Kansitaide Gaia Epicus
Satrap
CD
[ Sound Riot ]

( 8½ )
01. Keepers of Time
02. Heaven`s Gate
03. Fire & Ice
04. Inside the Storm
05. Die for Your King
06. Star Wars
07. Innovation
08. Cyber Future
09. Freedom Calls
10. Heavy Metal Heart
11. Watch the Sky
No niin. Minä kun vielä luulin, että Norjasta tulee vain black metal -bändejä. Nyt on aika karistaa se illuusio mielestä, sillä Gaia Epicus soittaa power metallia, hyvää sellaista. Lokerointi tuottaa lievästi hankaluuksia, sillä Satrapilla voi kuulla vaikutteita vahvasti myös thrashista ja progesta. Välillä meno on myös eeppistä, muttei kuitenkaan yhtä ylivilkasta kuin esimerkiksi Kamelotilla. Gaia Epicus luo oivasti omaa suuntaansa. Soitto sujuu loistavasti eikä takkuile liikoja, mutta miksaukseen olisi voinut kuitenkin panostaa enemmän. Esimerkiksi avauskappaleen Keepers of Time intropianoa seuraava kitarointi ja jousiäänet on miksattu lievästi sanottuna tökerösti. Onko Jussilan Mika nukahtanut miksauspöydän ääreen?

Aloituskappaletta seuraava Heaven`s Gate kuulostaa aluksi Iron Maiden -tribuutilta, mutta onnistuu loppua kohden karistamaan ajatukset leikittelevän syntikan ja tiiviin riffittelyn avulla. Seuraavat kaksi kappaletta ovat selvästikin jonkinlaisia täyteraitoja, koska kliseistä on meno. Plussaa täytyy kylläkin antaa Inside the Stormin lyyrisistä osuuksista ja ideoista. Die for Your Kingistä ei oikein osaa päättää, että onko se hitaaksi vai nopeaksi vedoksi tarkoitettu.

Star Wars on lievästi sanottuna outo tuttavuus, varsinainen progepläjäys. Pituutta kappaleella on kiitettävästi päälle yhdeksän minuuttia, josta vain pari minuuttia on omistettu lyyrisille osuuksille. Sinänsä hauskaa, että kyseiseen tieteissarjaan voi yhdistää vain välillä kiljahdetut "Star Wars!" –kommentit ja pisimmän soolon päättävä, koomisen kuuloinen leffojen tunnarin lyhyt riffittely. Innovation taas on tyylillä hoidettu instrumentaali, josta tuoksahtaa iloinen jammailu ja hyvä meininki. Cyber Future taas on "se pakollinen" Stratovarius –jäljitelmä.

Levyn toinen progehtava kappale on kahdeksanminuuttinen Freedom Calls, jossa toistoa on ehkä hieman liikaa. Star Warsin kaltaiseen lumoon ei ylletä. Kyseisestä kappaleesta voi kylläkin haistaa kauas myös thrashin vahvan myötävaikutuksen. Toinen vahvaa thrash -henkeä omaava kappale on ehdottomasti Heavy Metal Heart, joka iskee tajuntaan eeppisellä olemuksellaan. Kappaleeseen on panostettu niin paljon, että sitä voisi jopa povata jonkinlaiseksi klassikoksi! Levyn päättää Watch the Sky, jolla on kestoa hieman alle kymmenen minuuttia. Biisi venyy liian pitkäksi, mutta on silti toimiva kappale. Ehkäpä laidasta laitaan omituisuuksia tarjoava kitarointi pelastaa suurimmalta osin toistolta. Lopusta löytyvä jammailu/pelleily tosin osasi ihmetyttää.

Kaikkiaan voi todeta, että Gaia Epicus on heittänyt kehiin kelpo levyn. Jos tykkää powerista tai progesta, kannattaa testata. Norjasta tulee mustan metallin lisäksi myös kelvollista poweria. Kliseitä tietenkin tarkemmalla etsinnällä löytyy vaikka kuinka ja toteutuksessa on pieniä puutteita - ainakin kuuluvasti miksauksen kohdalla. Mutta silti kokonaisuudessa on mukavaa tuoreutta. Ainakin testikuuntelun arvoinen.

30.10.2003, Ville Lehtinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Victory
Victory
[ CD ]
Symphony of Glory
Symphony of Glory
[ CD ]
http://home.no/gaia-epicus Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2939
Palaa »
 
Bookmark and Share