Kansitaide Hamferš
Evst
CD
[ Tutl Records ]

( 8 )
01. Evst
02. Deyšir varšar
03. Viš teimum kvirru grįu
04. At jarša tey elskušu
05. Sinnisloysi
06. Ytst

kesto: 45:20

Färsaaret ei ole mikään metallimusiikin mekka, mutta hyvin harvalukuisesta raskaammaan rockin bändimäärästä on noussut silti parhaiten esiin eeppisillä viikinkiseikkailuillaan ratsastava Týr.

Saaren omalla kielellään, fääriksi laulava Hamferð taas väistää miekat ja sarvikypärät ja astuu tummantunnelmoivaan ja synkkään doom-osastoon, jonka viipyilevistä ja surumielistä hautajaistunnelmista voi aistia viitteitä esim. My Dying Briden tai Swallow The Sunin kaavoittamilta poluilta. Ihan tuntemattomuudesta bändi ei astu esiin, sillä 2012 se voitti Wacken Metal Battlen.

En ole 2010 julkaistua, ilmeisen hyviä arvosteluja saanutta ensi-EP:tä Vilst Er Síðsta Fetia kuullut, mutta EP:tä seuraava albumi Evst näyttää doomin julmat kasvot hyvinkin monipuolisina. Sisällöstä löytyy voimaa, syvyyttä, draamantajua, kaihoisuutta. Erityisen vahvan panoksen tuo laulusta vastaava Jón Aldará, joka käyttää perusmörinöidensä ohella Candlemass-puhtaita, siinä missä herkempääkin puolta, suoriutuen kaikista varsin mallikkaasti. Kontrasti eri laulutyylin välillä ei myöskään riko itse levyn yhteneväisyyttä.

Evstin yleistempo on rauhallista, mutta ei laiskaa. Vaikka riffit nyt eivät sinänsä ole mitenkään poikkeuksellisen omaperäisiä, on niissä silti intensiivisyyttä, jota tukee vahva melodisuus, sekä melko runsaslukuiset sooloilut. Levyn kappaleet seisovat kukin omillaan, mutta jylhän nimikkokappaleen ohella esiin nousee myös lopun, hieman runnovakin Sinnisloysi, jonka sisältöön tuo lisäsyvyyttä taustalaulusta vastaavan Eivør Pálsdóttirin vahva tulkinta.

Hamferð on onnistunut Evstilla luomaan eheän ja komean kuuloisen kokonaisuuden, jonka lauluharmoniat tuovat levylle sen vahvimmin kantavan elementin, mutta myös kollektiivina Evst on synkän doomin ystäville hyvinkin katsastamisen arvoinen julkaisu.



18.11.2013, Janne Rintala
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Tįmsins Likam
Tįmsins Likam
[ CD ]
https://www.facebook.com/Hamferd Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2060
Palaa »