Kesti käsittämättömät neljä vuotta, ennen kuin Triumphin comeback–keikka saatiin ostavan yleisön ulottuville. Normaaliin tyyliinsä Frontiers Records ei toimittanut arvosteltavaksi dvd:tä, joten on tyydyttävä pelkkään ääneen, joka kuulostaa melkoisen valjulta.

Legendaarinen kolmikko Rik Emmett, Mike Levine ja Gil Moore ynnä kakkoskitaristi Dave Dunlop, kuulostaa ponnettomalta. Kahden keikan mittainen paluu tehtiin mitä ilmeisimmin muista kuin musiikillisista syistä. Vanhojen Triumph-livetallenteiden fiilistä ei tavoiteta kuin välähdyksittäin ja suurin osa setistä rämmitään virastoasenteella. Mutta eihän näillä biiseillä sentään epäonnistua voi innottomallakaan toteutuksella. Mooren rummutus on laiskahkoa, mutta muuten ryhmän soitto on ok-tasoa. Varsinkin Emmett näyttää, että kitara pysyy hyvin kädessä, vaikka hänen soolonsa varsinaisen setin päättävässä Rock’n’roll Machinessa onkin aika lattea.

Setissä kuulemme muun muassa pätkät Edvard Kriegin ja Jan Akkermanin tunnetuimmista kappaleista, joten meno on siis melkoisen kliseistä. Triuphin omista biiseistä Allied Forces ja encorena soitettu Fight The Good Fight potkivat suunnilleen siten kuin toivoisi koko setin potkivan. Biisilistassakin on toivomisen varaa: kymmenen kappaletta on siis todellakin keikan koko kesto, eikä muutama lisää olisi ollut pahitteeksi. Tämän lisäksi Joe Walsh -coverin Rocky Mountain Way tilalle olisi mahtunut hyvinkin pari omaa ja pirteämpää rallia.

Joka tapauksessa, Triumphin kappaleet ovat tälläkin levyllä sen verran hyviä, että innottomallakin suorituksella lopputulos jää keskinkertaisen yläpuolelle. Paikan päällä koettuna tämä keikka lokeroitui välittömästi osastolle "no tulipa nähtyä", eikä setin kuuntelu kotioloissakaan sitä mielikuvaa muuta. Täytynee silti tilaisuuden tullen tsekata myös se dvd, jospa homma maistuisi kuvan kanssa hieman paremmalta.