Kansitaide Mysteria
QED
CD
[ omakustanne ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Time to Go
02. Key 2
03. Stand Back
04. No Fear
05. Learning to Read
06. Morning Lights
07. Rain
08. Live On Mars
09. Beat of One
10. Freefalling
11. If I

Valtavasta potentiaalistaan huolimatta Mysterialle ei ole vieläkään löytynyt levy-yhtiöiden puolelta ottajia. Toisaalta se ei myöskään ole ihme, sillä Mysteria on pidättäytynyt siitä musiikillisesta konventiosta, jota naissolistin luotsaamilta metallibändeiltä tavanomaisimman kaavan mukaan odotetaan.

Mysterian musiikki on selkeästi progressiivisen rockiin kallistuvaa melodista metallia, mutta aihettaan se lähestyy kuin koko 1990-lukua ei olisi koskaan ollutkaan. Yhtye on omaksunut vaikutteensa 1980-luvun kanadalaisprogeilijoiden soundista ja istuttanut sen onnistuneesti pohjolan kaamosta henkivään nykymetalliin. Karkeasti luonnehdittuna Mysteriaa voisi kuvailla feminiinisemmäksi ja metallisemmaksi versioksi Sagasta.

Hentoa naisääntä ja moniosaisia instrumentaaliosioita odottavien kuulijoiden on syytä hakeutua toiseen suuntaan, sillä Mysteria on istuttanut sadlermaiset laulufraseeraukset vahvan naisäänen tulkittavaksi ja crichtonmaiset kitaralinjansa palvelemaan metallista äänimaisemaa. Kaikkein ilmeisimmin asia tulee selväksi avauskappaleella Time To Go, jonka huolellisesti rakennetussa musiikissa on luontevasti vuorottelevaa ilmavuutta ja draamankehittelyä. Vahvasti sagamainen tunnelma on niinikään läsnä viettelevää groovea jylhään metalliin mukaan tempaavasti yhdistävässä Stand Backissa.

Musiikillisesti QED kuvastaa Mysterian nyanssiherkkyyden kehittymistä etenkin sovitusten suhteen. Levyn edetessä kappalemateriaalin taso tuntuu hieman heittelehtivän, mutta musiikkiin ladattu tunnetaso ja energia onnistuvat peittämään tämänkin pikkupuutteen. Yhtyeen kokonaissoundista kumpuaa asialleen omistautuva sävy, jota tehostavat puhuttelevat lyriikat. Menetystä ja etsimistä puivissa lyriikoissa käsitellyt tuntemukset kuulostavat vakavamielisiltä, mutta yhtä lailla niistä kumpuaa vapauttava puhdistautumisentunne.

Huikeinta tyylitajunnäyttöä levyllä edustaa monikerroksinen No Fear, jossa laulun ja instrumenttien muodostama dialogi vaihtelee tunnelmiltaan leikittelevien ja jylhien tunnetasojen rajamaastossa. Kappaleen tauotetut rytmitykset rikkovat provosoivasti genresääntöjä ja tehostavat entisestään kappaleen dramaattisuutta.

Tauotettua rytmiikkaa esitellään entistäkin kokeellisemmin painostavaa metallia world musiciin ja electronica-sävyihin yhdistelevässä Live On Marsissa, jonka tuplakitaratyöskentely tuo mieleen alkuaikojen Queensrÿchen. Rÿchemäinen tuplakitarointi on huipussaan Rainissa, jonka majesteettisen kitarasoolon aikana kuulijan kuin kuulijan pitäisi tajuta miten loppuun asti mietittyjä ja sävellettyjä muidenkin kappaleiden soolot ovat.

Levyn suoraviivaisemmillakin hetkillä Mysteria lisää kappaleisiinsa odottamattomia koukkuja. Vaikka Learing To Read kallistuu ehkä hieman liiaksi tavanomaisemman pohjolahevin puolelle, on kappaleen puoliväliin sijoitettu sivupolku yllättävä ja tehostaa olennaiseen kertosäkeeseen palatessaan kappaleen tarttuvuutta. Morning Lightsin siirtymä kertosäkeeseen on liioitellun jyrkkä, mutta se toimii, sillä vastahakoisesti pysäytetyt iskut korostavat säkeistöjen huojuvaa vaikutelmaa, toimien kontrastina kertosäkeessä etualan kaappaavalle jykevyydelle.

Suoraviivaisten kappaleiden eliittiä edustaa ehdottomasti Key 2, jonka laulumelodian vaikutus ei ole viipyilevä, vaan iskostuu välittömästi mieleen. Hillityn huoliteltujen säkeistöjen jälkeen kertosäkeen äkäinen intensiteetti iskee korville ja pisteliään terävä kitarointi toimii tasapainottavana elementtinä vahvasti eläytyvälle laululle. Armottoman puskevalla draivilla valjastetussa kappaleessa Mysteria kiteyttää musiikkinsa olennaisuuden.

Levyn loppusuoralle sijoitettu Freefalling väläyttää Mysterian ilmavampaa ja maalailevaa puolta, jonka levollisen haikea tunnelma on puhuttelevan vapauttavaa kuunneltavaa ja johdattaa arvoituksellisesti levyn päättävään akustiseen kappaleeseen If I.



05.01.2013, Kalevi Heino
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Prefatory
Prefatory
[ CD ]
Out of the Blue
Out of the Blue
[ CDS ]
http://www.mysteriaband.com/ http://www.facebook.com/MYSTERIA.BAND Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2213
Palaa »