Kansitaide Gilbert, Paul
Vibrato
CD
[ Music Theories Recordings/Mascot ]

( 6½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Enemies (In Jail)
02. Rain and Thunder and Lightning
03. Vibrato
04. Put It on the Chair
05. Bivalve Blues
06. Blue Rondo A La Turk
07. Atmosphere on the Moon
08. The Pronghorn
09. Roundabout
10. I Want Be Loved
11. Go Down

Vaikka Paul Gilbert on parhaimmillaan istuttaessaan vikkeläsormista kitaratyöskentelyään Cheap Trickilta ja Todd Rundgrenilta kalskahtavaan hyväntuulen voimapoppiin, on miehen kunniaksi sanottava, ettei hän soololevyillään ole jämähtänyt yhden ainoan tyylialueen vangiksi. Tällä kertaa Paul Gilbert sukeltaa 1970-luvun funkin, soulin, rockin, progen ja fuusiojazzin muodostaman symbioosin syövereihin.

Vibrato on selkeästikin muusikoiden tekemä levy muusikoille, mutta miksei myös tavallisillekin musiikinkuuntelijoille. Kitarasankareilta on helppo odottaa kitarakeskeistä levytystä, mutta Vibratolla valokeila lankeaa tasapuolisesti koko levyn muusikkokaartille. Vahvasti inspiroituneesta ja virtuoosimaisesta soitosta huolimatta levystä kuulee, että soittotaito on tuotu esiin musiikin ehdoilla ja ennen kaikkea, että muusikoilla on ollut hauskaa soittaessaan keskenään. Tunnelma ja sen vangitseminen ovatkin avainsanoina Paul Gilbertin 12. soololevyyn. Siinä myös piilee levyn dilemma, sillä tunnelmia on monenlaisia ja ne tekevät lopputuloksesta moneen suuntaan nykivän sillisalaatin.

Levyn avauskappaleella Enemies (In Jail) Paul Gilbert päästää irti sisäisen Jimi Hendrixinsä. Rockin villimiehen sijaan Gilbert on laskenut irralleen sen käkkäräpäisen Seattlen pojan, joka lähti Electric Ladylandilla suunnistamaan kohti funkia ja soulia. Samoilla apajilla käydään myös funkahtavassa nimikappaleessa, jossa yksi jalka on Hendrixin puolelta ja toinen George Dukelta.

Muusikoiden keskinäinen toistensa ruokkiminen ja yllyttäminen toistaan parempiin suorituksiin kuvastuu hyvin levyn instrumentaalikappaleista. 1970-luvun fuusiorevittelyä ja kasarishreddingiä polveilevasti yhdistelevässä Rain and Thunder and Lightningissa valokeila kiinnittyy kitaran sijasta Thomas Langin rumputyöskentelyyn ja Emi Gilbertin jazzahtaviin Rhodes-juoksutuksiin. Fuusiojazzin rytmiikka ja Emi Gilbertin emersonmainen kosketintyöskentely nousevat yhtälailla keskipisteeseen Put It on the Charissa, vaikkei Paulkaan vinkeine täppäyksineen kalpene vaimonsa ja Thomas Langin rinnalla.

Rouva Gilbert pääsee esittelemään jazzpianistin kykyjään Dave Brubeckin Blue Rondo a la Turkissa, joka sävellyksen keskelle sisällytettyä kitara/piano-vuoropuhelua lukuun ottamatta pysyy uskollisena Brubeckin kvartetin levyttämää originaalia. Entistä syvemmälle muusikkojen musiikin pariin sukelletaan The Pronghornissa, jossa sointukulku tuntuu nousevan kitarasankarirevittelyä merkittävämpään rooliin.

Maltillisempiin tunnelmiin heittäydytään hetkiksi sinisävyisen Bivalve Bluesin kohdalla, joka muistuttaa hengeltään Robin Trowerin ja Led Zeppelinin hillitympiä blueskappaleita. Blues-henki leijuu vahvana yllä lähes gospelmaisia philly-soul-piirteitä omaavassa Atmosphere on the Moonissa, jollaista ei aiemmin ole Paul Gilbertin levyillä kuultukaan.

Tällaisenaan Vibrato olisi vahva ja uutta luoviva työ, mutta kahdeksan studiokappaleen lisäksi levylle on lisätty kolme coveria, jotka on äänitetty Paul Gilbertin toissavuotisella kiertueella. Musiikillisesti vahvoista tulkinnoista huolimatta niiden sisällyttäminen Vibratolle on vähintäänkin kyseenalaista.

Vaikka coverit ovat hengeltään tyystin toisenlaisia kuin studiokappaleet, pysytään niissäkin tiukasti 1970-luvussa. Yesin Roundabout on muokattu ansiokkaasti sovittamalla alkuperäisversion akustiset kitarat ja kosketinosuudet kahdelle sähkökitaralle. Willie Dixonin I Want To Be Loved on toki peräisin ajalta ennen Led Zeppelinin dominoimaa vuosikymmentä, mutta kappale tarjoaa mainion temmellyskentän vikkeläsormisella virtuositeetilla maustettuun sähköiseen bluesiin. Levyn päättävä keikkaversio AC/DC:n Go Downista muistuttaa, että huimasta virtuositeetista huolimatta Gilbert bändeineen osaa myös rokata. Livevedot ovat toki ansainneet virallisen julkaisunsa, mutta niiden kodin antaminen Vibratolla tekee kokonaisuudesta melkoisen sillisalaatin, ellei covereihin suhtaudu samalla tavoin kuin bonuskappaleiden kohdalla on tapana.



17.10.2012, Kalevi Heino
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Stone Pushing Uphill Man
Stone Pushing Uphill Man
[ CD ]
Fuzz Universe
Fuzz Universe
[ CD ]
Silence Followed By A Deafening Roar - Guitar Instructional DVD And Shred Annex
Silence Followed By A Deafening Roar - Guitar Instructional DVD And Shred Annex
[ DVD ]
Silence Followed By A Deafening Roar
Silence Followed By A Deafening Roar
[ CD ]
Burning Organ
Burning Organ
[ CD ]
http://www.paulgilbert.com http://www.facebook.com/Paul-Gilbert-virtuoso Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1493
Palaa »