Kansitaide Lukather, Steve
Transition
CD
[ Mascot Label Group ]

( 7+ )
Osta CDON:ista
01 Judgement Day
02 Creep Motel
03 Once Again
04 Right The Wrong
05 Transition
06 Last Man Standing
07 Do I Stand Alone
08 Rest Of The World
09 Smile

“Haluaisin sanoa tämän olevan paras levyni, jonka olen koskaan tehnyt, vaikka se on klisee. Mutta mielestäni olen toteuttanut tavoitteeni eteenpäin liikkumisesta, joten sanottakoon, että Transition on mahdollisesti paras peilaus siitä kuka minä olen vuonna 2012.”

Steve Lukatherin luonnehdinta uutuuslevystään saattaa kuulostaa kliseenomaiselta mainospuheelta, mutta miehen sanojen takana on rehellisyyttä, johon kuulijat voivat levyn kuultuaan yhtyä. Transition on parasta, mitä Lukatherilla on tarjottavanaan tällä hetkellä, eikä asetettua rimaa ole alitettu.

Reseptinsä puolesta Transition on melko yllätyksetön kiekko, vaikka se osoittaa Lukatherin oppineen muutaman uuden tempun. Olennaisin ero aiempaan ilmenee Lukatherin käyttämässä beckmäisessä pickaustekniikassa, jota on ripoteltu hienovaraisesti likimain kaikille Transitionin kappaleille. Tuttuun tapaan tarjolla on ammattilaisjoukolla tehtyä melodista aikuisrockia, joka on kuitenkin tunnelmaltaan rennompaa ja rosoisempaa kuin Lukatherin työt Toton riveissä.

Totoa rosoisemmasta otteesta huolimatta Lukatherin uutuus kuulostaa hyvin tuotetulta työltä, joka juhlistaa muusikkoutta ja lauluntekijätaitoja. Lukatherin kitaristintaidot toki tunnetaan lukuisten sessiotöiden ja Toto-levytysten puolesta, mutta soololevyillään hän on tuonut itseään esiin myös laulaja-lauluntekijänä, jonka ensisijainen instrumentti sattuu olemaan kitara. Asetelma vastaa pitkälti tilannetta, jossa Eric Clapton oli aloittaessaan soolouraansa. Claptonin hankittua maineensa 1960-luvun suurena kitarasankarina, moni kuulija vierasti Claptonin 1970-luvun soolotöitä, joilla laulu nousi kitarataituruutta suurempaan valokeilaan. Tässä piilee myös Lukatherin dilemma. Miehellä on muusikkojen ja faniensa keskuudessa vankka asema, mutta näiden ulkopuolinen kuulijakunta ei tunnu arvostavan Lukatheria tämän AOR-kytkösten takia. Eipä silti, tuskin Lukather onkaan suunnannut uutuuslevyään oman ihailijakohderyhmänsä ulkopuolelle.

Vaikka Steve Lukather on silloin tällöin onnistunut rustaamaan Totolle muutaman AOR-klassikon, on hän kiistatta jäänyt säveltäjänä yhtyeen todellisen hittinikkarin David Paichin varjoon. Soololevyillään Lukather onkin päässyt näyttämään kyntensä lauluntekijänä, eikä Transition tuota tässä suhteessa pettymystä. Tuntoja purkavaa sanottavaa Lukatherille onkin ehtinyt kertyä, ja inspiraationlähteinä uutuuslevyn kappaleille ovat toimineet mm. avioero, äidin kuolema ja erinäiset sopimushässäkät.

Tunnustuksellisiin teksteihin on helppo samaistua, jos niillä on tukenaan vähintään yhtä vahvaa musiikkia. Ja sitähän aikuismaiseen makuun tehdyltä Transitionilta löytyy. Se ei ehkä yllä Toton parhaimpien levytysten tasolle, muttei myöskään kalpene Lukatherin kahdelle edelliselle soololevylle.

Levyn avaava Judgement Day on vakavamielinen kappale, joka perustuu hyvin yksinkertaisen sointukuvion päälle tehtyihin melodiavariaatioihin ja tarjoaa otollisen tilaisuuden tehokkaisiin nyanssienvaihteluihin. Letkeästi rullaavassa Creep Motelissa bluesahtava kitara toimii väriä ripottelevana tekijänä, päähuomion keskittyessä lauluun ja kokonaistunnelmaan.

Mietteliäs, mutta emotionaalinen Once Again osoittaa, ettei Lukather ole menettänyt kykyään koskettavien balladien kirjoittajana. Onnistuneiden balladien puolella jatketaan paisuttelevan kertosäkeen omaavassa Right The Wrongissa, jonka voisi helposti kuvitella istuvan Def Leppardille. Levyn taustalaulajana toimivalla Phil Collenilla saattaa olla osansa leopardmaiseen vaikutelmaan.

Kaikkein suurimmaksi yllätykseksi levyllä muodostuu nimikappale, joka esittelee Lukatherin fuusiopuolta. Kappale liikkuu 1970-luvun puolivälin Jeff Beck- ja Weather Report -levytysten fuusiomaisemissa, kunnes se pomppaa yllättävästi ilmaville sivuraiteille kuulostaen Pink Floydilta. Entistäkin yllättävämmäksi kappale muuttuu, kun siihen ilmaantuu lyhyt, hädin tuskin minuuttiakaan kestävä lauluosuus, josta se palaa pienen kitarasuvantokohdan jälkeen takaisin pääteemaansa.

Levyllä on viittauksia myös muihinkin artisteihin ja musiikkityyleihin, jotka onneksi sulautuvat yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi. Tästä kiitos kuuluu Lukatherin vahvalle persoonallisuudelle ja tämän oikeana kätenä toimivalle kosketinsoittaja-tuottaja CJ Vanstonille. Optimismia uhkuvan Last Man Standingin voisi kuvitella helposti Sheryl Crow´n ohjelmistoon, ellei se sisältäisi floydmaisen dramaattista instrumentaaliosaa, joka toimii hienona kontrastina tarttuvan iloiselle kertosäkeelle. Do I Stand Alonea puolestaan voi pitää suoranaisena U2-pastissina. Rest Of The World puolestaan sulattaa sielukkaasti yhteen soulista, bluesista, Jimi Hendrixistä ja Beatlesista ammennetut vaikutteet.

Beckmäisiin fuusiotunnelmiin palataan vielä levyn päättävässä Chaplin-instrumentaalissa Smile, joka oli Lukatherin edesmenneen äidin lempisävellys. Harrastunnelmaisen kappaleen sisällyttämisellä on varmasti ollut esittäjälleen symbolinen merkitys, mutta muun materiaalin joukossa se kuulostaa melko irtonaiselta codalta.



13.01.2013, Kalevi Heino
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Ever Changing Times
Ever Changing Times
[ CD ]
http://www.stevelukather.net/ http://www.facebook.com/SteveLukather Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 1756
Palaa »