekoitusta, josta löytyy niin dark metal -elementtejä kuin selkeän modernejakin vaikutteita. Koska Genesistä edeltäviä tuotoksia on useampikin kuulematta, en edes yritä tehdä vertailua aikaisempaan tuotantoon. Riffeistä löytyy niin melodiaa, melankoliaa kuin myös voimakasta tunnelmointiakin. Syntikat maalaavat synkähköjä sävyjä taustalle kun pääosin pehmeästi rähisevä laulu karjuu päälle kreikkalaisella aksentilla. Melodiset riffit ovat hittivetoisia ja musiikista tuntuu löytyvän viitteitä moneen bändiin sen kuitenkaan muistuttamatta mitään tiettyä orkesteria erityisesti. Yksinkertaiset riffit ovat toki tarttuvia, mutta samalla kovin pinnallisen oloisia. Joistain riffeistä taas tulee rytmitykseltään mieleen hieman konemainen, jopa industrialmainen tunnelma, mutta jotenkin kokonaisuus tuntuu jäävän ontoksi. Vokaalit saavat aikaiseksi ristiriitaisen tunteen. Pääosassa olevat käheät rääkynät sujuvat vielä ihan mukisematta, mutta vokalistin siirtyessä puhtaisiin puhekohtauksiin meinaavat kahvit purskahtaa suusta ulos: voimakkaan kreikkalaisittain äännetyt puhekohdat onnistuvat pahimmillaan alittamaan riman todella pahasti. Joissain kohdissa taas puhtaat vokaalit tuntuvat menevän ilman sen suurempia moitteita. Soundipolitiikka levyllä on kohdallaan ja kitaroista löytyy sopivasti särmää ja terävyyttä melodisiin ja tunnelmallisiin riffeihin, mutta myös voimaa hieman suoraviivaisempiin sahauksiin. Joissain kohdissa vokaalit ehkä sylkevät turhan paljon musiikin päälle, mutta yleisesti ottaen homma on hanskassa. Kaikesta hittivetoisuudestaan ja hienostuneesta tunnelmoinnistaan huolimatta, Genesis jättää hieman tyhjän tunteen, vielä useankin kuuntelukerran päätteeksi. Toiset pitävät, mutta minut Genesis jätti armotta kylmäksi.

18.01.2003, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
ΚΑΤΑ ΤΟΝ ΔΑΙΜΟΝΑ ΕΑΥΤΟΥ
ΚΑΤΑ ΤΟΝ ΔΑΙΜΟΝΑ ΕΑΥΤΟΥ
[ CD ]
AEALO
AEALO
[ CD ]
Non Serviam - A 20 Year Apocryphal Story
Non Serviam - A 20 Year Apocryphal Story
[ DVD ]
Theogonia
Theogonia
[ CD ]
Sanctus Diavolos
Sanctus Diavolos
[ CD ]
http://www.rotting-christ.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 2893
Palaa »
 
Bookmark and Share